Hei!
Olen kolmekymppinen,synnynnäisesti liikuntavammainen pyörätuolilla liikkuva nainen.
Haluaisin tarjoutua tukihenkilöksi/kaveriksi/aikuiseksi liikuntavammaisen malliksi/isosiskoksi liikuntaesteiselle lapselle tai nuorelle tytölle.
Tytölle sen vuoksi että koen voivani ehkä henkisesti antaa enemmän tytölle,ja yhteisiä asioita ja tekemistä löytyisi enemmän tytön kuin pojan kanssa.
Haluaisin antaa aikaani ja tukea nuorta nuoruuden kiemuroissa,itselläni ei lapsena eikä nuorena ollut lähipiirissä yhtään liikuntavammaista aikuista,en voinut tavallaan peilata itseäni kehenkään,olisin hyötynyt valtavasti siitä että olisin nähnyt positiivisen esimerkin aikuisesta joka pärjää elämässään ja elää täysipainoista elämää vammastaan huolimatta.
Tämän vuoksi haluaisin olla sellainen nyt jollekin joka siitä hyötyisi.
En ole täydellinen roolimalli,aivan tavallinen työssäkäyvä seurusteleva raitis nainen,en mikään pervo tms,sitä on turha pelätä.
Tutustun mielelläni koko perheeseen ja olen valmis sitoutumaan isosiskoksi ja uudeksi ystäväksi lapselle.
Yhdessä voisimme käydä leffassa,leipoa yhdessä,ym kaikenlaista vastaavaa,käytännön syistä olisi hyvä jos lapsi kykenisi liikkumaan itse,koska pyörätuolista käsin on vaikea toista pyörätuolia työntää.
Ottakaapa yhteyttä jos tuntuu siltä!
[email protected]
Olen kolmekymppinen,synnynnäisesti liikuntavammainen pyörätuolilla liikkuva nainen.
Haluaisin tarjoutua tukihenkilöksi/kaveriksi/aikuiseksi liikuntavammaisen malliksi/isosiskoksi liikuntaesteiselle lapselle tai nuorelle tytölle.
Tytölle sen vuoksi että koen voivani ehkä henkisesti antaa enemmän tytölle,ja yhteisiä asioita ja tekemistä löytyisi enemmän tytön kuin pojan kanssa.
Haluaisin antaa aikaani ja tukea nuorta nuoruuden kiemuroissa,itselläni ei lapsena eikä nuorena ollut lähipiirissä yhtään liikuntavammaista aikuista,en voinut tavallaan peilata itseäni kehenkään,olisin hyötynyt valtavasti siitä että olisin nähnyt positiivisen esimerkin aikuisesta joka pärjää elämässään ja elää täysipainoista elämää vammastaan huolimatta.
Tämän vuoksi haluaisin olla sellainen nyt jollekin joka siitä hyötyisi.
En ole täydellinen roolimalli,aivan tavallinen työssäkäyvä seurusteleva raitis nainen,en mikään pervo tms,sitä on turha pelätä.
Tutustun mielelläni koko perheeseen ja olen valmis sitoutumaan isosiskoksi ja uudeksi ystäväksi lapselle.
Yhdessä voisimme käydä leffassa,leipoa yhdessä,ym kaikenlaista vastaavaa,käytännön syistä olisi hyvä jos lapsi kykenisi liikkumaan itse,koska pyörätuolista käsin on vaikea toista pyörätuolia työntää.
Ottakaapa yhteyttä jos tuntuu siltä!
[email protected]
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ehkä voisit ottaa yhteyttä kuntaasi ja ehdottaa asiaa. Nykyisin on kaikki melkein mentävä kunnan kautta. Hyvä ajatus sinänsä. On kuitenkin paljon kontrollia, mikä sinänsä on hyvä asia.
Miksi ihmeessä kunnan kautta? Ei kai se kunnalle kuulu mitä kukakin tekee? Älkää ny hyvät ihmiset antako kunnan puupäitten pilata hyvää ideaa.
Se on jonkinlainen "takuu". Ihmiset yleensä haluavat jonkinlaisen kunnallisen hyväksymisen.
Jos kunta vedetään mukaan, se on takuu vain siitä että mikään kehitysajatus ei koskaan etene mihinkään. Kunnan takuu on se, että vain ehdoton lakisääteinen minimi tapahtuu, ja sekin vuosien valittamisen jälkeen. Tämähän on eräänlaista yhdistystoimintaa, jossa nyt vaan toimijoita on alkuunsa yksi. Jos malli on toimiva ja halukkaita pikku- ynnä isosiskoja ja -veljiä riittää, niin ei kai sen tarvitse siihen ensimmäiseen tyssätä.
En vaan vieläkään ymmärrä, mitä muuta kuin vahinkoa tällekin asialle kunnan ylityöllistettyjen ja alimotivoituneiden paperinpurijoiden mukaan vetäminen tuottaisi. Ei ole olemassa mitään sellaista lakia, etteikö vammaiset ja vammaisten omaiset voisi itse toimia olosuhteiden ja ympäristönsä kehittämiseksi.
Ehdotus on kaunis ja hyvä sinänsä. Mutta onko joku ottanut yhteyttä? Voi olla esim että vanhempi reagoi lauseeseen "en voinut tavallaan peilata itseäni kehenkään". Ymmärrän sen, mutta vanhempi saattaa reagoida. Entä jos vanhempi pelkää että avunantaja "peilaa itseään avunsaajaan"? Silloin liikutaan jo vaarallisilla vesillä. Liikutaan psykologisesti herkillä alueilla ja siellä ei saa tulla vikatikkejä.
Siksi olisi ennenkuin alkaa antaa apua olla yhteydessä kunnan/asiantuntijan tms kanssa.
Se on sitä "takuuta". Voisi olla jonkinlainen kurssitilaisuus/koulutustilaisuus/opiskelu ensin, missä tarkastettaisiin että ei tule mitään vahinkotilannetta. Muutenkin on hyvä pohtia muitten kanssa tilannetta.
Jostain syystä haluat lukea alkuperäistä viestiä niin, että siinä jossain kohtaa puhuttaisiin "avusta". Minusta siinä ei niin sanota, vaan tarjotaan vapaamuotoista yhdessäoloa, vrt. esimerkiksi MLL:n Isoveli-palvelu. Jota muuten sitäkään ei pyöritä kunta.
Voi tietysti olla, että ymmärsin täysin väärin aloituksen, mutta minusta siinä ei oltu tarjoamassa mitään hoitoja. Eikä myöskään pyytämässä itselle.
Ja jos epäilyttää ensin, niin sitä varten siinä (kai?) oli s-postiosoite, että vanhemmat voivat ottaa vähän selvää kuka tuo tyyppi oikein on.
Kysyin viime kerralla, että "Onko kukaan ottanut yhteyttä?"
Kukaan ei ole ainakaan toistaiseksi ottanut yhteyttä,ikävä kyllä.
Luulen että kunta,tai minun tapauksessani Helsingin kaupunki ei hoida tämänkaltaisia asioita.
Nuorisoasiainkeskuksella(jossa olen ollut muuten työharjoittelussakin,ohjaamassa nuorten taidepajatoimintaa)ei varmaankaan tällaista projektia ole.
Varsinaisen kimmokkeen tälle idealle sain minäkin vasta kun näin jutun jossain lehdessä isosiskotoiminnasta mutta se oli jossain muussa kaupungissa.
Menisin mielelläni mukaan koulutettavaksi ja tarkistettavaksi ja vaikka mitä tarpeellista jos joku taho tämmöistä järjestäisi.
Invalidiliiton kautta tukihenkilövälityksessä voisi olla ideaa.
En tietenkään tarjoa mitään hoitoa,en varsinaista apuakaan,enkä itsellenikään halua mitään.
Olen vain tavallinen lapseton nainen joka tahtoisi antaa aikaansa ja elämänkokemuksensa nuoren elämää helpottamaan,koska itselläni ei ole lapsia olisi myös kiva nähdä mitä nykynuoret nykyään puuhailevat.
Tuota peilaus juttuasi en kyllä oikein käsittänyt...
En voinut nuorena,siis (silloin kun vasta etsin identiteettiäni naisena ja vammaisena naisena)peilata itseäni kehenkään vammaiseen aikuiseen.En minä nyt enää aikuisena tarvitse mitään peilailun kohdetta,mitähän vaarallista sinä tässä näet?
Ihan tavallista yhdessäoloa ja turvallista aikuista minä tarjoaisin lapselle/nuorelle,ja tietysti tutustuisin myös vanhempiin heidän niin halutessaan.
Tässä asiassa liikutaan ihmissuhteitten herkimmillä alueilla. Kyseessä olisi joka tapauksessa luottamussuhde (niitä on sekä ammatillisia, että ei-ammatillisia). Tästä aiheesta on olemassa paljonkin psykologista kirjallisuutta. Ennenkuin ryhtyy tämäntapaiseen toimintaa kannattaa itsellä olla käsitys asiasta.
Tälläisiä luottamussuhteita ovat esim lääkäri-potilas, asianajaja-asiakas, työnjohtaja-työläinen, pappi-seurakuntalainen (ammatillisia) sekä myös vapaaehtoisnuorisotyöohjaaja-nuori, jne.
Ehkä jossain tiedetään, missä olisi tälläisiä koulutustilaisuuksia ja missä voisi keskustella?
Juu varmasti aina on hyötyä opiskella asioita,psykologiasta olen ollut aina kiinnostunut muutenkin.
Uskon silti että maalaisjärjellä me ihmiset pystymme toistemme kanssa toimimaan ja toisiamme auttamaan,kunhan siihen vilpitöntä halua on.
Ystävyys ei mielestäni ole vaarallista,aikuisen ja nuorenkaan välillä,kunhan aikuinen on normaali reilu ihminen vaila mitään taka-ajatuksia tms.
Eihän vanhemmuuteenkaan kouluteta,vaikka monesti voisi hyvä olla jos koulutettaisiin.
On hyvä ja välttämätöntä että ollaan silti tarkkana että lapsia suojellaan vaarallisilta ja epätervehenkisiltä aikuisilta.
Huomaan, että olet järkevä ja todella halukas oppimaan myös lisää niistä luottamussuhteessa työskentelevien/toisia tukevien henkilöiden kanssakäymisessa tarvittavien pohjatietojen hallinnassa.
Kuitenkaan pelkkä maalaisjärki ei silti riitä, jos aikoo ruveta auttamaan muita - tämä on minun mielipide (toiset ovat eri mieltä). Jonkinlainen muodollinen pätevyys olisi hyvä olla.
Tarkoitan, että esim. opettajalla pitää olla muodollinen pätevyys. Tämä pitäisi jotenkin suhteuttaa työhösi. (Toiset ovat ehkä taas eri mieltä tässä). Siksi kaikille toisia auttavien henkilöiden olisi hyvä osallistua ammattipsykologien järjestämille kursseille ja saada peruskoulutus.
Ideasi on oikein hyvä. Mutta kyselepä lisää kunnastasi, invalidiliitosta tai ehkä seurakunnastasi pikkusen lisää. Sillä tavalla saisit sen "takuun". Kun olisi suuremmassa puitteissa, niin ehkä tämä idea lähtisi laajemmaltikin liikkeelle. Tosiasiahan kun on vain niin, että vanhemmat haluavat "takuun", ennen kuin haluavat lapselleen tuntemattoman tukihenkilön/ystävän/isosiskon! - Siksi koska on esiintynyt eri aloilla kaikenlaisia "huuhaa"- toimia. Myös kunnat ja eri liitot haluavat "takuun". Ja sehän on hyvä kaikille.
Onnea vain matkaan!
Kiitos vain!
Toivon että löytyy joku instanssi jonka kautta löytäisin "pikkusiskon".
Tuollaiselle mitä suunnittelet olisi varmasti paljonkin tilausta.
Minä olen mukana SPR:n ystävätoiminnassa,käyn vanhusten luona juttelemassa,avustan asioilla käymisessä,yms.