suvussa muita, jotka kärsivät pakko-oireista?
Prismassa tuli hiljakkoin ohjelma OCD:stä ja siinä kerrottiin, että se on perinnöllinen sairaus.
Äitini kertoi vähän aikaa sitten, että hänen täytyi aina sylkäistä pönttöön vessassa käynnin jälkeen. Muistan myös siskollani olleen ihme pakkoliike pienenä kun leikimme. Hän vähän väliä napautti sormiaan lattiaan ja jatkoi sitten taas leikkiä.
Nykyään he eivät ainakaan myönnä kärsivänsä mistään oireista.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Tietääkseni suvussa ei ole muita, eikä kellään perheenjäsenelläkään ole tätä.
Itselläni on lähinnä pakkoajatuksia, mutta toisella veljelläni on sellainen juttu, että hän isontelee sieraimiaan tasaiseen tahtiin (muita juttuja ei ole kertonut), toisella veljellä oli pienenä sellainen, että aina jos hän käveli jonkun esineen ohi joka oli neliskulmainen, niin siitä piti käydä koskettamassa kaikki nurkat. Sitten hänellä oli sellainen, että lippahattu piti olla tarkasti niin, että joku merkki oli oikeeseen suuntaan ja lippaa piti kosketella. Muita hän ei ole suostunut kertomaan. Veljen lapsella on sellainen, että haisteli vähän väliä käsiään ja niitä piti pestä. toisella veljen lapsella oli sellainen koko naaman "irvistys" pakkoliike. =D Omalla pojallani on silmien "muljauttelua ja pyöristelyä ja pään nyökyttämistä. Toinen poikani pesee tärkeitä tavaroitaan aalvariinsa, myös käsiään. En tiedä oliko isälläni mitään pakko oireita ja äitikään ei ainakaan myönnä...! Mutta selkeesti suvussa liikkuu tätä..!