ojasta allikkoon

Olen kasvattanut tänä vuonna kukan taimia varmaan pari sataa. Tämän viikon maanantaina piti kasvit siirtää turvaan pakkaselta talliimme (siis talli, jossa ei eläimiä, ei autotalli). Kaikki hyvin tähän päivään saakka. Illalla töistä tullessani menin katsomaan taimia, niin yllätys ylläty´s. Ainakin 10 oli syötý tai kuljetettu muualle kaikki muu paitsi tyvi.

Että olempa melko murhanhimoinen. Loukkuja menee paljon yöksi talliin.

Onko muilla käynyt samalla tavalla.
2579
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

sama murhanhimo valtaa toisinaan tilanteissa joissa pikkuelikot tuhoavat hartaan kasvatustyön.

Viime juhannuksena istuttelin innolla kesäasunnon puutarhaan campanulaa joka on kaiken lisäksi tunnistamatonta ikivanhaa lajiketta, tarha-alpia ja muutamaa muuta lajia joten kahta kauheammin harmitti että viikon kuluttua upouusi pupujen sukupolvi oli jokaikisen purrut poikki.
Latelin karmeita uhkauksia tuhoja tutkiesani.

Joskus on linnut tuhonneet jokaisen herneenvarren jonka olen saanut kasvamaan, on nyhdetty maasta sipulinvarret jälleen jänisten toimesta jne.

Äänestä

Fasaani on käynyt piehtaroimassa kukkapenkissä,
ja jänikset on syönyt muutamia kukan taimia niin
että vaan tyvi oli jäljellä.

Tänä vuonna ei vielä ole mitään tuhoja,koska kukan taimet on vielä kasvihuoneessa kasvamassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


taimen kasvattaja kirjoitti:

Olen kasvattanut tänä vuonna kukan taimia varmaan pari sataa. Tämän viikon maanantaina piti kasvit siirtää turvaan pakkaselta talliimme (siis talli, jossa ei eläimiä, ei autotalli). Kaikki hyvin tähän päivään saakka. Illalla töistä tullessani menin katsomaan taimia, niin yllätys ylläty´s. Ainakin 10 oli syötý tai kuljetettu muualle kaikki muu paitsi tyvi.

Että olempa melko murhanhimoinen. Loukkuja menee paljon yöksi talliin.

Onko muilla käynyt samalla tavalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu