Veneessäni on dirkki, mihin rodkickiä tarvitaan?
vai Rodkick
Dirkki
92119
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tiedät varmaan itsekin, ettei sitä tarvita. Ne ovat kaksi vaihtoehtoista ratkaisua puomin kannattelemiseen. Molemmilla on puolensa.
dirkistä yhtään parempaapuolta vs. rodkick.
Hinta.
Kireällä olevasta Dirkistä (Iso alhaalla) saa niin mukavia soundeja heti kun alkaa tuulla.
Pitää mielen virkeänä kajuutassa loikoilessa.
Valitettavasti kaikki eivät rikin värinää halua kuulla, joten joudun välillä nousemaan ylös muuttamaan ison skuutin kireydellä äänimaailmaani.
Kun laiskana ihmisenä en jaksa montaa kertaa säätää skuutia illan aikana tuulen muuttuessa, niin olen siirtymässä kikitankoon.
muyös ison laskinköysi. Onko dirkkiköyden lisäksi olemassa myös antidirkki ja miten se toimii?
Eikös dirkin vastakohta olisi lähinnä kikkari eli boomwang jos kerran dirkki vetää puomia ylöspäin niin tuohan vetää alaspäin eli vastakkaiseen suuntaan.
Jotkut kyllä käyttää fokassa sellaista alasvedintä, jolla fokan saa kätevästi vedettyä alas keulakannelle poistumatta sitloorasta.
puoli rautapotkuun verrattuna, että se käy varanostimesta. Muista puominnokohottajista siihen ei ole. Dirkki tietysti välistä härpättää ahvenselkäisen ison kanssa, mutta sehän on vain kertanykäisy:-)
jos dirkkiä voi säätää sitloodasta, useassa vanhassa veneessä dirkki on kiinteä, tai puomi on varustettu kiristysvirityksellä jolloin käyttö fallina ei tule kyseeseen.
kumpikin,
dirkki topissa ulompana, että pieni kosmeettinen haitta:-)