Jonsered-ruohonleikkurin kone sökö?

Zuumi15

Sain Jonsered LM2146M-leikkurin. Ajettu kiveen niin että teräistukan kiila palasina. Uusasin sen. Mutta. Kun yrittää vetää käyntiin, vetovaraa on vain vähän, on pirun jäykkä, käynnistysyrityksessä näyttää tulppa saavan öljyä. Varaosamyyjä epäili konerempan olevan edessä. Osaisko joku mcgyveri antaa vinkkiä?

5

3457

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • meilläkin

      Ostimme myös saman koneen kuin sinulla viime syyskuussa€249,eli ei kallis,onneksi.Se ei ole koko aikana käynyt oikein.Se aivankuin "huohottaa, supsuttaa", eli käy kuin jarruttelisi välillä.

      Minua joka sitä käytän(ei mies)häiritsee se ettei kone leikkaa edes kunnolla.Syksyllä ajoin sillä lehtikasan päältä ja ajattelin että lehdet menevät pieneksi..ja katin kontit..kokonaisina olivat ja haravoida täytyi, eli missä voi olla vika(ei ollut isoa kasaa lehtiä)?

      Voiko tällaisen ruohonleikkurin (oli paketissa kun ostettiin)koota jonkin osan väärin?Vaai onko todellakin jo susikappale lähtenyt kaupasta(onneksi on 1 vuoden takuu!)

      • Uuno Savu

        Koneessa jäänyt imu päälle kun tuntuu ettei ota kierroksia.Tarkistaa liikkuuko se vipu sen vaijerin mukaan vaiko eikö.


      • takuuasiaan

        Sinulla on koneessasi 2v tuotevastuulaki suojana. Takuu on vapaaehtoinen lisäarvo tuotteelle ei pakollinen taikka lakisääteinen. Mutta toki Jonseredilla on myös kaikilla kuluttaja tuotteilla 24kk takuu.


    • ii/net

      Kun olet vaihtanut teräistukan kone on ilmeisesti ollut kyljellään joten se on saanut öljyä venttiilikoneiston kautta männän päälle ,ota tulppa pois ja vetele muutaman kerran kuivaa tulppa ja laita pakoilleen ja tarkista moottoriöljyn määrä, koneen pitäisi käynnistyä tosin se savuaa julmetusti kun öljyä on myös pakoputki täynnä se palaa ajan kanssa pois,jos kone käynnistyy ja täryyttää kovasti on kampiakseli mennyt iskusta mutkalle se pitää oikaista jos tärinää ei ilmene niin kaikki on ok.

    • Ayry

      Aja varoen isi.
      Hyvä leikkuri , nainenkin osaa. Luin tarjousta k.o. koneesta ja löysin nämä ongelmat ja vastaukset. Itselläni tämä kone on ollut käytössä jo kaksi kesää , leikattavaa riittää.Odotan kesää 2009, Kyllä leikkaa, olen tyytyväinen hankintaan,eihän sitä lehtien silppuamiseen ole tehtykään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      181
      1248
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      883
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      83
      809
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      47
      664
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      243
      584
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      308
      578
    8. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      569
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      51
      539
    10. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      530
    Aihe