ne jotka on olleet sh:n takia sairaalaosastolla,oli se sit sisätauti-sh-osasto tai muuten vaan psykiatrinen alaan erikoistunu laitos,ni tietää,et sinne joutuminen ja eri hoitomuodot vaihtelee paikkakunnittain yms.
ite olin tos marraskuus yhessä osastossa,jossa olevinaan oltiin erikoistuttu nimenomaan anoreksiapotilaitten hoitoon ja vaik se oli myös ns vastaanotto-osasto,ni mulle kyl jäi niin huono kuva siitä paikasta!
ensinnäkään se lääkäri ei osannu kunnolla suomea(puolalainen) tuli usein väärin ymmärryksiä,ku se kysyi jotain ja mä vastasin ja sit se luuli just mun tekevän niitä asioita,joita en sanonut aikovani tehdä!!!
toinen munaus oli,et mulle tuli mitattuja ruokia sillon kun sattui,kolmanneks toiset hoitajista vahti,et otan kaiken ja myös syön kaiken ja osa paskat välitti,söinkö mä vai en ja ne punnitukset,voi jeesus!!
osa ei päästäny aamulla vessaan ja osan mielestä piti olla rakko tyhjä ja ne vahti oven takana ennen ku ottivat painon.osa otti vaatteet pois ja osalle oli sama,olinko missä kuteissa tahansa.
viimeiseks vaan ei vähimmäks,ni ne kun antoi mulle kävelyvapaata ruhtinaallisesti 2x 30 min päivässä,ni totta helkkaris mä rikoin niitä sääntöjä ja kävin ulkona,miten sattui ja saatoinpa hyvinkin olla sairaala-alueen ulkopuolella pururadoilla juoksemas,tuloksena,et kolmen viikon aikana,mun paino nous kilon ja sit mä kyllästyin siellä oloon ja sanoin soromnoo,koko paikalle ja lähdin kotiin.
tämmösiä kokemuksia mulla...
mielelläni kuulisin muitten kokemuksia vastaavista tilanteista yms
ja niille jotka rupee aukoon päätä,et miks pitää laihduttaa niin,et joutuu hoitoon ni sanon vaan et anoreksia kun ei kysy,et haluuko ihminen hoitoon vai ei,yleensä sinne joudutaan,eikä se laihtumisen lopettaminen oo niin helppoo,kuin terveellä ihmisellä,joka sitä ei oo kokenu..
toivpoisin nyt siis ihan asiallista keskustelua tästä aiheesta..
ite olin tos marraskuus yhessä osastossa,jossa olevinaan oltiin erikoistuttu nimenomaan anoreksiapotilaitten hoitoon ja vaik se oli myös ns vastaanotto-osasto,ni mulle kyl jäi niin huono kuva siitä paikasta!
ensinnäkään se lääkäri ei osannu kunnolla suomea(puolalainen) tuli usein väärin ymmärryksiä,ku se kysyi jotain ja mä vastasin ja sit se luuli just mun tekevän niitä asioita,joita en sanonut aikovani tehdä!!!
toinen munaus oli,et mulle tuli mitattuja ruokia sillon kun sattui,kolmanneks toiset hoitajista vahti,et otan kaiken ja myös syön kaiken ja osa paskat välitti,söinkö mä vai en ja ne punnitukset,voi jeesus!!
osa ei päästäny aamulla vessaan ja osan mielestä piti olla rakko tyhjä ja ne vahti oven takana ennen ku ottivat painon.osa otti vaatteet pois ja osalle oli sama,olinko missä kuteissa tahansa.
viimeiseks vaan ei vähimmäks,ni ne kun antoi mulle kävelyvapaata ruhtinaallisesti 2x 30 min päivässä,ni totta helkkaris mä rikoin niitä sääntöjä ja kävin ulkona,miten sattui ja saatoinpa hyvinkin olla sairaala-alueen ulkopuolella pururadoilla juoksemas,tuloksena,et kolmen viikon aikana,mun paino nous kilon ja sit mä kyllästyin siellä oloon ja sanoin soromnoo,koko paikalle ja lähdin kotiin.
tämmösiä kokemuksia mulla...
mielelläni kuulisin muitten kokemuksia vastaavista tilanteista yms
ja niille jotka rupee aukoon päätä,et miks pitää laihduttaa niin,et joutuu hoitoon ni sanon vaan et anoreksia kun ei kysy,et haluuko ihminen hoitoon vai ei,yleensä sinne joudutaan,eikä se laihtumisen lopettaminen oo niin helppoo,kuin terveellä ihmisellä,joka sitä ei oo kokenu..
toivpoisin nyt siis ihan asiallista keskustelua tästä aiheesta..
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kerrankin täältä palstalta löytyy aiheeseen liittyviä ketjuja! Pitäkää tää yllä!
Itselläni kokemukset ei ole mitenkään hälyttävän dramaattiset, mutta kerronpa reilun viikon sairaalastani silti:
Jouduin siis sairaalaan, mittani olivat 162/44 eli ei mitenkään hälyttävän alipainoinen. Mutta koska en syönyt koskaan mitään, eikä avohoidosta tullut kotona tuloksia ja sydämeni oli vaarassa pysähtyä, minut lähetettiin sairaalaan. Voin todellakin luetella kymmeniä erilaisia vakavia nälkiintymisen seurauksia mitä minulla silloin oli. Se oli kamalaa, mutten voinut syödä.
No osastolla sitten söin kiltisti kaiken mitä minulle tuotiin. Lihoin siellä mukavat 3 kiloa hyvin äkkiä, ei mikään ihme kun en ollut syönyt pitkiin aikoihin.
Kamalinta oli alussa kun ruoansulatukseni ei oikein ollut vielä käynnissä, mutta hoitaja pakotti minut syömään päärynät vaikka mahani oli kirjaimellisesti halkeamaisillaan. Ne piti vain tunkea alas väkisin. Mielestäni se hoitaja olisi voinut joustaa sen verran, olihan kyseessä vain päärynä! Vääntelehdin vatsakivuissani pari päivää.
Osa hoitajista oli mukavia, hoiti punnitukset asiallisesti, jne. Mutta osa ei antanut edes käydä vessassa rauhassa, mikä oli erittäin alentavaa ja vituttavaa. Varsinkin kun huonekaverin piti mennä aina ulos huoneesta kun minä menin vessaan. (ei sh siis) Oli joukossa muutama sokeakin, joka ei huomannut kun syljin ravinnejuomat mukiin ja otin lasillisen vettä ennen punnitusta.
Vaikka aluksi olin äärimmäisen vihainen osastohoidosta, ja ajattelin etten tarvitse mitään sellaista, niin nytten voin sanoa että olen todella onnellinen että minut lähetettiin sinne: olisin kuollut ilman. Opin syömään sekä sain paljon tietoa terveellisestä ruokavaliosta!
Tosin osaston jälkeen laihdutin 4 kiloa, mutta terveellisesti. Nyt oon saanut yhen kilon lisää, saa nähdä nostanko vielä toisenkin.
mulla oli alussa kans kun olin tottunu syömään vaan puuroo yms ni tuntui,et aina ku oli ruokailu,ni kieltämättä oli alussa semmonen tunne että ei taas :(:(
varsinkin kun maha ei meinannu alussa tottua edes siihen 1200 Kcal ruokamääriin,millä toiset siis laihtuu...
ekan viikon olin suurin piirtein koko ajan ähkyssä,siis silloin kun oli pakko osallistua syöntiin ja oli hoituri vieres vahtimas,mitä otin..sit jos oli tilaisuus ni kyl jätti syömättä esim iltapalan,ei yksinkertaisesti ois jaksanu yhtään ruokaa!!
no maha tottui kyl,mut mieli ei..
mä en voi sanoo,et oisin menny siel mitenkään parempaan kuntoon,henkisesti siis,toki oon nyt kolme kiloo enemmän ku alimmillani,mut terveeks en tituleeraa itteeni ja tänäänkin olin tunnin kävelyn jälkeen viel 5km juoksulenkillä,eli taas mennään alas yms,tosin nyt on pidettävä huoli,että eivät pistä osastolle.on meinaan viimenen paikka,minne haluan täs maailmas mennä.siispä oon oppinu kuitenkin pitämään painon niissä rajoissa,et ainakaan heti huomenna en oo joutumas mihinkään,mut surullista on,et lopetin ravitsemusterapeuteilla ravaamiset ja niitten mielestä se oli ok.olenhan täysikäinen ja vaik painoo pitäis olla 10 kg,ni en kuitenkaan oo liian huonos kunnos joutuakseni osastoille.veriarvot sun muut on vielä ihan ok.
angelwhite on: no life
neljättä päivääkö jaksat täyttää elämäs MINULLA :) Mikäs siinä :)
Jos nimimerkkiä tarkoitat niin me ollaan kyllä molemmat täysin ihan eri ihmisiä.
täällä pilaatte kaikkien muiden kuin minun aloittamia ketjuja, joissa asiallisesti yritetään keskustella asiasta eikä asian vierestä, kun te tulette spämmäämään.
Hienoa toimintaa, olette varmaan ylpeitä itsestänne :) Ettekä varmaan yhtään näe kuinka toimintanne on samalaista kuin minun YHDEN KERRAN tekemäni "palstanvaltaus", ja nekin viestit poistin, te ette edes voi poistaa omiani...
Mutta teitähän ei voi kukaan vihata, kun kukaan ei edes tiedä onko teitä 1, 2, 5, vai 10, ja kuka on kuka...
Jatkakaa, kun minä noin kiinnostan, ärsytän, kiihotan, sinua, teitä. Enhän voi estääkään, mutta ette te minua karkoita palstalta... Kaikki muut kylläkin, kun KAIKKI ketjut likaantu näillä minua koskevilla viesteillä. Yksi ihminen ilmoitti jo ettei tule takaisin palstalle. Montako aiotte häätää?
Jään hieman ikävissäni laskemaan.
Jatkakaa jos huvittaa.
no life...
vaan tolle jolle vastasinki. Puhun monikos ku ei voi tietää onks niit yks vai monta.
en jaksa kirjoittaa koko paskaa tarinaa tähän. liian pitkä ja liian laiska. mutta vuoden olin pakkohoidossa anoreksian takia osastolla, jolla ei koskaan ennen ollut ollut anoreksiapotilaita. ensin annettiin ja katsottiin et miten se itse syö. no ei syönyt. paino laski. no sit otettiin silt ulkoilut puoleks vuodeks pois. no se polki sit kuntopyörää. sit tuli joku sääntö et puol tuntii ruokailun jälkeen yleisis tilois. no, kukaa ei vahtinu. kuukaudet kuluu. paino ei tod. nouse. mut mulla on kivaa! oho, viillellään aika paljon. teränkäyttökielto. eipä estänyt siltikään. sitten ruvettiin ruokailemaan hoitajan kanssa erillisessä huoneessa niin että myös hoitaja söi. no se katto vierestä kun hoitaja söi annoksensa ja heitti omansa roskiin. no sit se palas yleisiin tiloihin, mut hoitaja vahti sitä vastapäätä. se heitti silti ruuat roskiin. no sit se lähetettiin rav.terapeutille joka antoi ateriasuunitelman, joka oli PAKKO toteuttaa. no se keräsi siihen tarjottimelle ne kaikki mut ei koskenu ku salaattiin. kertaakaan ei saanu syötyy tuota määrää. uudestaan rav. terapeutil. nyt on kuulemma jo ihan PAKKO syödä. se on että joo joo eikä toteuta paskaakaan siit suunitelmast. mut ei sitä siel osastol kukaan oikeen pakotakaan. no puoli vuotta on kulunut. sit sil tullaan sanomaan te nyt lähit sisätautiosastol letkuihin. itkien sitä mentiin. ja sitä huutoa kun ne kuus hoitajaa tunki sitä ohutta letkua sen nenään. se lihoo vähän. hoitohenkilökunta ei jaksa enää. ihan toivoton tapaus. ei sitä voida letkuissa ikuisuuksiin pitää. aletaan syöttää sille lääkettä joka kasvattaa ruokahalua. hyvä idea. ja jos se ei ota suun kautta niin annetaan piikillä. no se alkaa syödä, koska sille tulee yhtäkkiä huutava NÄLKÄ. kahden kuukauden päästä se käy vaa´alla ja huomaa että on lihonut tasan tuosta päivästä 30 kiloa. bulimia heti kehiin. se saa oman huoneen jossa on oma vessa, jotta siivoojilla ei olis niin paljon töitä yleisien vessojen pesussa. kerran siivooja toi sille ämpärin ja sanoi et oksenna siihen ni ei tarvi siivota niin paljon. se syö ja se oksentaa. koko ajan. ne ei enää välitä. se on lihonut. se on niiden päätavote. vuoden kuluttua se pääsee kotiin vakavasti masentuneena, bulimisena ja läskinä. tasan kahden viikon päästä se kiittää osastohoitohenkilökuntaa epäonnistuneesta hoidosta (jonka omahoitaja itse sille myönsi ja pahoitteli) nappaa pillerit, viinan ja vaipuu tajuttomuuteen. kunnes herää kolmen päivän kuluttua teholta. ja alkaa uusi pakkohoitokierre, tällä kertaa bulimian kanssa...
karmein kuulemani osastokeikka,mut joo,niinhän se menee,et nopeeemmin pääsee pois,jos syö ja sit saa vapauksia ja jos lähtee sovinnolla,eikä m1 lähetteellä,ni paree,mut joo,tota mä kans ossalla pelkäsin,et mulle tulee bulimia,ku koko ajan oli ruoka-aika,siis mun mielestä ihan liian usein ja ihan liian paljon ruokaa kerralla..
mut joo,totta on,et ei ne osastollejoutumiset oo ikinä mitään hauskaa hommaa ja se painonnosto siellä,voi olla tosi vaikeus,kun oma mieli ei oo yhtään mukana siinä,et joo,lisää kiloja lisää ruokaa jee!!
ruokaa todellakin oli kokoajan!!!! aamupala, lounas, välipala... just ku on yhden saanut syötyä ni pitäis jo toinen syödä... ja vielä kun on pakkohoidossa eli parantumisessa ei ollut mitään motivaatiota ja mulle oli siinä vaiheessa ihan sama olenko sairaalas vai ulkomaailmas ku kuolla halusin vain molemmin, joten mikäs kiire siinä oli syömään. tosin kamalaa kun tuolla osastolla pyrittiin vaan tasaamaan paino, muttei korjaamaan päätä. niinhän siinä kävi et fyysisest nyt ok (laihtunut tost 3o kilost onneks jo 16) mieli anorektinen ja oireilu bulimist ja painon puolest ei voitas luokitel anorektikoks. mut siis varmaan ok kaikille niille jotka menee vapaaehtoiseen hoitooon ja haluaa parantaua, mut pakkohoidost kyl niin hirveet muistot...
eli toden totta on,et kyllä fyysinen puoli hoidettiin kuntoon,mut anoreksia jäi,on vielä tänäkin päivänä ja osastolta on vain muistona pakolliset ruokailut,ei mitään paranemista edistävää oppia tms