Olen olllut jo pitkään niin väsynyt ja haluton kaikkeen, mutta pakottanut itseni hoitamaan pakolliset asiat. Nyt on alkanut piinaamaan itsetuhoiset ajatukset jotka jatkuu päivittäin. esimerkiksi suunnitelen miten lopetan päiväni, ajaessa autolla mietin että ajaisin päin yhtä leveää pylvästä tai kalliota päin täydellä vauhdilla. Sitten mietinkin jo että kesälomareissulla hyppäisin Norjan tunturilta rotkoo tai koskeen. Itseinho on saanut minut mietimään itseni viiltämistä siihen tyyliin että viiltelisin itsestäni kilon paloja pois.
Nämä ajatukset piinaa minua siksi että en pääse niistä eroon, enkä tosissani ole niin tekemässä mutta ne vaan pyörii unissa ja valveilla ollessakin ne nousee pintaan. Kerroin asiasta miehelleni ja hän oli aivan kauhuissaan.
Ihmeelliset itsetuhoiset ajatukset/suunnitelmat
25
3732
Vastaukset
- §§§§§
HALOO! Käyt sentään kesäloma reissulla norjassa! kuinka moni pääsee/ ehtii norjaan? Ite olin penskana vimeks ikuisuus siiten!
Itsekkin ajattelen koko ajan että käyn tohon oshvalle makaamaan ja viillän ranteet auki "kun ei tästä elämästä tule yhtään mitään"
Miksi olet väsytön/haluton? Mieti, mieti oikein tarkkaan niin että päässä kipunoi ja jos löydät vastauksen voit kai muuttaa elämääsi.8VUORETTULUVAPAA TSM)
Laita paperille 5 TODELLA HYVÄÄ ASIAA ELÄMÄSTÄSI.
Ja aloitat siitä Norjan matkasta. - vastoinkäymisiä
Olet vain tottunut saamaan liian helposti aina kaiken mitä haluaa, autot, miehet jne.
Jos tulisi jotain vastoinkäymisiä, esim. kolari norjan reissulla jossa mies kuolee, sen jälkeen oppisi paremmin arvostamaan niitä asioita jotka ovat hyvin.- Uneton Pohjois-Savosta
Joo todella helppo elämä. 16 vuotta yksinhuoltajana, 6 vuotta sitten tapasin nykyisen mieheni, joka koko majan työtömänä itse opiskelin ammatin vasta 2004 valmistuin lähihoitajaksi. 1 1/2 vuotta pätkä töissä, sitten työttömäksi siitä opiskelemaan sairaanhoitajaksi jotta pääsisi töihin. Opiskelustressi sairastutti masennukseen ja nyt sairaspäivärahalla yritän elättää 6 henkisen perheen. todella helppoa elämää!! Jee kannattaa olla kateellinen jos saan sen verran säästettyä että päästäs telttailee Norjaan kesälomalla edes vaihteluks kaupunkielämään.
- Uneton Pohjois-Savosta
Uneton Pohjois-Savosta kirjoitti:

Helppoon elämään: Lasten isät pahoinpidelleet minua ja lapsia koko 16 vuoden ajan, nyt tämän miehen kanssa ollessa eivät ole uskalteneet, mutta haukkuja kuulen edelleen heiltä.Ja kun pahoinpitelyt ei enää tepsineet vetivät tapaamiset oikeuspiinaan, oikeuden käynnit tosin hävisivät mutta sitäkin piinaa kesti 2 ja puoli vuotta. Lapset sairastaneet masennusta isien tekosien takia niinkuin itsekin. Sossun kanssa jouduin tappelemaan ettei vaan isien tekosia kosteta lapsille ja minulle huostaanoton merkeissä, niin kuin sossu uhkasi. Nykyään en voi luottaa kehenkään muuhun kuin itseeni ja nykyisieen aviomieheeni. Lasten takia minun täytyy jaksaa mutta kun nuo itsetuho ajatukset jatkuvasti piinaa. Kaikki vanha ajaa takaa
Helppo elämä vihdoin olisikin tervetullut! - sonata

Helppo elämä vihdoin olisikin tervetullut!mul on samoja kokemuksia väkivallasta.ex vaan yritti tappaa 2 kertaa
- ollut ...
Uneton Pohjois-Savosta kirjoitti:
Helppoon elämään: Lasten isät pahoinpidelleet minua ja lapsia koko 16 vuoden ajan, nyt tämän miehen kanssa ollessa eivät ole uskalteneet, mutta haukkuja kuulen edelleen heiltä.Ja kun pahoinpitelyt ei enää tepsineet vetivät tapaamiset oikeuspiinaan, oikeuden käynnit tosin hävisivät mutta sitäkin piinaa kesti 2 ja puoli vuotta. Lapset sairastaneet masennusta isien tekosien takia niinkuin itsekin. Sossun kanssa jouduin tappelemaan ettei vaan isien tekosia kosteta lapsille ja minulle huostaanoton merkeissä, niin kuin sossu uhkasi. Nykyään en voi luottaa kehenkään muuhun kuin itseeni ja nykyisieen aviomieheeni. Lasten takia minun täytyy jaksaa mutta kun nuo itsetuho ajatukset jatkuvasti piinaa. Kaikki vanha ajaa takaa
Helppo elämä vihdoin olisikin tervetullut!Rankkaa on ollut sinulla niin kuin itsellänikin. En osaa sinulle antaa minkäänlaisia neuvoja, vaikka todellakin haluaisin. Mutta toivottavasti se helpottaa edes jossain määrin, että meitä on täällä sinulle tuntemattomia ihmisiä, jotka vilpittömästi toivomme, että olosi paranisi oleellisesti.
Jaksamista. - §§§§§
Uneton Pohjois-Savosta kirjoitti:
Joo todella helppo elämä. 16 vuotta yksinhuoltajana, 6 vuotta sitten tapasin nykyisen mieheni, joka koko majan työtömänä itse opiskelin ammatin vasta 2004 valmistuin lähihoitajaksi. 1 1/2 vuotta pätkä töissä, sitten työttömäksi siitä opiskelemaan sairaanhoitajaksi jotta pääsisi töihin. Opiskelustressi sairastutti masennukseen ja nyt sairaspäivärahalla yritän elättää 6 henkisen perheen. todella helppoa elämää!! Jee kannattaa olla kateellinen jos saan sen verran säästettyä että päästäs telttailee Norjaan kesälomalla edes vaihteluks kaupunkielämään.
palstalaisia ihan *** ei sairauspäivärahalla elätä kuutta ja mennä vielä Norjaan telttailemaan.
Juttus on pahimman laatuista kusetusta!
Hyppää vuonoon!
Johan S****A bensatkin maksaa jonkin verran.
Mistä sä ton Norjan oikein oot repiny?
Oisit maininnu vaikka Legolandin tai Kålmordenin eläinpuiston olis voinu mennä läpi. - Uneton Pohjois-Savosta
sonata kirjoitti:
mul on samoja kokemuksia väkivallasta.ex vaan yritti tappaa 2 kertaa
Yritti tappaa minut useamman kerran lasten silmien edessä. Toisen kerran vanhimman pojan syntymäpäivien päätteeksi. Eka kerran kun odotin ensimmäistä yhteistä lasta.
(emme asuneet yhdessä)mutta kun tein selväksi ettei miehellä ole meille mitään asiaa, laittoi tapaamiset oikeuteen ja samalla uhkasi ettei voida liikkua missään koska jos hän ei tee mitään niin hänellä on tuttuja joille vähän maksamalla tappavat meidät tai hajottavat auton tai jotain muuta ikävää. - Uneton Pohjois-Savosta
§§§§§ kirjoitti:
palstalaisia ihan *** ei sairauspäivärahalla elätä kuutta ja mennä vielä Norjaan telttailemaan.
Juttus on pahimman laatuista kusetusta!
Hyppää vuonoon!
Johan S****A bensatkin maksaa jonkin verran.
Mistä sä ton Norjan oikein oot repiny?
Oisit maininnu vaikka Legolandin tai Kålmordenin eläinpuiston olis voinu mennä läpi.Meillä ei todellakaan säästäminen ole helppoa mutta olen pistänyt vähän säästöön lasten tilille jotta saatas säästetttyä poltoaineeseen. Lisäksi olen maksanut ennakkoon laskuja kuten vuokrat ja sähkö ym. muita kuukausittaisia laskuja ja tällä tavoin saan irroitettua vähän rahaa polttoaineisiin.
Lapsena kävimme perheni kanssa lapisssa, ja nyt kun omat muksut ovat melkein aikuisia olemme vuodesta 2002 käyneet kesäisin ajelemassa norjassa ja suomen lapissa. Emme käy camoing alueilla koska meillä ei ole niihin varaa mutta meillä on iso teltta jonka pystytämme johonkin puron/kosken/jäämeren rantaan ja yövymme joitakin vuorokausi ja kalastamme sekä teemme ruokaa kuivamuonista. Vettä saa tunturipuroista tai huoltoasemilta. Ei maksa kuin polttoaineet. Joskus "tuhlaamme" ostamalla jäätelöt. Lapsille olemme ostaneet jonkun matkamuiston (yhden jokaiselle) itse saavat valita. Karkkia olen ostanut tukusta lähtiessä ison laatikon joten matkalla ei tarvitse tuhlata nameihinkaan.
Hauskaa on ollut ja koko perhe viettää laadukasta aikaa yhdessä. Meillä kaikki muut paitsi minä kalastaa, mutta minä otan aurinkoa tai luen kirjaa sinä missä muut kalastaa. Minun tehtävä on sitten laittaa ruokaa.
- ha124
Meleko huonoja suunnitelmia, kannattaa ennemmin vetää yliannostus lääkkeitä ja viinaa, ei haittaa vaikka epäonnistut, selviät vain kovalla krapulalla, rotkoon hypätessä voi kuolo olla tosi kivuliasta. Hirttämistä en suosittele, se on primitiivistä. Klassinen kuula kalloon on melko hyvä myös, hyvin aristokraattinen lopetus, tuttu jo 1600-luvulta!
Varsinaiseen masennukseen en voi antaa vinkkejä, itsensä viiltely kannattaa aloittaa, se auttaa henkiseen kärsimykseen, lisäksi se aiheuttaa adrenaliinin virtausta kehossa ja siitä tulee hyvä olo.
Toisaalta voit mennä psykiatrillekin mutta se tuskin auttaa.- Huoh, noob
Lääkkeillä tappaminen se vasta huono ajatus onkin. Varsinkin kun eivät mitään suuria määriä lääkkeitä apteekistakaan anna matkaan ja eivät edes saa myydä kuolettavia lääkkeitä. Korkeintaan pyörtyminen ja sisäelinvauriot. Hyvin harvoissa tapauksissa tapatat itsesi lääkkeillä. Vatsahuuhteluun siinä vain joutuu.
Varma tapa kuolla -> mene junan alle. Eikä paljoa jää jäljellekään. - Toivotonta1
Huoh, noob kirjoitti:
Lääkkeillä tappaminen se vasta huono ajatus onkin. Varsinkin kun eivät mitään suuria määriä lääkkeitä apteekistakaan anna matkaan ja eivät edes saa myydä kuolettavia lääkkeitä. Korkeintaan pyörtyminen ja sisäelinvauriot. Hyvin harvoissa tapauksissa tapatat itsesi lääkkeillä. Vatsahuuhteluun siinä vain joutuu.
Varma tapa kuolla -> mene junan alle. Eikä paljoa jää jäljellekään.Miksi edes vastaan..
Mutta huoh, neuvoa nyt tapoja tappaa itsensä, apua, kasvaaka aikuiseksi!
Junan alle meneminen ei ole varma tapa kuolla, monta on myös vammautunut!
Mutta en suosittele mitään tapaa, eikä ketään saa yllyttää tappamaan ja vielä neuvoa tapoja, huoh.
Veri kuohahti, tuliko mieleen että sitä junaa ajaa elävä, ajatteleva ja tunteva ihminen jolle voi jäädä elinikäiset traumat toisen kuolemasta.
Mutta edelleen ei ole oikeaa tapaa kuolla, muu kuin luonnollinen.
Aloittajalle paljon voimia, jaksamista ja hyvää Norjan matkaa! Koitahan saada apua.
- minä vain
mulla on ollut joskus samanlaisia ajatuksia ,en vaan tiedä miten jaksan.mulla on ihana mies ja 2 lasta hän on isäpuoli.mä mietin aikasemmin kans kaikkee mahdollista keinoo tappaa itteni se ois ollu sillon helpompaa.ex mies oli väkivaltainen yritti tappaa 2 kertaa mut.ymmärrän sinua vaikket väkivaltaa toivottavasti ole tarvinnu kohdata.mä päätin etten kenellekkään sitä iloa anna et tappaisin itteni.kakille pitää yrittää näyttää et oot kuitenki vahva.
- luin ketjun,
ja voih, olen pahoillani puolestasi, miten kovia jotkut ovat. Miksi? Loukkaavat mieltäsi entisestään, kun jo avauksessasi hyvin sait sanottua, miten vaikeaksi olosi koet.
Minun tuli mieleen sinun eka viestisi luettuani se, että älä vain yritä mitään tuollaista itsetuhotekoa. Siinä yleensä käy niin, että ihminen ei kuolekaan, ei pääsekään pois (niin minne, onko taivasasiat kunnossa?), vaan hän satuttaa itsensä tosi pahasti, vammautuu. Sitten vasta taistelu akaa, pahimmassa tapauksessa teho-oaston ja monien sairaaloiden ja kuntoutusten jälkeen palattava elämään sitä omaa entistä elämäänsä. Mutta vammautuneena ehkä. Siis siinä on todella suuri riski, kukaan ei voi tietää, pääsekö oman tahdon kautta pois.
Myös tuli mieleesi, että sinua kiusaa tuollainen pakkoajatus. Voisitko kertoa asiasta lääkärillesi ihan sellaisena pakkoajatus-oireena. Minusta merkkejä on siitäkin. Sinun pakko-oireesi on tosi inhottavan sisältöinen.
Eihän se ihme ole, että sulla oireistoa, rankkaa elämäsi on ollut. Jospa yhden asian kerrallaan saisit järjestykseen. Eikö tässä nyt jo ole parempaan menty! Vielä vain varoitan, älä yritä tedä itsellesi mitään, ei. Muita avunetsimisen keinoja vielä on mahdollista sinun saada, et olle vielä kaikkea käynyt läpi ja fundeerannu. - omaishoitaja vm-59
sinä olet loppuun palanut eli vetänyt itsesi ns. tappiin asti ja nyt on elimistö ja mieli tehnyt tenän. Kannattaa ottaa ensin yhteyttä terveyskeskukseen ja hakea apua unettomuuteen, sitten alkaa kelatat sitä menneisyyttäsi, toivottavasti et ota viinaa stressiä helpottamaan, siitä se soppa vasta tuleekin. Selvitä tai anna jonkun muun selvittää kaikki mahdolliset tuet, tosin vastaus taitaa olla jos on oma asunto myykää pois...Tuo sosiaalipuolen touhu on välillä perin kummallista...tuki olisi tärkeämpää kuin uhkailu....riippuu siitä sosialityöntekijästä. Lepo tekisi ihan hyvää, kuitenkin rahattomana on todella vaikea levätä(tiedän kokemuksesta)ja uni menee kun alkaa laskukone raksuttaa päässä mihin rahat riittää ja näkee painajaisia maksamattomista laskuista. Halaus sinulle ja lohduta ei vaikka sanon samassa junassa on aika paljon meitä onnettomia kaikki uskonsa ja toivonsa parempaan menettäneitä!!!
- Uneton Pohjois-Savosta
Tammikuussa jäin opiskelusta sairaslomalle ja maaliskuussa pääsin erikoislääkärille Psykitrille. Varmaan nämä terapiat ovat saaneet ajatukset niin sekaisin että olen alkanut pelkäämään kaikkea. Ja sitä kautta noi itsetuhoiset ajatukset vallanneet mielen. Mutta minulle lapset ovat tärkeintä maailmassa ja koska lapset ovat kärsineet niin paljon isiensä tiimoilta en halua tuottaa heille enää lisää tuskaa. Siksi siis en toteutua noita mutta kuten kerroin ne piinaa minua kokoajan.
Alkoholia en käytä, en koskaan ole käyttänyt en ole absolutisti mutta en vaan tykkää alkoholin mausta saunaoluen tai siiderin voin joskus ottaa. Ja kylässä jos tarjotaan niin voin ottaa vähän. Nykyisellä miehelläni on joskus vuosia sitten ollut alkoholi ongelma ja hän ei enää halua ottaa, se sopii minullekin.
Kiitos halauksista ja myötätunnosta! Päivä kerrallaan mennään eteenpäin... - omaishoitaja vm-59
Uneton Pohjois-Savosta kirjoitti:
Tammikuussa jäin opiskelusta sairaslomalle ja maaliskuussa pääsin erikoislääkärille Psykitrille. Varmaan nämä terapiat ovat saaneet ajatukset niin sekaisin että olen alkanut pelkäämään kaikkea. Ja sitä kautta noi itsetuhoiset ajatukset vallanneet mielen. Mutta minulle lapset ovat tärkeintä maailmassa ja koska lapset ovat kärsineet niin paljon isiensä tiimoilta en halua tuottaa heille enää lisää tuskaa. Siksi siis en toteutua noita mutta kuten kerroin ne piinaa minua kokoajan.
Alkoholia en käytä, en koskaan ole käyttänyt en ole absolutisti mutta en vaan tykkää alkoholin mausta saunaoluen tai siiderin voin joskus ottaa. Ja kylässä jos tarjotaan niin voin ottaa vähän. Nykyisellä miehelläni on joskus vuosia sitten ollut alkoholi ongelma ja hän ei enää halua ottaa, se sopii minullekin.
Kiitos halauksista ja myötätunnosta! Päivä kerrallaan mennään eteenpäin...Siellä on tarkoitus pöyhiä asiat pohjamutia myöden, ongelma on usein siinä kun se ammattiauttaja ei ole henkilötasolla useinkaan joutunut sellaisiin tilanteisiin kuin avuntarpeessa olijat. Eli se kirjaviisaus ei tuo ymmärtymystä siihen toisen ahdistukseen,mielestäni ainakin osa siitä porukasta on valinnut ihan väärän ammatin. Yks sellanen ihan tyhmä ehdotus osta tavallinen vihko ja kirjoita siihen kaikki mieltä painavat asiat ja kaikki mitä vuosien varrella on elämässäsi tapahtunut, auttaa kummasti...olla itsensä ammattiauttaja.
- Uneton Pohjois-Savosta
omaishoitaja vm-59 kirjoitti:
Siellä on tarkoitus pöyhiä asiat pohjamutia myöden, ongelma on usein siinä kun se ammattiauttaja ei ole henkilötasolla useinkaan joutunut sellaisiin tilanteisiin kuin avuntarpeessa olijat. Eli se kirjaviisaus ei tuo ymmärtymystä siihen toisen ahdistukseen,mielestäni ainakin osa siitä porukasta on valinnut ihan väärän ammatin. Yks sellanen ihan tyhmä ehdotus osta tavallinen vihko ja kirjoita siihen kaikki mieltä painavat asiat ja kaikki mitä vuosien varrella on elämässäsi tapahtunut, auttaa kummasti...olla itsensä ammattiauttaja.
Että kirjoittaisin kirjan meidän asioista vaikka vaan omaksi parhaaksi. Ehkä voisinkin ottaa kynän käteeni alkaa kirjoittaa vihkoo noita asioita. Itse olin vuosituhanne vaihteessa yksinhuoltajien tukihenkilönä kun on helpompi vertaisen auttaa ihmisiä koska itse painii samojen asioiden kanssa.
- omaishoitaja vm-59
Uneton Pohjois-Savosta kirjoitti:
Että kirjoittaisin kirjan meidän asioista vaikka vaan omaksi parhaaksi. Ehkä voisinkin ottaa kynän käteeni alkaa kirjoittaa vihkoo noita asioita. Itse olin vuosituhanne vaihteessa yksinhuoltajien tukihenkilönä kun on helpompi vertaisen auttaa ihmisiä koska itse painii samojen asioiden kanssa.
tekee jo helpommaksi tieto, että joku jossain on se joka on kokenut samat asiat(vaikka jokainen elämäntilanne on unikki) ja helpottaa purkaa asioita vaikka siihen omaan vihkoonsa, harhakuvitelmia ei varmasti sinulla jos ei minullakaan ole ollut enää vuosikausiin, ja kaikki ne on per....leen mitä sitten ikinä on suunnitellut....huono tuuri...tai miten sen ottaa
mun mummu sano aikanaan (elänyt kansalaissodan ja sodan kauhut)se mikä ei tapa se vahvistaa...onkohan noin...onko nykyaikana liikaa aikaa sairastua masennukseen vai miten se on...vaikea mennä sanomaan, kuitenkin ne monet Niskavuoren Hetat pärjäs elämässään, nyt on toisin...sukupolvesta toiseen on menty pahempaan suuntaan...ei yleistäen.. - Uneton Pohjois-Savosta
omaishoitaja vm-59 kirjoitti:
tekee jo helpommaksi tieto, että joku jossain on se joka on kokenut samat asiat(vaikka jokainen elämäntilanne on unikki) ja helpottaa purkaa asioita vaikka siihen omaan vihkoonsa, harhakuvitelmia ei varmasti sinulla jos ei minullakaan ole ollut enää vuosikausiin, ja kaikki ne on per....leen mitä sitten ikinä on suunnitellut....huono tuuri...tai miten sen ottaa
mun mummu sano aikanaan (elänyt kansalaissodan ja sodan kauhut)se mikä ei tapa se vahvistaa...onkohan noin...onko nykyaikana liikaa aikaa sairastua masennukseen vai miten se on...vaikea mennä sanomaan, kuitenkin ne monet Niskavuoren Hetat pärjäs elämässään, nyt on toisin...sukupolvesta toiseen on menty pahempaan suuntaan...ei yleistäen..Mummi jäi sodan aikaan lesleksi odotamaan 9 lastaan. Ei ottanut uutta miestä. Kasvatti yksin koko katraan. Mummi sanoi samaa mikä ei tapa se vahvistaa. Mummi eli sen todeksi. Mummi kuoli kotonaan rauhallisesti. kuolin syyksi sanottiin särkynyt sydän, oli niin ikävä ukin luo.
No jaa huomenna menen taas terapiaan, täytyy muistta kerto siellä noista itsetuho ajatuksista. Oikeesti itseäni vaivaa ne, mietin että voiskohan ne olla lääkkeiden sivuvaikutuksia. Minulla on aikaisemminkin ollut mirtatsapiini lääkityksenä eikä silloin ollut tuollaisia ajatuksia, joten ajattelin et voisko johtua efexorista?
Kiitos kaikille kannustuksista, kirjoittelen lisää myöhemmin... - omaishoitaja vm-59
Uneton Pohjois-Savosta kirjoitti:
Mummi jäi sodan aikaan lesleksi odotamaan 9 lastaan. Ei ottanut uutta miestä. Kasvatti yksin koko katraan. Mummi sanoi samaa mikä ei tapa se vahvistaa. Mummi eli sen todeksi. Mummi kuoli kotonaan rauhallisesti. kuolin syyksi sanottiin särkynyt sydän, oli niin ikävä ukin luo.
No jaa huomenna menen taas terapiaan, täytyy muistta kerto siellä noista itsetuho ajatuksista. Oikeesti itseäni vaivaa ne, mietin että voiskohan ne olla lääkkeiden sivuvaikutuksia. Minulla on aikaisemminkin ollut mirtatsapiini lääkityksenä eikä silloin ollut tuollaisia ajatuksia, joten ajattelin et voisko johtua efexorista?
Kiitos kaikille kannustuksista, kirjoittelen lisää myöhemmin...efexoria ja olen ihan muistamaton, kyseinen lääke ei kaikille sovi, ajattelin lopetella kesäkuun jälkeen ja katsoa kuinka paineet alkaa nousta. Kannataa siellä terapiassa kerto ja kysellä kaikki mikä mieltä painaa ja tuollaiset itsetuhoiset ajatukset jos niitä ei aikaisemmin ole ollut saatta johtua lääkkeestä.
- Uneton Pohjois-Savosta
omaishoitaja vm-59 kirjoitti:
efexoria ja olen ihan muistamaton, kyseinen lääke ei kaikille sovi, ajattelin lopetella kesäkuun jälkeen ja katsoa kuinka paineet alkaa nousta. Kannataa siellä terapiassa kerto ja kysellä kaikki mikä mieltä painaa ja tuollaiset itsetuhoiset ajatukset jos niitä ei aikaisemmin ole ollut saatta johtua lääkkeestä.
Näistä itsetuhoisista ajatuksista ja korostin etten niitä usko toteuttavani mutta ne vaivaa itseäni kuitenkin. Sairaanhoitaja oli aivamn kauhuissaan ja kyseli tarkemmin millaisia ja mihin tilanteisiin ne liittyy. Lopuksi kuittasi että en ole vielä työkykyinen ja minun tulkisi ottaa yhteyttä sossuun jotta saisin toimeentulotukea jo lastenkin takia. Sanoin etten halua mennä sossuun pyytää mitään koska aikaisemmin olivat sossussa niin törkeitä.(silloin kuin tilanne oli pahimmillaan nuorempien isän takia, hän kun kävi riehumassa meidän oven takana ja välillä murtautui meille tuuletusikkunasta. Lopuksi meidän piti muuttaa toiseen lähiöön kun isä muutti viereiseen taloon.)Minun mielestä silloin sossun olisi pitänyt tehä jotain miehelle eikä meidän olisi sen takia pitänyt muuttaa karkuun.
Saa nyt nähä mihin tämä menee. Pelkään että sairaanhoitaja ottaa yhteyttä sossuun.
Että pitikin mennä kertoo noista asioista... - Uneton Pohjois-Savosta

Että pitikin mennä kertoo noista asioista...Ei siis sairaanhoitaja kommentoinut sitä että epäilin noita itsetuhoajatuksia lääkkeiden sivuoireiksi tai suorastaan haittavaikutuksiksi.
Käski vaan ottaa lääkket niin kuin lääkäri on käskenyt ottaa.. - omaishoitaja vm-59
Uneton Pohjois-Savosta kirjoitti:
Ei siis sairaanhoitaja kommentoinut sitä että epäilin noita itsetuhoajatuksia lääkkeiden sivuoireiksi tai suorastaan haittavaikutuksiksi.
Käski vaan ottaa lääkket niin kuin lääkäri on käskenyt ottaa..Itsesi ihan piippuun, olen jotenkin sotaisa noihin lääkkeisiin, aina ollaan tuputtamassa lääkkeitä aivan kuin ne lääkkeet tosiaan auttaisi siinä, että elämä on yhtä painajaista vuodesta toiseen ja paremmasta ei ole tietoa, aloitin eilen efexorin asteittaisen lopettamisen,ensin joka toinen päivä seuraavaksi joka kolmas päivä ja niin edelleen, minulle riittää tämä kokeilu. Olen henkisesti ihan loppu entinen mieheni kuoli viikko sitten, nyt ei ole lääkkeiden aika. Katsotaan sitten mitä tuleman pitää, efexorista meni loppukin muisti ja on ihan sellanen heikun keikun olo.
- sailek
eikö tää olotila vaan vois jo loppua.... ei jaksais enään yhtään! Aamuisin on niin raskasta nousta ja illasta ei jaksais nukkua, olo on hällä väliä, ei kiinnosta mikään! Itsestä ei välitä enää yhtään, mutta lapsi jollain tavalla vielä pitää minut teidän muiden luona, mutta mutta..... en vaan jaksa enää!
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alle 15 oli
Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata401390Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?
Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.981345Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin
Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l2891235- 1091095
- 191041
- 651028
- 711012
Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!
Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva161009Heh, persut = vassarit = 10,0 %
Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f176868Vihdoinkin lavatansseja tv:ssä - Juhannuksena tanssitaan, bändeinä Yölintu ja Komiat!
Jes, vihdoinkin lavatansseja taas televisiossa! Keskikesän juhlaa vietetään tänä juhannuksena Tuuloksen Kapakanmäellä ju17833