Tasavallan presidentti antoi jälleen äitienpäivänä tunnustusmitalin sellaisille äideille, jotka ovat tehneet vanhemmuudessa jollain lailla erityisen merkittävän päivätyön.
Hyvä niin, mutta on toisenkinlaisia äitejä, joita toivoisin palkittavan; niitä arkipäivän puurtajia, jotka toteuttavat vanhemmuuttaan jollain lailla "erityisen merkittävästi" juuri nyt. Sellaisille tahtoisin antaa mitalin kannustukseksi jaksamiseen tänään eikä sitten joskus vuosikymmenten päästä.
Jos teillä olisi valta ja voima kenet TE palkitsisitte äitienpäivämitalilla?
Hyvä niin, mutta on toisenkinlaisia äitejä, joita toivoisin palkittavan; niitä arkipäivän puurtajia, jotka toteuttavat vanhemmuuttaan jollain lailla "erityisen merkittävästi" juuri nyt. Sellaisille tahtoisin antaa mitalin kannustukseksi jaksamiseen tänään eikä sitten joskus vuosikymmenten päästä.
Jos teillä olisi valta ja voima kenet TE palkitsisitte äitienpäivämitalilla?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Aihe ei ole oikein ottanut tulta, joten yritän vastata itse ensimmäisenä, josko se kannustaisi muitakin.
Yksi sellainen äiti tai tarkemmin isoäiti jolle toivoisin Åitienpäivämitalin (isolla Ä:llä ja mieluiten muhkean stipendin kera) löytyy joka ikinen päivä aamuseitsemän ja iltapäivän 2-3 kolmen välillä muuannesta Suomen yliopistollisesta keskussairaalasta. On löytynyt jo neljän vuoden ajan.
Olimme aikoinaan samassa sairaalassa minun oman lapsenlapseni kanssa , muutaman kuukauden ajan ja silloin vuorottelimme lapsen vanhempien kanssa siitä kuka meistä oli kulloinkin Lylen vuoteen vierellä. Silloin puoliksi tutustuin viereisessä vuoteessa makaavan pikkuneidin perheeseenkin, näimmehän päivittäin.
Ko. neito, Lylen silloinen huonetoveri, oli jäänyt auton alle kaksivuotiaana ja halvaantunut kaulasta alaspäin ja tarvitsi ajoittain hengityslaitetta. Nyt kuusivuotiaana hän oli iloinen ja lempeä pikkuprinsessa, joka nautti loruista, kirjoista, filmeistä (etenkin niistä joita isoisä toi sairaalaan, joihin hän oli kuvannut perheen ja suvun arkea niiltä osin mihin neito ei itse päässyt osallistumaan)musiikista jne.
Ja minun uskoni on että syy tytön onnellisuuteen vaikeissakin (ellei suorastaan traagisissa) olosuhteissa löytyi nimenomaan rakastavasta vahvasta perheestä. Erityisesti se isoäiti joka joka ikinen päivä , seitsemänä päivänä viikossa, kuukausia ja vuosia putkeen kävi pesemässä rakkaansa aamuisin, leikkimässä, jumppaamassa, juttelemassa, laulamassa, lukemassa, syöttämässä ja niin edelleen oli yksi sitä pikkuneidin elämänlaatua kohottava tärkeä tekijä.
Minä kuljin siellä sairaalassa päivittäin vajaan kahden kuukauden ajan ja myönnän suoraan että itkin helpotuksesta kun lopulta saimme oman prinsessamme kotiin. Se oli rankkaa aikaa.
Voin vain kuvitella kuinka rankkaa sille toiselle mummolle, jonka ”vaka” ei kestänyt noin ”lyhyttä” aikaa vain vuosia ja taas vuosia.
Hänelle siis ainakin toivoisin tuon Äitienpäivämitalin.
On sen mielestäni moneen kertaan ansainnut.
Seuraavat rivit voivat olla hieman omaa napaa tuijottavia ajatuksia, mutta lausunpa ne kuitenkin ääneen. Taloussanomissa julkaistiin hiljattain juttu, jossa oltiin huolissaan ikärakenteen vääristymisestä: Lastentekoa viivytetään ja viivytetään niin kauan, että varmasti elämässä on puitteet kunnossa kahta farmariautoa ja lomaosaketta myöten. Tämä tarkoittaa sitä, että ensisynnyttäjien keski-ikä on jo pilvissä. Artikkelissa kehotettiinkin opiskelijoita lapsentekotalkoisiin.
Omasta kokemuksestani ja ystävieni elämää seuranneena voin kertoa paljon kenttätason tietoa opiskelijavanhemman arjesta. Opiskelu on huonosti palkattua työtä, eikä ainakaan yliopistossa hommat jää odottamaan seuraavaksi päiväksi tietokoneelle. Vaikka opiskelu ei ole välttämättä niin sidottua työaikoihin ja lastakin on mahdollista hoitaa tiettyyn pisteeseen saakka itse opintojen ohella, paine keskeneräisten asioiden loppuunsaattamisesta on jatkuvasti takaraivossa. Ymmärrän siis täysin, miksi ihmiset eivät aloita lapsentekoa "suotuisassa iässä"!
Esittäisin siis, että presidentti esittäisi erityisen tunnustuksen jollekin opiskelijaäidille, joka hoitaa velvollisuutensa ahtaasta elämäntilanteesta huolimatta. Itse en voi laskea kuuluvani ääriryhmään elämäntilanteeni suhteen, sillä mieheni on ansiotyössä ja lapsia on vasta yksi.
Jos nyt joku henkilö pitäisi mainita, niin mieleeni tulee eräs tyttäreni vauvauintikaverin äiti: 22-vuotias ensimmäisten vuosikurssien eläinlääketieteen opiskelija, jonka aviomieskin opiskelee. Perheeseen on syntynyt kaksi lasta alle kahden vuoden ikäerolla. Nuori rouva hoitaa tällä hetkellä molemmat lapsensa kotona ja tekee opintojansa iltaisin ja öisin, minkä ehtii. Ja kummasti tuo nainen jaksaa käyttää lapsiaan vielä harrastamassakin. Sitkeä sissi!
Aika hauskaa muuten, että joku otti esille nämä äitienpäivämitalit, sillä aihe on mulle hyvin henkilökohtainen. Oma mummini on saanut aikanaan tuon tunnustuksen. Mummi on hoitanut raskaan päivätyön, sotainvalidimiehen ja tehnyt liki 10 lasta. Ja jokainen lapsista on menestynyt sen aikaisen mittapuun (hyvä koulutus, omat perheet jne.) mukaan hyvin elämässään. Hieno päivätyö isoäidiltäni!
(P.S. Jätin graduni lopulliseen tarkastukseen eilen!!! KM-tutkinto on siis kasassa.)
Taas huomaa, kuinka pinnallinen anette28 on. Eihän se opiskelu ole tavallista työtä kummempaa. Itse asiassa helpommalla opiskelijaäiti pääsee kuin tavallinen äiti, joka maksaa verot ja lainat ja hoitaa työnsä sekä kuljettaa lapset vielä päivittäin hoitoon.
Enkä todellakaan ymmärrä, että mitä toi mitali kertoo sun mummostasi. Tuollaistahan se elämä oli kaikilla sodan jälkeen perheen perustaneilla. En tajua, miksi tuollaisia mitaleja pitää jakaa ihan normaaleita asioita tehneelle sen ajan ihmiselle.
Toisessa sarjassa painivat juuri tuollaiset sadun ehdottamat tyypit, joilla on elämässä oikeesti vaikeaa!!!
elämää yliopistolla ja olen tuosta eri mieltä.
Kyllä se on rankempaa opiskella perheen huolllon ohessa kuin käydä töissä. Työ harvoin vaatii paneutumista työajana ulkopuolellakin - toisaalta opiskelija ei tavallaan koskaan ole lukenut, tutkinut, tehnyt tarpeeksi.
Ei siis mielestäni ole mitenkään huono idea antaa mitali myös jollekin yhtä aikaa sekä opinnoista että vanhemmuudesta kunnialla selviävälle äidille.
onnitteluksi valmistumisen johdosta!
Hienoa!
Minä vasta kandissa...
Kiitos onnitteluista! Olo on kuin vankilasta päässeellä. Nyt opiskelen vielä muutaman tentin suomen kieltä ja kotimaista kirjallisuutta. Se kaikki tuntuu suorastaan lomalta ja viihdytykseltä tuon gradupakerruksen jälkeen.
(Itse muuten tein graduni pitkälti kandin aihepiirin pohjalta.)
On se rankkaa.
Opiskelimme mieheni kanssa molemmat silloin kun meillä oli eka lapsi. Nyt jo 15v.
Elämämme oli vasta aluillaan ja kaikesta oli pulaa. Huonekaluista, astioista, vaatteista ym. Ja sitten piti vielä elääkkin.
Kun lapsi sairasti, luonollisesti piti olla kotona hoitamassa lasta ja siitä seurasi pitkiä päiviä koulussa, kun piti korvata poissaolot...ja mies oli iltaisin ja viikonloppuisin myymässä hampurilaisia. Sukulaiset eivät ehtineet auttamaan ja rikas appiukkoni ei antanut rahaa tai muuta avustusta, koska hänen uusi naisystävänsä hoki, että rakkautta ei rahalla saa.
Toimeentulotuki oli tiukka. Muutimme kerrostaloon, jossa ei ollut pesutupaa ja emme saaneet soskusta rahaa edes vanhaan pesukoneeseen. Se lainattiin appiukolta ja jokainen markka maksettiin erinä takaisin.
En enää koskaan haluaisi kokea sitä, mitä silloin kävimme läpi. Ja kun sen vielä itse sieti, niin muut oli herjaamassa, kuinka köyhiä ihmisiä me olimme.
eli muuan tuttava joka tuli 19-vuotiaansa raskaaksi raiskauksen jälkeen ja on yksinhuoltajana kasvattanut molemmat poikansa sekä yhden sijaislapsen nyt jo teini-ikäisiksi tasapainoisiksi nuoriksi miehiksi.
oman äitini tuolla mitalilla. Hän omistautui lapsilleen (8) ja perheelleen, lastenlapsilleen (22)ja lastenlastenlapsilleen (9)täydellisesti ja kokonaan. Oli äiti mitä suurimmalla Äällä, välitti, rakasti, hoivasi, leikki, lauloi ja oli läsnä kaikessa ja aina.
Hänen suuri puutteensa mitalien jakajajien mielestä oli kuitenkin se, ettei hän ollut osallistunut kodin ulkopuolella mitenkän aktiivisesti mihinkään. Mitali jäi saamatta.
Hän jos kuka sen olisi ÄITINÄ ansainnut, mutta nuo mitalit taitavat tulla juuri niille, jotka eivät juuri kotona viihdy vaan harrastavat marttoja ja muita kerhoja.
Äidilleni kuitenkin riitti mitaliksi se,että lapset olivat terveitä ja koulutettuja ja pärjäsivät elämässään hyvin, lastenlapset saivat vuorollaan ylioppilaslakkinsa ja hyvän ammatin ja toimeentulon ja neljäs sukupolvi oli hyvää vauhtia kasvamassa, terveitä ja reippaita lapsia jotka viihtyivät mummon sylissä.
Arvokkaampaa mitalia hän tuskin olisi voinut muualta saada.
Muistelemme häntä kaipauksella, me suuri joukko, hänen sylissään varttuneita.
ne mitalithan jaetaan aika pitkälle hedelmällisyydestä eikä muista syistä. Tai ainakaan en muista koskaan palkitun yhtään äitiä, jolla olisi suunnilleen tusinaa vähemmän lapsia.
No, palkitaanhan niitä siitossonnejakin ja sikiäviä emakoita.. No, oli ilkeästi rinnastettu, mutta siltä aisa vaikuttaa kun niitä perusteluja lukee.
Kyllä muutamankin lapsen yksihuoltaja on suurempi arkipäivän sankari monasti kuin nuo kotona olleet emot. Ja kaikillahan on sitten jotakin poliittista taustaa koska hakijahan pitää olla kunnialle..
Mielestäni koko mitalit saisi lopettaa sillä ei tänäpäivänä ole samanlaista "sankaruutta" kuin joskus ennen lasten kanssa olo. Ja tasa-arvonkin nimissä siksi että eihän isiäkään palkita. Vai onko palkittu?
Ja ihan arkipäivän sankareilel kanssa, jotka läpi sohjon painaa rattaiden kanssa aamulla tarhaan parinkin lapsen kanssa. Sitten puurtaa päivän jossain ruumiillisessa työssä auttamass ajotain mummoja ja iltapäivällä haetaan lapset, painetaan kauppaan ja kotona vielä jaksetaan välittää niistä omista lapsista. Siinä on sellaisia sankareita, joita ei kukaan huoma atai muista, mutta joita ilman ei toimeen tultaisi! Nostan lakkia...
asian niin että kun presidentti antaa mitalleja kouralliselle äideistä joka vuosi niin sillä ajatuksella presidentti haluaa muistaa kaikkia äitejä jotka tekevät arkista ja juhlaista työtään joka päivä.
Joten tänä vuonna ihan itsekkin ajattelin itseni noiden mitallin saajien joukkoon autossa matkalla äitini luokse mökille jossa mummini lapseni iso mummu myös oli kun kuulin mitalleista radiossa ja sitten taas käännyin höpsöttämään poikaani joka istui takapenkillä :)
Onhan se presidenttikin äiti joka varmasti on kokenut niitä ei niin ihania äitiyspäiviä ja varmasti ymmärtää että jokainen äiti on mitallin arvoinen!!!
Olipa tosiaan ilkeästi sanottu, kun vertasit palkintosonneja ja ihmislapsia synnyttäneitä äitejä toisiinsa. Tuo kommentti kertoo todellakin sinusta paljon enemmän kuin äideistä, jotka ovat suurperheen hankkineet.
Kun tuollaista suustasi päästelet, niin mieleeni tulee lähinnä se, että omasta mielestäsi sinun muutamat lapsesi ovat arvokkaampia kuin sellaiset lapset, jotka sattuvat syntymään 10-päiseen sisarussarjaan. Olet kyllä tosi ilkeämielinen ja itsekeskeinen ihminen, joka ei osaa arvostaa ketään muuta kuin itseään!
Pidä siis huoli omasta "emakonv*tustasi", ettei sinustakin tule vahingossa palkintopossua!