Joo eli siis pelkäänköhän mä sitoutua, vai mitä tää on? Mä pidän pojista, ei oo kai siit kii että olisin lesbo. Pojat saa mut kiihottumaan ja tulen iloiseks ajatellessani niitä, mutta silti...
Mulla oli joskus vuos sitte juttuu yhen jätkän kaa... Se oli tosi kiva, asu aika lähellä mua ja tavattii pari kertaa, ihan kavereina. Sitte juteltii kaikkee jännää meistä ja sillee. Sitte yhtäkkii mua ei kiinnostanu yhtää. Tuntu ku kaikki olis ollu samantekevää, ja olisin halunnu kadota maailmankartalta lopullisesti.
Sillon musta tuntu kai jotenki ahdistavalta ku ajattelin että pitäis seurustella ja sitoutua ja olla toisen kanssa ja äääh... Mua ahdistaa :s
Nyt mulla on itseasiassa taas samanlainen tilanne. Olin aluks todella kiinnostunu, mutta nyt mun kiinnostus lopahtaa. :s en tunne tätä henkilöä vielä hyvin ja haluisin tutustuu, mutta joku osa mun sisällä sanoo silti että en haluais. Voi ei, mun elämä tuntuu musta olevan ihan solmussa.
Mä en ole koskaan seurustellu, ja oon nyt 16. Tiedän että moni muukaan ei ole seurustellut. Jotenkin musta tuntuu välillä että haluaisin kauheasti seurustella, mutta kun saan vähän läheisyyttä ja huomiota, ja muutaman romanttisen lauseen tai sanan, tuntuu että olen taas valmis jatkamaan yksin.
Viestistäni tuli ehkä aikamoinen vuodatus ja sekamelska, mutta jos jollain olis joku neuvo, tai omakohtaisii kokemuksii tjtn, ni olisin ikionnellinen, ku voisin jakaa näitä asioita :)
Mulla oli joskus vuos sitte juttuu yhen jätkän kaa... Se oli tosi kiva, asu aika lähellä mua ja tavattii pari kertaa, ihan kavereina. Sitte juteltii kaikkee jännää meistä ja sillee. Sitte yhtäkkii mua ei kiinnostanu yhtää. Tuntu ku kaikki olis ollu samantekevää, ja olisin halunnu kadota maailmankartalta lopullisesti.
Sillon musta tuntu kai jotenki ahdistavalta ku ajattelin että pitäis seurustella ja sitoutua ja olla toisen kanssa ja äääh... Mua ahdistaa :s
Nyt mulla on itseasiassa taas samanlainen tilanne. Olin aluks todella kiinnostunu, mutta nyt mun kiinnostus lopahtaa. :s en tunne tätä henkilöä vielä hyvin ja haluisin tutustuu, mutta joku osa mun sisällä sanoo silti että en haluais. Voi ei, mun elämä tuntuu musta olevan ihan solmussa.
Mä en ole koskaan seurustellu, ja oon nyt 16. Tiedän että moni muukaan ei ole seurustellut. Jotenkin musta tuntuu välillä että haluaisin kauheasti seurustella, mutta kun saan vähän läheisyyttä ja huomiota, ja muutaman romanttisen lauseen tai sanan, tuntuu että olen taas valmis jatkamaan yksin.
Viestistäni tuli ehkä aikamoinen vuodatus ja sekamelska, mutta jos jollain olis joku neuvo, tai omakohtaisii kokemuksii tjtn, ni olisin ikionnellinen, ku voisin jakaa näitä asioita :)
Vastaukset 7
Vanhimmat
sulla on antisosiaalinen persoonallisuushäiriö.
ei nyt sentään :) kyllä mä olen sosiaalinen, enkä mikään psyko ;)
siis antisosiaaliset persoonallisuushäiriöisethän eli psykopaatit tai sosiopaatit juuri ovatkin sosiaalisia.
diagnoosi, ei ratkaisu.
no niin,mullakin on sama ongelma .
Mut ei me olla sekasin tai mtn.
Se on ihan normaali , että joskus on tolleen !!
Psykopatia on täysin normaalia.
Toi johtuu varmaan iästäsi. Ei kaikki ole välttämättä tuossa iässä valmiita seurustelemaan vaikka osaksi sitä haluaisikin. Olet voinut myös tehdä siitä sellaisen ongelman kun et seurustele, että siihen on syntyny tavallaan kynnys. Lisäksi sinkkuuteen/yksinäisyyteen voi jäädä koukkuun kuin huumeisiin. Niistä ei pysty helposti luopumaan ja voi tulla vieroitusoireita. :D
Millainen suhde vanhemmillasi on/oli?