Mietin vain kun meillä ainakin tunteet omassa päässä ei menekään niin kuin kuvittelin.
Olen todella lapsirakas, itsellä neljä lasta.
Lapset ovat sopeutuneet tilanteeseen hienosti ja ottaneet uuden perheenjäsenen sisarusparven jatkoksi tuosta vaan.
Meillä vanhemmilla sitten onkin ollut shokki, kun omia lapsia rakastamme niin että sattuu, mutta tätä sijaislasta kohtaan ei olekaan niin voimakkaita tunteita.
En tunne että olisin edes kiintynyt lapseen.
Lapsi on ollut meillä reilun puoli vuotta ja en tunne lasta kohtaan oikeastaan mitään. Hoidan lasta kuin omaani, sylitän, halitan, ruokin ja pidän puhtaana. Mutta se tunne puuttuu.
Onko muilla sijaisvanhemmilla ollut tällaista?
Olen todella lapsirakas, itsellä neljä lasta.
Lapset ovat sopeutuneet tilanteeseen hienosti ja ottaneet uuden perheenjäsenen sisarusparven jatkoksi tuosta vaan.
Meillä vanhemmilla sitten onkin ollut shokki, kun omia lapsia rakastamme niin että sattuu, mutta tätä sijaislasta kohtaan ei olekaan niin voimakkaita tunteita.
En tunne että olisin edes kiintynyt lapseen.
Lapsi on ollut meillä reilun puoli vuotta ja en tunne lasta kohtaan oikeastaan mitään. Hoidan lasta kuin omaani, sylitän, halitan, ruokin ja pidän puhtaana. Mutta se tunne puuttuu.
Onko muilla sijaisvanhemmilla ollut tällaista?
Vastaukset 48
Vanhimmat
vieraan lapsen kanssa samaa ole, kuin oman.
Ei sellaista äidin rakkautta voi tunteakaan, koska ei ole lapsen äiti ja on siitä täysin tietoinen.
Itse ainakin koin, että kiintymistä ja voimakkaampien tunteiden syntymisen esteenä oli tavallaan itsesuojelu, koska tiedossa on koko ajan ollut, että lapsilla on omat vanhemmat, jotka saattavat ilmestyä koska vaan ja esim. ottaa lapset kotiin. Vaikka meillä ei siitä suoranaista "pelkoa" ollutkaan, niin silti on se joku jarru ollut päällä.
Varmaan siksikin, että vanhemmilla on ollut suuri pelko, että "omin" heidän lapsensa, joten määrätyn rajan noiden tunteiden kanssa olen itselle asettanut ja sen pitänyt.
Oman roolinsa ymmärtämisestä siinä lähinnä on kysymys.
Kun ei pistä liiaksi omia tunteitaan peliin, niin pystyy puolueettomasti tarkastelemaan tilanteita lapsen kannalta ja tarpeen vaatiessa myös luopumaan lapsesta.
Vuosien mittaan kuitenkin määrätyn lainen kiintymys tulee ja lopulta huomaa ajattelevansa lapsista niin perheen jäseninä, ettei oikein muuten osaa. Tämäkin vain siitä syystä, että lapset todella jäivät meille aikuisiksi asti.
Tunteesi ovat ihan terveellä pohjalla, älä ole huolissasi. Pystyt varmasti kuitenkin vastaamaan lapsen kaikkiin tarpeisiin, niin kuin vain vieras äiti voi.
Vaikka kuinka rakastaisitkin, niin silti saat huomata miten ne biol. vanhemmat ja sukulaiset menevät lapsen tunteissa aina edelle. Täysin riippumatta siitä, miten ovat lapsiansa kohdelleet.
Veri on todella vettä sakeampaa. Se toimii molempiin suuntiin ja niin pitääkin.
sijari on vain hoitaja,ja äiti äiti vaikka kuinka monta vuotta menisi.Lapsi sanoo että vain kotona voi olla jännittämättä,eikä tunne olevansa kylässä.
kiitos, tuo viesti, että vain kotona voi olla jännittämäti, kertoo parhaiten, että olen sijarina onnistunut.
sillä meillä lapset huokaavat lomilta palatessaan: ihanaa olla kotona, kun saa olla rauhassa jännittämäti.
KIITOS!
Lapsella on lupa kiinnittyä ja kiintyä,mutta sitä ei pääse tapahtumaan niin kauan kuin on ns.hyväntekijöi-
tä jotka eivät osaa asettua sijoitetun lapsen asemaan vaan suojellaan itseä mahdollisilta tunteilta.Yleensä silloin ei kohdata koskaan oikeasti lapsen kanssa,hän tuntee todellakin olevansa ylimääräinen perheessä ei ole aitoa yhteyttä,se on vain sanahelinää.Ikävä kyllä lasta pitää kyetä rakastamaan oli niitä omia lapsia tai ei,se pitää vaan selvittää omassa päässään.Tunteille ei kannata asetella rajoja,on vaan elettävä niiden kanssa mutta ei ilman tunteita......
olisi ollenkaan, tai minä en ainakaan.
Tunteita on ollut paljonkin laidasta laitaan, mutta ei samanlaisia, kuin omiin biol.lapsiin.
Sanoisin näin, että kun lapset olivat pieniä, niin ajattelin heitä ihan omina lapsinani ja myös kiintymys oli suuri.
Silloin kuvittelin, että kaikki jatkuu samanlaisena vielä heidän aikuistuttuaankin.
Nyt tiedän, ettei jatkunut. Minulla on edelleen samanlaisia tunteita "lapsiani" kohtaan, mutta lapset ovat niin monin eri tavoin ja niin monta kertaa viestittäneet, siis ei koskaan suoraan sanoneet, vaan rivien välistä olen saanut lukea, että kun ovat jo sen ikäisiä, etteivät äitiä samalla tavoin enää tarvitse, niin se omien biol. sukulaisten osuus korostuu koko ajan.
Kyllä omat sukulaiset menee ihan kaiken edelle.
Aivan riippumatta siitä kuinka huonosti ovat lapsia kohdelleet.
Lopulta olen saanut huomata, mikä todella ihmisen lapsille merkitsee.
Eroja tietysti on myös lapsissa, mutta erityisesti kaksi näistä lapsista ovat kovin sukurakkaita, mutta ei kenen tahansa suvun, vaan juuri omien kanssa.
yritti selitellä, että ainoastaan lapsettomat sijarit on hyviä.
Joopa joo, kyllä teistä on saanut lukea monia valitettavia tarinoita, kun ette osaa tehdä eroa omien ja toisten lasten välillä.
Biovanhemmille ja lapsille myös aiheutatte hirvittävää ahdistusta tekemällä oman vanhemman roolinne ainoaksi mahdolliseksi ja oikeaksi sijoitetulle lapselle.
Et voi tietää miten syvä on biol äidin tunne omaa lastaan kohtaan, jos et omaa ole koskaan saanut. Voit luulla, että toisen tekemää voi samalla tavalla rakastaa, mutta sen voit tietää vasta, kun olet tehnyt oman.
Ymmärrä, että sinun sijoitetun lapsesi äidillä on ne voimakkaat oikean äidin oikeat tunteet lastaan kohtaan ja ymmärrä luopua omista tarpeistasi silloin, kun lapsi ei enää sinua tarvitse.
Ole siis valmis luopumaan tarvittaessa lapsesta, siis heti, kun oma äiti on kykenevä lapsestaan huolehtimaan, äläkä roiku tunteinesi toisen lapsessa.
Et anna lapsen etkä hänen vanhempiensa tuntea ja osoittaa omia tunteitaan vapaasti.
Älä tästä aiheesta rupea kinastelemaan, kun et ymmärrä mistä puhut.
en tosiaankaan ole selitellyt mitään,asia vaan on niin että jos otat lapsen hoitoosi häntä pitää rakastaa oikeasti,lapsi huomaa vaillinaiset tunteesi.Bioäidit on valintansa tehneet ja se valinta ei ole lapsi vaan pullo,tiedoksi.Onnea yrityksillesi yhdistää alkoholisti lapseensa,ei onnistu.Nämä ns.äidit ei ole eikä tule kykeneviksi koska heiltä puuttuu tahto ja rakkaus,oma napa tärkein.Älä kinastele kun et ymmärrä myöskään mistä puhut.
ja minäkö en tiedä mitä on alkoholisti äidit?
En siis edes 16 vuoden kokemuksella.
Tiedänpähän vaan, että heidän lapsensa heitä kaikesta huolimatta jollain tasolla rakastavat ja tunnetasolla omat äidit menevät aina kaiken edelle.
Ei tarvi paljonkaan äidin ilmaista itsestään, kun lapsi jo elättelee toiveita ties mistä.
Kaiken lisäksi näillä äideillä on taipumus lupailla kaiken laista lapsille, mitä eivät edes aio toteuttaa ja lasten pettymys on todella suuri.
Olenkin sanonut, että vain oma äiti voi aikaan saada lapselleen niin suuren pettymyksen. Tai yleensäkin ne bio sukulaiset.
Kyllä tiedän tasan tarkkaan mistä puhun ja tekstistäsi huomaan, että olet liiankin tuomitseva, joka ei taas ole ollenkaan hyväksi hoidossasi olevan lapsen kannalta.
Et siis pystykään lasta rakastamaan niin paljon, että kunnioittaisi hänen tunteitaan ja antaisit lapsen itse päättää ketä rakastaa ja antasit rakastaa omaa äitiä, vaikka sun mielestä äiti ei olisikaan rakastamisen arvoinen.
Sun olisi todella syytä miettiä sitä ns. rakastamistasi.
Kun jotain rakastaa, hyväksyy hänen mieltymyksensä ja tunteensa, eikä yritä niitä kieltää.
Lapsella on luonasi ahdistavaa, kun rakastat häntä, niin ettei kukaan muu saa tulla väliin ja kiellät lapsen tunteet omia sukulaisiaan kohtaan.
Usko jo, että tässä työssä on pidettävä pää kylmänä ja nähtävä asioiden kaikki puolet ja kunnioitettava lapsen tunteita.
Jos halveksit lapsen vanhempia ja nimittelet juopoksi, niin loukkaat lasta ja halveksit samalla sitä mistä lapsi on kotoisin, hänen juuriansa.
Sekö on mielestäsi rakastamista????
Mistäs sinä amalia olet saanut päähäsi, että edellinen kirjoittaja nimittelee lapselle biovanhempia juopoiksi. Aika paksua tekstiä tulee välillä sinultakin.
Meillä ei biologisia, vain sijoitettuja. Tutkimusten mukaan lapselle onnistunein ja eheyttävin sijoitus on perheisiin jossa ei ole biologisia.Liekkö sitten tässä asiassa siunaus, ettemme tiedä miten paljon enemmän muka biologisia rakastaisimme. Puhut amalia jotenkin halventavasti meidän rakkudestamme lapsiamme kohtaan. Entä jos onkin niin että me rakastamme sijoitettujamme ihan yhtä paljon kuin sinä biologisiasi. Mutta koska sinä et pysty sijoitettua niin paljon rakastamaan, niin kuvittelet ettei muutkaan pysty.?????Emme riistä lapsilta biojen rakkautta, vaan teemme kaikkemme ,että hyvät ja rakastavat välit säilyy. Mutta en myöskään hyväksy joidenkin biojen tapaa sabotoida jatkuvasti meidän ja lapsen välejä.
Meidän tehtävä on suojella lasta. Joskus suojelua voi olla se, että tuomme tietoon viranomaisille jos bio ei anna lapselle mahdollisuutta elää huolettomasti, ja kiityä uuteen paikkaan ja uusiin ihmisiin.
väittää ,ettei sijarit pystyisi ollenkaan välittämään ja jollain tasolla myös rakastamaan sijoitettuja, jos heillä on omia biol. lapsia.
Minä taas puhuin siitä, että vain biol.lapsia omistava äiti voi verrata tunteitaan.
Voi luulla rakastavansa ja voi olla , että rakastaakin, mutta ei voi mitenkään tietää, rakastaako sijoitettuja yhtä paljon kuin omia biologisia, jos ei niitä itsellä koskaan ole ollut.
Ap. kirjoituksen sävy oli se, että vain lapsettomat sijarit ovat parhaita lapsille. Siitä on ollut näilläkin palstoilla aivan liikaa esimerkkejä, miten on ruvettu omimaan toisten lapsia ja keksitty tekosyitä, millä on saatu biovanhempien tapaamiset estettyä tai rajoitettua minimiin.
Vaarallisia sijareita on lapsettomat, elleivät osaa sitä rajaa vetää oikeaan kohtaan.
On erittäin inhimillistä, että kun ei omia ole, niin takertuu hoidettavaan, kuin omaansa ja tulee samalla kävelleensä lapsen oman äidin yli.
Mustasukkaisuus on myös hyvin inhimillistä, mutta siksi juuri pitäisi osata muistaa asemansa ja tehdä se ero omien ja toisten lasten välillä, vaikka ei niitä omia lapsia itsellä olisikaan.
Lapseton ihminen ei voi myöskään mitenkää
n samaistua bioäidin tunteisiin, vaikka äiti olisi huonosti asiansa hoitanutkin, niin ne tunteet hänellä on ihan aidot. Niitä ei sovi vähätellä.
Enpäs tosiaan tiedä, mistä keksin, että hän edell. kirjoittaja haukkuisi vanhempia juopoiksi.
Kirjoituksen sävystä ilmeisesti jäi sellainen tunne. Tarkistin tekstin, eikä siinä todella puhuttu mitään juopoksi haukkumisesta, joten jos tulkitsin väärin, pyydän anteeksi.
En yleensä harrasta rivien välistä lukemista, koska itse sanon asiat kuten ne on, enkä pidä siitä, että munkaan sanomisia tulkitaan. Nyt näköjään olin itse kuitenkin syyllistynyt rivienväli tulkintoihin.
On valitettavaa, jos biot sabotoivat välejänne.
En olisi siitä kuitenkaan huolissani, enkä ainakaan vetäisi niin jyrkkiä johtopäätöksiä, että pitäisin suhdettani toisten lapsiin, niin tärkeänä, että kieltäisin omien biovanhempien tapaamiset, tai rajoittaisin niitä.
Kyllä lapset itse tietää missä on hyvä ja mikä on totuus, ihan manipuloimatta.
Meillä on myös biovanhemmat mustasukkaisuuksissaan syöttäneet lasten päähän ties mitä, mutta koska lapset tietävät totuuden ja ovat kiintyneet meihin
ja tietävät, että minä en syyllisty koskaan heidän manipulointiinsa, niin ovat aina kertoneet vanhempiensa yrityksistä ja todenneet ne turhiksi ja valitettaviksi. Meillä on tämä suhde lasten kanssa. Ei sitä kukaan voi meiltä pois ottaa.
Olemme kiintyneet toinen toisiimme, unohtamatta tosiasioita. En ole heidän äitinsä, eivätkä he ole minun oikeita lapsiani. Nämä tosiasiat tunnustaen olemme eläneet niin kuin vain mahdollista normaalia perhe-elämää. Minä olen "äiti" ja lapset on mun "lapsia". En kiellä heiltä ikinä omia vanhempia, tai tunteita heitä kohtaan. Enkä ole vanhemmilta vienyt heidän lapsiaan koskaan. Hoitanut vain, kun ovat itse olleet estyneitä.
Ei tarvitse mitenkään vahtia omaa reviiriään, kun se ei mene päällekkäin toisten kanssa.
tilaa on kaikille, eikä konflikteja synny.
tuosta tunteiden vertailusta ja siitä kuka rakastaa eniten ketäkin.
Et voi vertailla sun ja mun tunteita ja niiden syvyyttä ja suuruutta mitenkään keskenään.
Et voi myös verrata tunteidesi aitoutta sijoitettuja kohtaan siihen miten tuntisit omiasi kohtaan, jos sulla ei omia ole.
Sellainen jolla on omia lapsia voi sen vertailun tehdä ja rehellisesti tunnustaa, ettei saman laista tunnetta toisen synnyttämää lasta kohtaan saa, kuin omiinsa. Se on vain ero tunteiden tasolla. Omia kohtaan tunne on syvempi, koska on itse lapsen kantanut ja side on ollut jo ennen lapsen syntymää.
Tätä on todella vaikea selittää, koska jokainen kokee jopa oman lapsensa eri tavoin ja jopa omien lastenkin välillä.
Mulla on poika ja tyttö ja rakastan heitä yhtä paljon, mutta eri tavoin. He ovat omia persooniaan, olleet sitä jo vauvasta ja rakkauteni heitä kohtaan on molemmille ihan ainoaa laatuaan.
En voisi väittää, että rakastan lapsiani, enemmän kuin naapuri omiaan. Tunteita ei voi mitata, eikä varsinkaan verrata toisen tunteita omiinsa.
Et voi tietää, kuinka paljon omaasi rakastat, kunnes sulla on oma.
Miten selität esim. useammankin tapauksen, missä lapseton pariskunta on väittänyt rakastavansa sijoitettuja kuin omiaan, kuten sinä nyt ja ovatkin saaneet sitten oman, niin onpa käynyt niinkin, että ne niin suuresti rakastetut sijoitetut ovat saaneet lähteä, tai ainakin tuntea olevansa toisten omia.
Mielle ei sellaisia yllätyksiä enää voi käydä, koska tiedämme jo ennestään todellisen tilanteen.
Missä muuten sellainen tutkimus on nähtävänä, että sijoitukset olisi paremmin onnistuneet lapsettomiin perheisiin ja kenen kannalta katsottuna paremmin?
Olen kuullut aivan päin vastaista ja tiedän monien sossujen juuri siitä syystä karsastavan lapsettomia sijaisvanhempia.
Jos sijari rakastaa hirveesti toisen lasta, niin vastarakkaudesta ei ole takeita, mutta sellainen yksipuolinen rakkaus velvoittaa lapsiparkaa, joka ei omaa äitiään saata unohtaa. Biologinen lapsi rakastaa aina vanhempiaan, lapsena ollessaan ainakin. Siksi minusta on epäilyttävää sekoittaa rakkaus sijaritoimintaan. Lapset menevät aivan sekaisin.
Minäkin olen k.o. tutkimukseen törmännyt, en valitettavasti enää muista missä. Olisiko ollut perhehoito lehdessä. Ja siinä oli tutkittu tilannetta sijoitetun lapsen kantilta.
Oli vertailtu muistaakseni sijoitusten katkeamisia,( muista syystä kuin lapsen palaamisesta syntymävanhemmille).Ja sitten oli muistaakseni jotain lapsen ongelmista, joita oli vähemmän näissä perheissä. Yhteyden pidosta aikuistuttua yms.
Vai veisi Hellu nyt rakkaudenkin jo näiltä lapsilta pois, jottei bioäiskästä tunnu pahalta.
Voi pyhä sylvi tätä itsekkyyttä.
Lapsella on oikeus rakastaa kahta äitiä ja molemmilla äideillä on oikeus rakastaa lasta.Vain näin voi homma toimia....lapsen parhaaksi.
Tämä oli mainio esimerkki taas tästä biovanhemmman itsekkyydestä.
En ole niinkään varma sijaisäidin oikeudesta rakastaa sinne sijoitettua lasta. Pitää pohtia asiaa.
Minusta taas oli julmaa ja vastuutonta ottaa lapsi perheeseen ajatellen, että ei rakasta häntä. Sijoituksen pituudesta ei koskaan tiedetä ja mitä olisi lapsuus ilman rakkautta ja hellyyttä?? Helvetti se olisi ja lapsesta kasvaisi tunteeton aikuinen. Lapsen rakkaus omia vanhempia kohtaan ei yhtään vähene siitä että häntä rakastetaan ja hän rakastaa sijaisperhettään. Pikemminkin päinvastoin. Silloin hän osaa myös ilmaista tunteensa vanhemmilleen.
Tässä on Hellu juju jota sinä et voi ymmärtää...
Katsos on kyse LAPSEN OIKEUDESTA saada tuntea rakkautta ja hyväksyntää. Ei sijaisäidin eikä bioäidin oikeuksista.....
Mitään tollasta ei ole, että lapsella muka olis oikeus saada rakkautta ulkopuolisilta aikuisilta.
Toi oli jo niin sairasta, etten viitsi edes enempää kommentoida. Sääliksi käy sinun synnyttämiäsi lapsia jotka on muualle sijoitettu. Rakastava bioäiskä antaa lastensa ymmärtää ettei heillä ole oikeutta muiden antamaan rakkauteen ja että sijaisvanhemmat joiden kanssa lapsi elää ovat ulkopuolisia. Toivottavasti on lapsesi saaneet muunkinlaista "rakkautta" kuin sinun antamaa. heillä voisi olla vielätoivoa.... ( nyt kyllä ymmärrän miksi sinulla ei kaikki menny ihan nappiin biolapsiesi kanssa)
sitä rakkauttakin on niin monen laista ja sitä voi myös välittää niin monella tavalla.
Hellu nyt veti taas mutkat suoriksi, mutta se pointti taitaa kuitenkin olla siinä, että sijari ei saa myöskään ns. kuoliaaksi rakastaa.
Eli rakastaa lasta, kuten itse tuntee, mutta ei pidä tosiaan vaatia vastarakkautta lapselta. Se joko syntyy itsestään tai sitten ei, mutta se ei saa olla lapselle velvollisuus vain siksi, että sijari tuntee hänet omakseen.
Lasta toki saa rakastaa ja pitääkin, mutta se oma paikka pitää aina muistaa.
Lapsen tunteita ei saa kahlita vain sijarille kuuluviksi, eikä kieltää rakastamasta omia vanhempia.
Voipi olla, että todella sijarin tuntema rakkaus jääkin hyvin yksipuoliseksi, mutta se pitää kestää ja ymmärtää.
Me olemme lapsia varten, ei päin vastoin.
Ymmärsin siis, että Hellu vastustaa sellasta liian omistavaa ja takertuvaa rakastamista.
Saa rakastaa, mutta ei yrittää edes omistaa lasta.
Minä en edes luokittele rakastamiseksi tunnetta, jossa lapsen tunteita yrittää joku( oli se sitten sijari tai bio)kahlita vain itselleen omaan käyttöön. Se ei ole rakkautta vaan se on itsekkyyttä. Sanon edelleen, että lapsella on OIKEUS rakastaa useampia vanhempiaan, jos lapsella se tunne on.
P.s Ei Hellu mitään polkuja oikonut, vaan esitti taas itsekkäitä bio mielipiteitään ,jotka on tullut kyllä jo tutuiksi.
esim. ammatillisten perhekotejenkin "äidit" tekevät hommaa ihan työkseen ja liiketoimintana. Sellainenko rakkaus teille itsellenne kelpais. Mulle ei ainaskaan ja katson, että jokainen lapsi on aidomman rakkauden arvoinen, kuin ansaintamielessä rakastetuksi tullut.
En ole koskaan alentunut samalla tavalla henkilökohtaisuuksiin meneviin solvauksiin, kuin mitä rakastavat sijarit tällä palstalla taas suoltavat minua kohtaan. Täyttä valhetta. En ole kertonut tilanteestani koskaan mitään, vielä vähemmän perheenjäsenistäni. Enkä aio sitä provosoinneista huolimatta tehdä nytkään. Mikä minussa noin teitä kiehtoo, että pistätte mielikuvituksenne laukkaamaan ja valehtelette minusta täysin paikkansa pitämättömiä asioita ihmisistä, joista teillä ei ole hajuakaan. Yhtä laillako kehittelette stooreja kotiinne sijoitettujen lasten vanhemmista ja lapsista itsestään. Onpa rakastavaa.
Eikös sinulla Hellu ole lapset huostassa ja ammatillisessa perhekodissa. Yksi jo aikuisuuden kynnyksellä. Muistaakseni kerran kirjoitit, että se on parempi vaihtoehto kuin sijaisperhe. Ei ole sinun "rakkaudellesi" kilpailijoita.
Ai et ole solvannut. Ei tarvitse mennä kuin pari riviä tässä samassa ketjussa alaspäin. Suora lainaus tekstistäsi"Olette hirveätä sakkia, en voi muuta sanoa. Ette kyllä rakasta ketään, kunhan puhutte."
Aikamoista yleistystä katkeralta biolta...
Edellisessä sanoit ettei lapsia saa rakastaa, ja nyt perään kuulutat sitä rakkautta. päätä jo kantasi tuuliviiri.
"Me olemme lapsia varten, ei päin vastoin.
Ymmärsin siis, että Hellu vastustaa sellasta liian omistavaa ja takertuvaa rakastamista.
Saa rakastaa, mutta ei yrittää edes omistaa lasta."
Mutta näinhän se on kaikkien lasten suhteen, sekä itse synnytettyjen että perheeseen sijoitettujen.
sitä vain eivät kaikki ole oivaltaneet. Ei omien eikä sijoitettujen suhteen.
Silloin, kun sijari ei sitä asiaa ymmärrä ja yrittää vielä viedä sijaa biovanhemmiltakin mustasukkaisena, syntyy isoja ongelmia.
Siksi toitotan edelleen, että pitäisi pitää pää kylmänä. Rakastaa pitäisi osata juuri siten, mitä rakastamisella tarkoitetaan.
Hyväksymällä lapsi omana persoonanaan ja omine tunteineen.
tai joko tahallaan tai vahingossa. Tollanen hoitaja ei ole kenenkään alaikäisen lapsen etu.
80 % sijoitetuista ei ole yhteydessä sijaishoitajiinsa enää sijoituksen päätyttyä aikuisuuteen. Rakkaus on siis loppunut, jos sitä on koskaan ollutkaan. Rakkaus on joillekin aikuisille vain tyhjä sana, vailla sisältöä, sitä he viljelevät joka puolelle unohtaen sen ainutlaatuisuuden. Harvojen herkkua sijaispuolella se rakkaus oikeesti on. Prosentit puhuu puolestaan.
Joo, meillähän vasemmisto laulaa sitä lauluakin, että "sinun lapsesi eivät ole sinun". Toisin on länsimaisessa kulttuurissa, johon mekin muilta osin yritämme samaistua, siinä juurikaan onnistumatta. Länsimaisessa perhekulttuurissa pidetään erittäin tärkeänä, että lapsi tietää olevansa vanhempansa oma. Rakkaus on sitä, että on tunne siitä, että on jonkun oma. Vaikea selittää afrikkalaiseen koko kylän vastuulla kasvavan lapsen onneen uskoville, mutta ihmiselle on tärkeä tietää länsimaisen ajattelun mukaan, että hän kuuluu jollekin. Se joku on se, joka häntä rakastaa, eli äiti lapselle, ja puolisot toinen toisilleen. Niin ja tietenkin isä lapselle kanssa. Nämä ovat jakamattomia ja luovuttamattomia oikeuksia. Niitä ei edes voi jakaa ympäristön kesken. Ne ovat lapsen oikeus.
Hellu Hellu. ei pidä ottaa tutkimustuloksia irralleen tutkimuksen aiheesta. Tuo on jo valheellista propagandaa. K.o tutkimusprosentti oli tutkimuksesta, jossa sijoitus oli katkennut
ennen lapsen täysi-ikäistymistä( Syy muu kuin paluu syntymä vanhemmille).
Toistaiseksi tehdyt sijoitukset, joissa lapsi on pääsääntöisesti aikuistumiseen asti sijaisperheessä, on tutkimusten mukaan yhteydenpito 90 prosenttista sijoituksen päättymisen jälkeen. Et silleen Hellu...
Kannattaa tehdä vähän taustatyötä ennenkuin alkaa valehtelemaan.
mainitsemaasi tutkimukseen. No vielä ehtii.
Toisen tutkimuksen tiedot löytynee Perhehoito lehdestä tämän vuoden alkupuoliskolta. Voit katsoa myös netistä perhehoitoliiton sivuilta. Siellä on luullakseni artikkelit myös. Toinen tutkimus on vanhempi, ehkä pari vuotta sitten.
Valitettavasti en muista oliko Perhehoitoliiton kautta ja heidän lehdessään vai tuliko jonkin koulutustilaisuuden yhteydessä, jossa olen käynyt. Voit tarkastaa liiton sivuilta tai koklaa googletusta.
Helinä-Keiju 3. Sijarit rakastavat tasan sen verran, kuin tilille kilahtaa euroja.
Sama koskee perhekoteja. Niin kauan kuin veronmaksajat (me kansalaiset) elätämme tätä mökkiä, siellä riittää "rakkautta".
Kun ikää on nuorella 18-v. rakkaus jotenkin loppuu??
Raha haisee enemmän kuin lapsen pissa!!
Itsekkin aikoinaan ajattelin, että "riittää kun rakastan, sen terveeksi". Äkkiä palasin maanpinnalle sijoituksen alussa.
Lapsi tuli meille vauvana, enkä tunne häntä kohtaa juurikaan mitään.
Toki tykkään hänestä, mutta en yllä tunteissa lähellekkään sitä, mitä tunnen omia lapsiani kohtaan.
Toisaalta, ei sijoitettukaan tunne minua kohtaan samoin, kuin omat lapseni.
Itseasiassa se helpottaa, kun tietää, etten voi tehdä enempää kuin mihin pystyn. Pääasia, että vastaan lapsen tarpeisiin ja kohtelen tasavertaisesti. Lapsi tietää olevansa pidetty. Mutta missä menee rakkauden ja tykkäämisen raja?
Meillä on kymmenen vuotta rakastettu sijoitettua lasta ja hän tuli leikki-ikäisenä.Vain aidosti rakastamalla lapsi eheytyy,hän on jo kokenut hylkäämisen miksi jatkoitte jos ette muuta voi antaa kuin perushuollon?sen hän olisi saanut laitoksessakin.Se muuten näkyy sijareista joilla on biolapsi ettei ns,toisen tekemästä välitetä yhtä lailla.Todella harmi että teille vielä sijoitettiin lapsi vauvana...
ilmeisesti sinulla ei niitä biolapsia ole.
Et voi mitenkään tietää eroa rakastamisessa oman ja toisen tekemän välillä, jos et omaa ole koskaan saanut.
Älä siis puhu asiasta mistä et mitään tiedä.
Olishan se kurjaa biolapselle huomata, että oma äiti sijarina rakastaa toisen lasta yhtä paljon kuin omaansa. Ajatelkaa nyt omaa lastanne sijarit sentään. Olette hirveetä sakkia, en voi muuta sanoa. Ette te kyllä rakasta ketään, kuhan puhutte.
Palasinpa vauvanhakumatkalta ja selailin palstaa pitkästä aikaa. Olisi saanut jäädä selaamatta, näköjään. Jotkut asiat ja ihmiset ei näköjään muutu. Mikä lieneekään lopulta Helinän tausta, sijaisperheen katkera biolapsi, joka on kokenut jääneensä ilman rakkautta? Mielenkiintoista. Jatkan siis viestien yli pomppimista, kun mitään uutta ei ole tiedossa. Hoh.
Mutta tuohon viestiin, lyhyesti. Ei rakkaus rakastamalla lopu. Päinvastoin.
Terveiset tutuille, nähdään täällä harvakseltaan.
kotiin? Menikö kaikki kuten piti?
Tarkoitan, että syntyikö etuajassa, vai joko se oli ihan aikakin?
Onnea oikein kovasti.
Toivotaan sulle helppoa vauvaa, että saat tarpeeksi levätä ja jaksat huolehtia siitä koko isosta katraastasi.
Nautinnollista vauva-aikaa teille. Ihanaa!
katsos, kun näillä meidän biolapsilla on meidän geenit, niin hekin osaavat ottaa muut huomioon ja rakastavat perheen sijoitettuja ihan kuin omia sisaruksiaan. Ei kuvaamaasi mustasukkaisuutta siis esiinny. Lapsista on vain ihanaa, kun heidän vanhempansa pystyvät ottamaan siipiensä suojiin muidenkin lapsia ja rakastamaan heitä.
Rakastaa voi todella niin monella tavalla.
Vaikka kuinka tuntuu, että rakastaa sijoitettuja, kuin omiaan. Käytännössä niin eletäänkin, niin ei siltikään tunne toisen synnyttämää lasta kohtaan voi olla ihan sama ja syvällinen, kuin sitä itse tehtyä kohtaan.
Poika syntyi etuajassa pari viikkoa sitten, mutta oli silti jo melkein kolmikilonen, oikein reippaasti kiljuva mustatukkainen hurmuri. Kun päästiin yhteisymmärrykseen maitobaarin käyttöohjeista, niin kaikki on sujunut oikein loistavasti. Rauhallinen nappisilmä. Eiköhän tämä tästä, kun kesäkin on pian. On tämä aika vinha katras, kun lapsia löytyy vauvasta mopoikäiseen. Innokkaita hoitajia riittää. Hyvä ja rauhallinen olo. Hyviä jatkoja sullekin, Amalia!
Tämä sijaiskotejen biologisten lasten tunteiden käsittely on aihe, jota ei ole rohjettu tutkia.
vuoden vanhana ja voin sanoa, että rakastan häntä yhtä lailla kuin biologisiakin lapsia.
Sijoitetulla ei ole paljoakaan yhteyttä biologiseen sukuunsa, mummun kanssa tavataan muutaman kerran vuodessa. Ja ei, mummu ei anna lasta adoptoida, koska tämä on hälle ainoa lapsenlapsi eikä muita tulekaan.
paljon mitään tutkimisen aihetta edes ole.
On varmaan jo satoja, ellei tuhansia aikuisiksi varttuneita sij.perheiden biolapsia.
Luulen, että olisi jo jostain kuulunut, jos olisivat kokeneet perheen sijoitetut jotenkin ahdistaviksi, tai olisivat olleet mustasukkaisia tai vast.
Meidän lapset oli jo isoja, kun meidän ekat sijoitetut tuli ja he ottivat uudet tulokkaat pikku sisaruksinaan vastaan ja heistä oli vain mukavaa seurata niiden touhuja ja auttelivat myös hoitamisessa kiitettävästi.
Edelleen ovat kertoneet tuntevansa vain sisarellista ja veljellistä rakkautta, jo aikuisiksi kasvaneita lapsia kohtaan.
Itseni tuntien, tämä oli paras järjestely, että sain keskittyä omiin silloin, kun olivat pieniä ja sitten alotin ihan alusta uuden satsin kanssa.
Halusin siis nauttia rauhassa omistani ja vastaavasti pystyä keskittymään täysillä uusiin lapsiin, kun omat ei enää samalla tavalla äitä tarvinneet, kuten pieninä.
Jokainen tuntee varmaan omat voimavaransa ja tunteensa ja tekee päätökset sen mukaan.
En usko, että kukaan haluaa tehdä tätä työtä sen enempää omien, kuin sijoitettujenkaan tunteiden kustannuksella.
etteikö näin voisi olla.
Sen tietämisen edellytyksenä vaan on se, että pystyt vertailemaan tunteitasi omia ja sijoitettua kohtaan.
Silloin, kun biot eivät juurikaan lapsen elämässä ole, eivätkä siten muistuta olemassa olostaan, niin ei ole mitään estettä tavallaan "omia" lasta ja vuosien myötä kiintymys kasvaa, eikä enää muistakaan kuka on itse synnytetty ja kuka valmiina "saatu".
Olen itsekin tavallaan ominut meidän lapset juuri sen ajan, minkä omat vanhemmat ovat mulle antaneet.
Heti, kun omat ovat ilmestyneet paikalle, olen muistanut paikkani ja väistynyt taka vasemmalle, tai ainakin yrittänyt muistaa.
Joitakin kommelluksia on kuitenkin päässyt sattumaan, kun oikein saa muistuttaa itselle, että
puhut nyt lasten oman äidin kanssa, kun heistä on tottunut ajattelemaan niin omina.
Onneksi niistä on selvitty pienillä selittelyillä ja joskus anteeksi pyytelyillä.
Äidit ovat onneksi ymmärtäneet mitä olen tarkottanut, eivätkä siten ole loukkaantuneet.
Se on vähän kakspiippusta elämää. Toisaalta lapset tuntuvat lähes omilta ja välillä meinaa jopa unohtaa, ettei ne ihan omia olekaan ja kuitenkin on se todellisuus siinä mukana muistuttamassa milloin mitenkin, onneksi toisaalta, ettei totuus unohdu.
Tiedän, että olen lapsille tärkeä turvallisuuden ja vakauden tuoja.
Yhä useammin kuitenkin ovat nyt jo aikuisina tekemisissä omien äitiensä kanssa ja kertovat yhteyden pidoistaan mulle.
Useimmiten tarinoista huokuu välittäminen bioista, mutta samalla suuri huoli heidän pärjäämisestään. Purkavat sitten tunteitaan mulle ja hakevat tavallaan taas turvaa minusta, jolta ovat sitä tottuneet saamaan.
se tutkimus kun tiedät kaiken niin aina!
Eikös tästä ole aina tapeltu kun sijarit rakastavat näitä lapsiaan yleensä kuin omiaan, niin kauan kuin he ovat luonamme!
Ja kuin me itkemme kun pitää luopua heistä jos ja he vihdoinkin pääsevät kaikkien mutkien kautta takaisin esim. äidilleen ja kuin nämä lapset myös iykee, varsinkin pienemmät, eivät edes halua pois meiltä!
Kyllä me kiinnymme heihin kun omiimme lapsiin, sama on ollut lapsillakin, aina !
Ja kuin he kiintyvät meihin!
Se ei riipu siitä mikä on ikähaarukka!
Olet Helunäinen kiistellyt ennenkin tästä asiasta ja usein esitellen omia mielipiteitäsi!
Pitäiskö kaivaa esiin ne sanomisesi ja haukkumisesi muistutukseksi sulle?
jos energiaa sulla riittää. Tietääkseni en ole muuttanut mielipidettäni, mutta jos aihetta on, niin kyllä minä voin muuttaa. Asia on minulle vieras. Voisit miettiä asiaa vaikka silleen, että miltä susta tuntuis, jos puolisosi toisi teille kotiin sinun lisäksesi sijaisvaimon ja kertoisi rakastavansa teitä molempia. Sijaisvaimon rakkaudesta tosin ei ole takeita, mutta silti puolisosi rakastaisi häntä yksipuolisesti yhtä paljon kuin sua. Olisitko tyytyväinen asemaasi.
ihminen, olen huomannut hänen kirjoituksistaan!
Vain itseään ajattelee, vaikka muka kirjoittaa mitä sylki suuhun tuo!
Eiköhän me kaikki tai suurinosa sijareista rakasteta näitä lainalapsiamme kuin omiamme, samoin on meidän perheen omat lapset tehneet, yhteistyö on ollut tosi moitteetonta, ainakin meillä!
Samaan hiileen on puhallettu kokoajan koko perhe!
kun ei teille ole sitten sattunut kaltaistani kauheeta sijaislasta.