vauva tavaraa, kun tekisi kamalan paljon mieli jo ostaa kaikkea kivaa, mutta kun noita raskausviikkoja on takana vasta 17 niin en tiedä uskaltaakohan sitä. Mites muut ovat toimineet.
milläs viikoilla
olette ostelleet
7826
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
noilla viikoilla. Ensinnäkin vaunuissa on joskus pitkäkin toimitusaika joten ne kannattaa tilata ajoissa.
Ja sitten ei kuitenkaan tiedä että missä vaiheessa sitä joutuu vuoteen omaksi. Me olemme ostaneet tavaroita pikkuhiljaa ja sisustaneet lastenhuoneen valmiiksi. Vaippoja olemme hankkineet sitä mukaan kun on hyvä tarjous nähty. Oikeastaan meiltä puuttuu enää kaiken maailman purkit ja purnukat joita voi sitten hankkia ja jotka löytää ihan vaikka lähikaupasta tarvittaessa.
Mä olen vasta viikolla 15 ja en ole vielä uskaltanut ostaa kuin pari bodya. Olen miettinyt myös, että koskahan tavaroita uskaltaisi alkaa ostelemaan enemmän. Kai tämä on enemmän taikauskoa. Kyllähän niitä tarvikkeita pitäisi kohta varmaan alkaa ostamaan. Jos meinaa että ostaa kaiken sitten myöhemmin, niin loppuu rahat ja aika. Ja ikinä ei tiedä mitä haasteita raskaus tuo tullessaan, niin voi olla, että loppuvaiheessa ei enää kauppoja niin kierrelläkään.
Rv 30 menossa, eikä muuta kuin vakuutus ja äitiyspakkaus hankittuna. Parin viikon kuluttua olisi tarkoitus lähteä tekemään hankintoja. Olen kyllä katsellut valmiiksi osan tavaroista mitä tullaan hankkimaan. Ostaminen on tuntunut vain vielä liian aikaiselta. Vaan mitä tahansa voi sattua vielä viimeisilläkin viikoilla, joten ei kai sillä viikkojen määrällä niin väliä...
Mulla on vähän sama ongelma. Tekis ihan hirveesti mieli ostella kaikkee jo valmiiks, mut mullakin viikkoja nyt 17 1..kai sitä pitäis vielä malttaa mielensä. Tos juhannus viikol pitäis täytellä äitiyspakkaus paperit, ni eiköhän sitä sit viimestään uskalla ostella ku se äitiyspakkaus tulee..eikä sitä nyt vielä tiiä et ostaako sinistä vai punaista..:)
Moi mammat ja muut!
Mulla siis rv 21 ja tänään tilasin ihanat emmaljungan vaunut, pinnasängyn ja auton turvakaukalon. Kallista lystiä, mutta pienelle vain parasta! :)
Odotettiin vaatteiden ostossa tietoa kumpi tulee ja nyt kun tiedetään niin vaaleanpunaisia vaatteita on paikat täynnä. Mä en jaksa ainakaan ajatella, että mitään pahaa sattuisi vaan kaikkea on jo hankittu ja hankitaan pikkuhiljaa lisää.
Ihanaa odotusta kaikille ja voikaa hyvin, älkää liikaa ajatelko pahinta! :)
Heippa!!
Mulla rv 26 ja mitään en ole osatanut...lahjaksi olen saanutyhdet sukat,mutku ei tiedä kumpi on niin en kehtaa vaatteita vielä ostella.... paprutki vein vasta eilen kelalle et ei ole edes äityispakkausta... mahtaakohan kohta tulla kiirus..:O
Kyllä mä ostelin noilla viikoilla jo vaikka mitä :))
Tai varmaan viikolla 12 jo ekat kamat ja viikolta 15 --> sitten enemmän :))
Nyt on suurinosa vaatteista jo koossa, ainoastaavn isoimmat hankkeet puuttuu (vaunut, hoitopöytä, amme jne...)