Epäilen erään minulle tärkeän ihmisen aloittaneen huumeiden käytön. Olen enemmän kuin useasti nähnyt hänet kännissä, joten pelkkää ryypiskelyä tuskin oli.
Eräänä iltana herra saapui luokseni aivan sekaisin. Hän käyttäytyi erittäin aggressiivisesti ja sekavasti, oli kuin hän olisi tuntenut minut muttei kuitenkaan. Huusi ja raivosi epämääräiseksi jääneistä asioista, alkoi itkemään ihan hervottomasti. Otin hänet sisälle ja parin tunnin itkun ja outojen puheiden välillä hän yritti raiskata minua monesti. Tämä ei minua vaivaa, olen päässyt yli, mutta seksuaaliset halut eivät olleet kadonnut? En todellakaan tiedä mikä voisi olla kyseessä, mutta epäilyttävää tuommoinen.. Lisään vielä että alkoholia ei nauttinut ainakaan minun luona ollessaan (oli koko yöhäisillan ja yön ja aamun luonani), häntä ei väsyttänyt.
Aamulla hän ei muistanut mitään eilisistä tapahtumista. Hänellä oli pahoinvointia ja hämmennystä, huimaustakin..
Kertokaa jos tulee jotain mieleen, mahd. lääkkeiden väärinkäyttöä vai kuvastaako jonkin tietyn huumeen/muun päihteen käyttöä?
Tämä ei ole jäänyt ainoaksi kerraksi, ja tapahtuneen jälkeen miltei sama kaava toistunut parikin kertaa.

Vastaukset 5
Vanhimmat
voi viitata amfetamiiniiin?
Sekavuus taas ei, ellei runsaan alkoholin kanssa nautittuna. Itse ennemmin veikkaisin Stillnocteja viinaa. Aiheuttaa kaikki mainitut oireet.
Hyvin mahdollista, eikä lainkaan epätodennäköistä että olisi illalla alkoholia nauttinut tämä henkilö. Olen yrittänyt puhua hänen kanssaan asiasta, mutta ei suostu keskustelemaan siitä. Olen päättänyt olla puuttumatta sen suuremmin henkilön tekemisiin, vaikka häntä rakastankin, tukena ja turvana olen toki jos hän sitä tahtoo.. Vai mitä mieltä olette, kannattaisiko vakavemmin tarttua hänen ongelmaansa ja koittaa saada häntä lopettamaan erilaisin keinoin, hänen mielipiteistään välittämättä? Mielellään en aikuista miestä lähde pakottamaan hoitoon tms. mutta... Mielipiteitä?
eivät ole tässä maailmassa pysyvästi lopettaneet kenenkään huume- tai alkoholiriippuvuutta.
Nosta kytkintä kun vielä voit, ja et ole henkistä terveyttäsi menettänyt.
Kukaan toinen, et sinäkään kykene häntä muuttamaan.
En näe pakenemista ja toisen hylkäämistä ratkaisuna. Tämä hylkääminen saattaisi pahentaa hänen tilannettaan, ainakin olen niin päätellyt. Keneen turvautua, kun ystävät ja rakkaimmat säikähtävät ja pakenevat? En missään nimessä halua "muuttaa" häntä, olla vain tukena ja turvana, läsnä, tarvittaessa. Vaikka se oliskin häne "oma syy", että on mitä on ja käyttäisi huumeita, en usko että hän on onnellinen tai tyytyväinen tilanteeseensa.
Jos en muulla tavoin voi häntä auttaa kuin olla olemassa hänen elämässä, se on sitten niin, en pakene. Itsestäni en ole huolissani, ajattelen olevani henkisesti riittävän vahva hänen tukemiseen, mitä ikinä se sitten vaatiikin.