kesä

Kesä se vaan painaa päälle vauhdilla. En yhtään odota. Odottavan aika on pitkä, sanotaan. Kun taas ei odota, vaan päinvastoin haluaisi ettei tulevaisuus koskaan tule, aika tuntuu lentävän. Tuntuu että joulu ja räntäsateet oli vain pari viikkoa sitten, ja nyt koivuissa on jo lehdet. Aika lentää joutilaan elämässä.

Ahdistaa ne kaikki tulevat unettomat yöt. Lintujen laulu ja aamuöisen auringon lämmin valo koristelee pimeän huoneeni. Niiden luulisi helpottavan pahaa oloa, muttei minun kohdallani. Tieto siitä että vuosi on parhaimmillaan samaan aikaan kun olen ahdistunut ja yksin, syventää vain masennusta.

Olisipa pääni edes vähän enemmän järjestyksessä. Olisipa minulla kaunis ja mukava tyttö kainalossa, jonka kanssa voisi kävellä ulkona aamuyöstä, kesään kauneutta ihmetellen. En minua kiinnosta örveltää kännissä täyteen ahdetuissa, oksennuksen ja kusen hajuisissa paikoissa. Haluaisin vain kokea kesän taian.
1400
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

tottakai voit kokea sen kesän taian :)
alat vaan tutustumaan uusiin ihmisiin ja ties vaikka kohta sinulla olisi joku mukava ja kaunis tyttö kainalossa. tottakai jokainen unelmoi ihanasta elämästä ja muusta, mutta voi sitä ilman tyttö-/poikaystävääkin olla onnellinen, ei siihen tarvita sitä, vaikka siltä se joskus tuntuukin.
mistä sulle sit tulee sitä masennusta, miks oot ahdistunut?
sun pitäis puhua ongelmistas, ni ne ratkeis, jos sulla on masennusta tai muuta.
ja kyl säki viel pystyt nauttimaan kesästä ja et ole yksin.

eikä siinä ole mitään ihmeellistä, ettei kännissä örveltäminen kiinnosta, ei se minuakaan innosta.

hyvää kevättä sulle !

Äänestä

Kommentoi aloitusta


qwertyqwerty kirjoitti:

Kesä se vaan painaa päälle vauhdilla. En yhtään odota. Odottavan aika on pitkä, sanotaan. Kun taas ei odota, vaan päinvastoin haluaisi ettei tulevaisuus koskaan tule, aika tuntuu lentävän. Tuntuu että joulu ja räntäsateet oli vain pari viikkoa sitten, ja nyt koivuissa on jo lehdet. Aika lentää joutilaan elämässä.

Ahdistaa ne kaikki tulevat unettomat yöt. Lintujen laulu ja aamuöisen auringon lämmin valo koristelee pimeän huoneeni. Niiden luulisi helpottavan pahaa oloa, muttei minun kohdallani. Tieto siitä että vuosi on parhaimmillaan samaan aikaan kun olen ahdistunut ja yksin, syventää vain masennusta.

Olisipa pääni edes vähän enemmän järjestyksessä. Olisipa minulla kaunis ja mukava tyttö kainalossa, jonka kanssa voisi kävellä ulkona aamuyöstä, kesään kauneutta ihmetellen. En minua kiinnosta örveltää kännissä täyteen ahdetuissa, oksennuksen ja kusen hajuisissa paikoissa. Haluaisin vain kokea kesän taian.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu