Ohut sarveiskalvo?

leikataanko?

Onko ketään passitettu kotiin tarkastuksesta/leikkauksesta liian ohuen sarveiskalvon tähden?

Joskus kauan sitten muistan silmälääkärin sanoneen, että piilolinssi ei pysy kunnolla paikoillaan koska silmän pinta on litteä.

Eli onko kyse silloin ohuesta sarveiskalvosta?

10

6403

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • G&F

      Kävin tänään lääkärissä esitutkimuksessa ja tarkoitus oli myös leikkauttaa molemmat silmät. Tutkimuksissa kuitenkin ilmeni, että minulla on liian ohut sarveiskalvo (0,43 mm). Minimipaksuus on 0,5 millimetriä. Leikkausta ei siis voitu suorittaa.

      Lääkäri suositteli kyllä toista, vanhempaa tekniikkaa (PRK). Mietinnän alla on vielä, menenkö kyseiseen leikkaukseen.

      Jos asia on sinulle vielä ajankohtainen, kannattaa soittaa ja kysellä lääkäriltä epäselviä asioita. Itselläni ainakin lääkärissä käynti valotti suuresti koko leikkausta.

      • anisomet

        Kävin alkuviikosta esitutkimuksessa, jossa todettiin sarveiskalvojen olevan molemmissa silmissä liian ohuet ja heikot leikattaviksi millään sarveiskalvon paksuuteen kajoavalla menetelmällä. Lääkärin mukaan leikkaus aiheuttaisi melko todennäköisesti pienellä viiveellä sarveiskalvon pullistuman, josta seuraisi näön heikkeneminen. Ainoiksi vaihtoehdoiksi tarjottiin silmän sisäistä piilolinssiä (ja sitäkin vain vasempaan silmään ja melkoisella varauksella) tai sitten muutaman vuoden odotusta (olen 42 vuotias!) ja kaihileikkausta, jossa omat mykiöt vaihdetaan tekomykiöihin.

        Meitä, joille mikään laserointimeneltelmä ei sovi, on noin 1 % esitutkimuksesta kävijöistä.

        Ystävällinen lääkäri selitti hyvin perusteellisesti ja kärsivällisesti kaikki asiat ja ymmärsi harmini kovasti odotetun leikkauksen peruuntumisen vuoksi, mutta oli myös hyvin ehdoton sen suhteen, mitä silmille kannattaa tai ei kannata tehdä.

      • LK
        anisomet kirjoitti:

        Totta kai lääkäri on ehdoton sen suhteen minkä silmän voi laserilla leikata ja minkä ei, koska jos hän menee leikkaamaan liian ohuen sarveiskalvon, voi seurauksena olla, että jonkun ajan päästä leikatun silmän näkö alkaa heiketä. Tällöin sarveiskalvon jäljellä oleva paksuus (lasikissa läpän alle jäävän kudoksen paksuus) on yksinkertaistettuna liian ohut vastustamaan silmän sisäistä painetta, ja sarveiskalvo alkaa pullistua. Kyseessä on tila nimeltä ektasia, joka voi käytännössä sokeuttaa silmän, aivan kuten sarveiskalvon sairaus nimeltä keratokonus. Tosin nykyään tätä sarveiskalvon pullistumista voidaan hidastaa intacs-renkailla ja sarveiskalvon kovetushoidolla, mutta sataprosenttisesti ne eivät välttämättä näköä takaisin tuo, ja tila saattaa edetä niin pahaksi, että tarvitaan jopa sarveiskalvon siirtoa.

        Entä mitä tekee asiakas, jonka näkö on leikauksen jälkeen alkanut heiketä? No menee tietenkin valittamaan asiaa leikanneelle lääkärille, joka on luonnollisesti vaikeuksissa, jos on mennyt leikkaamaan liian ohuen sarveiskalvon tai silmän jossa on jo ollut keratokonus. Tällöin potilas varmasti syyttää lääkäriä, että miksi menit leikkaamaan silmän ja aiheutit heikon näön, eikä varmasti enää ole sitä mieltä, että itsehän sitä leikkausta välttämättä halusi, vaikka riskeistä kerrottiin. Eli ihmisten olisi hyvä mieltää mitä se tarkoittaa, jos sarveiskalvon paksuus on liian ohut, ja kuinka vakavat seuraukset siitä voi seurata mikäli silmää mennään silti leikkelemään. Ja ap:lle: sarveiskalvon paksuus mitataan silmälääkärin vastaanotolla laitteella nimeltä pakymetri. Siitä, että piilari ei ole pysynyt silmässä, ei voi sarveiskalvon paksuutta päätellä.

      • KCee
        LK kirjoitti:

        >> Kyseessä on tila nimeltä ektasia, joka voi käytännössä sokeuttaa silmän,
        >> aivan kuten sarveiskalvon sairaus nimeltä keratokonus.

        Nyt on pakko korjata tuota väitettä. Keratoconus nimenomaan EI sokeuta silmää. Taudinkuvaan kuuluva pullistunut sarveiskalvo kyllä oleellisesti heikentää näköä ja aiheuttaa myös voimakkaan hajataitteisuuden, mutta näkökyky ei siis täysin katoa silmästä. Lisätietoa KC:n osalta löytyy vaikkapa keratoconusseuran kotisivuilta tai keskustelufoorumilta:

        http://www.keratoconus.fi/
        http://kcfoorumi.sohvaperuna.net/

        p.s. Itselläni keratoconus ollut yli 35 vuotta eikä tässä näkökyky ole mihinkään lähtenyt. Kovilla piilolinsseillä visuskin on ihan kohtuullinen.

      • LK
        KCee kirjoitti:

        Anteeksi epätäsmällisyyteni, keratoconus ei sokeuta silmää (kuten ei ektasiakaan), mutta voi aiheuttaa niin hankalan hajataitteisuuden ja heikentää niin runsaasti näköä (pahimmassa tapauksessa, ei tietenkään kaikilla), että viimeisenä mahdollisuutena on sarveiskalvon siirto. Ja tällaiseen toimenpiteeseen ei tietenkään lähdetä ihan pienistä syistä, eli kyllä silloin on kyseessä merkittävä heikkonäköisyys, johon ei silmälasit eikä kevyemmät toimenpiteet (intacs, kovetushoito) tepsi. Eli vaikka heikkonäköisyys ei olekaan synonyymi sokeudelle, aiheuttaa se tietenkin merkittävän ongelman elämään, jota ei toivoisi seuraavan ainakaan täysin elektiivisestä leikkauksesta. Ja maailmalla on raportuitu lukuisia tapauksia, joissa lasikin jälkeinen ektasia on vaatinut sarveiskalvon siirron.

    • 0495

      kukaan ei puhu sarveiskalvon paksuudesta. onko niillä joilla näky alkanut heiketä leikkauksen jälkeen ollut kuin ohut sarveiskalvo? kuulin edellä eka kertaa että ohuita sarveiskalvollisia ei leikata sen takia että keratokonus

    • sinisinisilmäinen

      Ei ainakaan minua, leikkaus tehtiin ja pullistuma tuli! Ja näkö lähti. Kaikki yleensä ottaen leikataan se on lääkärien tyyli, minua ei olisi saanut missään tapauksessa leikata.

      • Intacssilmä

        Hei sinsilmäinen. Mulla on sama tilanne. Oon luonnollisesti todella järkyttynyt asiasta. Pelkään työkykyni menettämistä, sillä näkö on niin huono. Olisi kiva kuulla, miten leikkaus ja ektasian toteaminen sekä hoito ja mahdolliset korvaukset menivät.

    • tiinalissuu

      minulle ei myöskään ole suunniteltu leikkausta , koska ohut sarveiskalvo ja keratoconus

    • Anonyymi

      Minulle kävi eilen näin, liian ohut sarveiskalvo ja epäsymmetriaa ruusukuviossa, ei kuitenkaan mitään silmäsairaus diegnoosia, mutta aika lähellä ollaan kartiopullistuman diegnoosin raja-arvosta. ICL on vielä mahdollinen jos todetaan että ei mtn sairautta silmässä, kontrolli 6-12kk päästä, jossa asia kaiketi varmistuu. Mies 37V

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3445
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1868
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1566
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      80
      1178
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      992
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      958
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      209
      872
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      816
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe