Avohoito, aivan kamala sana...
Sairauteni lähti vähäisinä äänien kuulumisina.
En edes tajunnut minkään olevan vikana, vaikka pään sisällä kommentoitiin ja keskusteltiin ja moitittiin itseäni.
Sairauden laukaisi kai tabletteina otettava kortisoni, tämä oli ainakin psykiatrin mielipide.
Kortisonia en ole syönyt kohta vuoteen mutta oireet vain pahenee.
Tällä hetkellä syön cipralex:iä vain 5 mg päivässä kun iski sellainen puuhakkuus keskelle masennusta ettei tosikaan.
Valvoin ja siivosin tai touhusin mitään saamatta aikaan, yökaudet.
Sitten iski paha psykoosi, joka on kai päällä vieläkin tai tulee ja menee, tai sitten olen vain vieläkin vain niin järkyttynyt, etten tiedä mikä on psykoosia ja mikä psykoosin aiheuttamaa jälki"traumaa"?
Psykoosi oli sen verran järkyttävää, näkyineen ja äänineen, että menee kauan selvitessä.
Nyt syön myös peratsin:iä 10mg päivässä, kuinka suurilla annoksilla te muut syötte?
Annos on mielestäni vieläkin liian pieni, koska äänet ja kaikumiset jatkuvat, ovat tosin helpottaneet jo siitä pahimmasta.
Olen koko aika varma että joku tarkkailee ja en erota unta, todellisuudesta.
Onko muilla samankaltaisia oireita?
Jossain vaiheessa uskoin olevani Noita, joka pystyy hallitsemaan säätä:)
Niin, en tiedä sairauteni diagnoosia...
Toivon villejä veikkauksia teiltä?
Saisin diagnoosin selville jos kysyisin, jos se on vielä avohoidon lääkärillekään täysin selvinnyt.
Sanoi että mun olisi täytynyt olla osastolla jonkin aikaa, en uskaltanut mennä.
Nyt on taas sellainen olo ettei sisällä sairaalassa olo varmaan pahaa tekisi.
Onko pelkoni turha, minkälaisia kokemuksia teillä on ollut psykiatrisesta sairaalahoidosta?
Löytyykö ketään kuka olisi kuntoutunut työelämään tuollaisen jälkeen?
Kuinka kauan tuollainen psykoosi kestää, ja pitäisikö jo luovuttaa siinä että voisin parantua ja uskoa jo puolentoista vuoden jälkeen että äänet ja psykoottisuus on jäänyt pysyväksi osaksi elämääni?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei viela vastauksia.