Kaleva

Miksi Haukiputaalle ylipäätään etsitään uutta vakinaista kunnanjohtajaa, kun kunta on täyttä päätä selvittämässä yhteistyökuvioita Oulun kanssa?

Valtuustoon asia tulee ensi maaliskuussa, ja jo vuonna 2010 kuntaliitoskin voi olla todellisuutta. Viransijaisellakin pärjättäisiin toistaiseksi.

Tuota samaa olen myös minä kirjoituksissani varovasti udellut! Toivottavasti "ammattimiehet" antavat ymmärrettävän selityksen asiaan.

Haukiputaan Perussuomalaiset ry
Seppo Leskinen
PerusSeppo
8558
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

miestä tunne, enkä ole ikinä nähnyt olen lukenut kirjoituksiasi.
Kirjoitit asiasta jo aikaisemmin, OLET TÄYSIN OIKEASSA!
t. J

Äänestä
  • että uusi kunnajohtaja valitaan nyt. Siinä se syy. Järkeähän siinä ei tartte ollakaan, pääasia , että keskusta päättää. Valta pois tommoselta sakilta.

    Äänestä

  • Haluaaaaaaaaaa kirjoitti:

    että uusi kunnajohtaja valitaan nyt. Siinä se syy. Järkeähän siinä ei tartte ollakaan, pääasia , että keskusta päättää. Valta pois tommoselta sakilta.

    virkaan, jotta sitten pääsisi Ouluun töihin.

    Aika näyttää, mutta ei taida voimasuhteet riittää.

    Haukipudas pilaa mainettaan nyt oikein kunnolla, muualla kummastelevat kirjoituksen tapaan meidän touhuja.

    Äänestä

  • keskusta Mannista kirjoitti:

    virkaan, jotta sitten pääsisi Ouluun töihin.

    Aika näyttää, mutta ei taida voimasuhteet riittää.

    Haukipudas pilaa mainettaan nyt oikein kunnolla, muualla kummastelevat kirjoituksen tapaan meidän touhuja.

    se on , että kyseistä henkilöä yritetään valita. Ei tule onnistumaan.

    Äänestä

Haukiputaan on syytä elää samalla tavalla kuin jos Oulun neuvotteluja ei lainkaan käytäisi.

Tällaiset odottelut ja tilapäisratkaisut jne. jos-jos-jos liitytään Ouluun vain vahingoittavat kuntaa. Voisimmeko ajatella, että neuvottelut etenevät omalla painollaan ja tuloksellaan (kyllä/ei) ja kunta elää tavallaan.

Jos-Tulevaisuudessa meidän ei kannata elellä. Kun päätöksiä ehkä vuosien jälkeen tehdään, niin toimitaan sitten niidn mukaan.

Jossittelu tukehduttaa kehityksen. Tarvitaan toimia eikä jossittelun hyydyttämää odottelua.

Äänestä
  • Olet aivan oikeassa! Kunnan on oltava toimintakykyinen kaikissa olosuhteissa, hoitaa tehtävät mitä sille kuuluu. Tulevaisuushan on yhtä muutosta, jos-maailmassa ei voida elää.

    Äänestä

  • mm. uusi terveydenhuoltolaki säätää minimi asukaspohjaksi terveydenhuoltoon 150 000 asukasta. Se vanha 20 000 on siis korvattu aivan eri luvuilla. Tietämys palveluiden järjestämisestä on muuttunut, pienillä asukaspohjilla ei saada palveluita tuotettua laadukkaasti ja kattavasti.
    Sitä kansanedustajat ovat hienovaraisesti vihjailleet kuntapäättäjille, siis kehoittaneet vauhdittamaan liitoksia.

    Äänestä

  • ei ole enään jos-jos kirjoitti:

    mm. uusi terveydenhuoltolaki säätää minimi asukaspohjaksi terveydenhuoltoon 150 000 asukasta. Se vanha 20 000 on siis korvattu aivan eri luvuilla. Tietämys palveluiden järjestämisestä on muuttunut, pienillä asukaspohjilla ei saada palveluita tuotettua laadukkaasti ja kattavasti.
    Sitä kansanedustajat ovat hienovaraisesti vihjailleet kuntapäättäjille, siis kehoittaneet vauhdittamaan liitoksia.

    Terveydenhuollon järjestäminen laajemmalla asukaspohjalla on todella järkevää, mutta yhteistyö ei edellytä kuntaliitoksia. Eikö Oulun seudulla ole suunniteltu vuosikausia terveydenhuollon yhteistyötä, onko mitään konkreettista vielä tapahtunut? En toki vastusta järkeviä kuntaliitoksia, mutta kovin ovat nihkeästi etelän kunnat lähteneet liitoksiin.
    Milloinhan tämä uusi terveydenhuoltolaki mahtaa tulla voimaan, empä ole moisesta kuullut vielä mitään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pääkirjoitus kirjoitti:

Miksi Haukiputaalle ylipäätään etsitään uutta vakinaista kunnanjohtajaa, kun kunta on täyttä päätä selvittämässä yhteistyökuvioita Oulun kanssa?

Valtuustoon asia tulee ensi maaliskuussa, ja jo vuonna 2010 kuntaliitoskin voi olla todellisuutta. Viransijaisellakin pärjättäisiin toistaiseksi.

Tuota samaa olen myös minä kirjoituksissani varovasti udellut! Toivottavasti "ammattimiehet" antavat ymmärrettävän selityksen asiaan.

Haukiputaan Perussuomalaiset ry
Seppo Leskinen
PerusSeppo

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu