Menettääkö avomieheni lapsensa takiani?

meillä taas niin, että olen ollut paljon paikalla, enkä keksinyt juuri omaa tekemistä viikonlopuiksi, mutta oman tekemisen järjestäminen tuntuisi paremmalta ratkaisuklta ainakin meillä. miehen tytär on 10-vuotias mutta onneksi todella sopeutuva ja tullaan ihan hyvin toimeen. usein voi olla siitäkin kiinni, että lapset eivät pidä isänsä uudesta kumppanista, koska lasten äiti on puhunut niin paljon pahaa tästä uudesta (toisaalta ymmärrettävää). lasten asenne on saattanut muodostua negatiiviseksi isän uutta kumppania kohtaan jo enen ensimmäistä tapaamista. minun kohdallani tilanne taas on niin, että miehen ex on onneksi erittäin fiksu nainen ja ymmärtää olla puhumatta minusta pahaa lapsen aikana. tästä syystä tulemme varsin hyvin toimeen tytön kansa. meillä juttu on ennemminkin niin, että itse olen mustis miehen huomiosta, mutta luonnollisesti aikuisena (olen 23) minun tulee ymmärtää. avomieheni kuitenkin tulisi mielestäni huomioida meitä kumpaakin enemmän viikonloppuisin, sillä usein menee siihen, että tyttö pelaa tietokoneella pe-illasta su-iltaan ja isänsä istuu sohvalla katsoen telkkaria koko ajan ja minä laitan ruuat, käyn kaupassa, siivoan, yritän keksiä tytölle tekemistä ja valvon nukkumaanmenoajat ja hampaidenpesut (että tulee ylipäätään edes hoidettua). sitten kun mulla menee hermot mieheni jatkuvaan sohvalla löhöämiseen, alan kiukustua ja sanon pahasti esim. "mitä mäkin täällä jaksan siivota sun ja tyttäres sotkuja ja mietin mitä syötte, kun et itse tee mitään ja toi ei edes ole mun lapseni".
kärsivällinen pitäisi jaksaa olla, mutta joskus vaan rassaa niin paljon. mulla on ainakin usein paha olla, kun mietin miksi se olen juuri minä, kenen täytyy yrittää jaksaa aina joustaa ja miehen ei tarvitse edes yrittää ymmärtää, miten vaikea munkin on sopeutua. on ihana tunne nyt, kun huomaa, että edes jotkin asiat ovat alkaneet mennä rutiinilla, eikä joka välissä tarvi kilautella sille exällekään (vaikka edelleen miehen puhelinlaskuista suurempi osa koostuu puheluista exälle, kuin minulle).
on myös helpottavaa huomata, että tyttö tulee yleensä meille ihan mielellään. tällä on myös paljon enemmän juteltavaa mulle, kuin isälleen (huomaa, että minä olen se, jota oikeasti kiinnostaa hänen uudet tarransa yms). se, että tyttö on meillä vain joka toinen viikonloppu, on sinänsä vähän huono juttu, sillä vaikka olemme tunteneet vuoden verran, niin emme ole kovin läheisiksi vielä päässeet. keskenämme juttelemmekin lähinnä silloin, kun avokkini on toisessa huoneessa. todellakin:kun avomieheni/tytön isä lähtee esim olkkatista vessaan, alkaa tyttö jutella mulle ihan eri tavalla, kuin isänsä läsnäollessa! juttua riittää vaikka kuinka. joskus tuntuu siltä, että mies on se, joka on mustis kaikkien huomiosta. yrittää väkisin nuoleskella exää, minua ja lasta, mutta loppujen lopuksi saa siten meidät kaikki sotimaan keskenämme ja jää itse lopulta kaikesta ulkopuolelle!
lopussa kuitenkin varmaan kiitos seisoo. :) *toiveikas*

noora kirjoitti:

meillä taas niin, että olen ollut paljon paikalla, enkä keksinyt juuri omaa tekemistä viikonlopuiksi, mutta oman tekemisen järjestäminen tuntuisi paremmalta ratkaisuklta ainakin meillä. miehen tytär on 10-vuotias mutta onneksi todella sopeutuva ja tullaan ihan hyvin toimeen. usein voi olla siitäkin kiinni, että lapset eivät pidä isänsä uudesta kumppanista, koska lasten äiti on puhunut niin paljon pahaa tästä uudesta (toisaalta ymmärrettävää). lasten asenne on saattanut muodostua negatiiviseksi isän uutta kumppania kohtaan jo enen ensimmäistä tapaamista. minun kohdallani tilanne taas on niin, että miehen ex on onneksi erittäin fiksu nainen ja ymmärtää olla puhumatta minusta pahaa lapsen aikana. tästä syystä tulemme varsin hyvin toimeen tytön kansa. meillä juttu on ennemminkin niin, että itse olen mustis miehen huomiosta, mutta luonnollisesti aikuisena (olen 23) minun tulee ymmärtää. avomieheni kuitenkin tulisi mielestäni huomioida meitä kumpaakin enemmän viikonloppuisin, sillä usein menee siihen, että tyttö pelaa tietokoneella pe-illasta su-iltaan ja isänsä istuu sohvalla katsoen telkkaria koko ajan ja minä laitan ruuat, käyn kaupassa, siivoan, yritän keksiä tytölle tekemistä ja valvon nukkumaanmenoajat ja hampaidenpesut (että tulee ylipäätään edes hoidettua). sitten kun mulla menee hermot mieheni jatkuvaan sohvalla löhöämiseen, alan kiukustua ja sanon pahasti esim. "mitä mäkin täällä jaksan siivota sun ja tyttäres sotkuja ja mietin mitä syötte, kun et itse tee mitään ja toi ei edes ole mun lapseni".
kärsivällinen pitäisi jaksaa olla, mutta joskus vaan rassaa niin paljon. mulla on ainakin usein paha olla, kun mietin miksi se olen juuri minä, kenen täytyy yrittää jaksaa aina joustaa ja miehen ei tarvitse edes yrittää ymmärtää, miten vaikea munkin on sopeutua. on ihana tunne nyt, kun huomaa, että edes jotkin asiat ovat alkaneet mennä rutiinilla, eikä joka välissä tarvi kilautella sille exällekään (vaikka edelleen miehen puhelinlaskuista suurempi osa koostuu puheluista exälle, kuin minulle).
on myös helpottavaa huomata, että tyttö tulee yleensä meille ihan mielellään. tällä on myös paljon enemmän juteltavaa mulle, kuin isälleen (huomaa, että minä olen se, jota oikeasti kiinnostaa hänen uudet tarransa yms). se, että tyttö on meillä vain joka toinen viikonloppu, on sinänsä vähän huono juttu, sillä vaikka olemme tunteneet vuoden verran, niin emme ole kovin läheisiksi vielä päässeet. keskenämme juttelemmekin lähinnä silloin, kun avokkini on toisessa huoneessa. todellakin:kun avomieheni/tytön isä lähtee esim olkkatista vessaan, alkaa tyttö jutella mulle ihan eri tavalla, kuin isänsä läsnäollessa! juttua riittää vaikka kuinka. joskus tuntuu siltä, että mies on se, joka on mustis kaikkien huomiosta. yrittää väkisin nuoleskella exää, minua ja lasta, mutta loppujen lopuksi saa siten meidät kaikki sotimaan keskenämme ja jää itse lopulta kaikesta ulkopuolelle!
lopussa kuitenkin varmaan kiitos seisoo. :) *toiveikas*

..siltä, että keskenkasvuinen ja kypsymätön ja vastuuseen kykenemätön on tämä avopuolisosi, et sinä tai lapsen äiti!!

Mieti kaksi kertaa teetkö tälle tyypille lapsia....
Joka toinen vkl on hyvin tyypillinen tapaamistiheys. Hölmöä, ettei isä ole kiinnostunut lapsestaan edes sen aikaa vaan arjen vastuu on sinulla! Ei ihme että väsyt ja kiukuttelet, niin minäkin tekisin vastaavassa tilanteessa!

Mä olen aivan samaa mieltä!Mieheni lapset ei oo käyneet kuukausiin,koska tyttö ei saa meillä nukuttua ja poikakaan ei sitten halua tulla meille(on niin sisarestaan riippuvainen).Kotona lapsilla on mahdollisuus pelata pleikkaa ja olla omissa huoneissaan ihan rauhassa ja kodin ulkopuolella kavereiden kanssa-ja se,että he eivät muka tuon nukkumisasian vuoksi halua meille tulla,niin se on sitten minun vikani(äidin mielestä).Tänä iltana sain sitten kuulla myös kivan kommentin mieheni suusta,että "tyttö ehkä pelkää minua"-mahtavaa-olen kuitenkin päivittäin tekemisissä monenkymmenen lapsen kanssa-alkaa pikkuhiljaa vituttamaan em.kommentit!!!!Onko ukollani joku alemmusskompleksi vai mikä kun pitää minut panna syylliseksi(vihjailemalla),vai mikä??!!Joo,ehkä lienee parasta olla välittämättä asiasta-ehkäpä se ukkoa eniten riepoisi kun en kommentoi vai mitä mieltä olette-kannattaako sanoa suorat sanat?Muuten meillä menee tosi kivasti,mutta tuo asia risoo ja välillä tekis mieli heittää hanskat tiskiin ja vaihtaa mieheni kymmenen vuotta nuorempaan ja lapsettomaan mieheen-ei tarvitsisi kuunnella moista paskanjauhantaa!!!!