Vanhasen suku on tiettävästi alankomaalaista syntyperää ja suvun nimi on alun perin ollut van Hanen tai van Halen. Matti Vanhanen on myös harkinnut suomalaistavansa nimeään muotoon Vanha-Hanuri.
[muokkaa] Geneettinen perimä ja luontainen ylivertaisuus lisääntymisetuna
Matin isä Tatu Vanhanen on kuuluisan T.A.T.u.-yhtyeen alkuperäisjäsen. Hän on myös kuuluisa ja arvostettu tiedemies, joka on mm. voittanut perinnöllisyystieteen Nobel-palkinnon eri koirarotujen älykkyyttä käsittelevistä tutkimuksistaan.
Matti on myös saanut ongelmia isänsä Tatun eri koira- ja kissarotujen älykkyyttä koskevista tutkimuksista. Kerran lehdistön edustaja tuli kysymään Matin mielipidettä isänsä tutkimuksiin. Reportteri esitteli Matille kuvia erirotuisista kissoista, kansanedustajaehdokas Merja Vanhasen suomalaista maatiaisrotua olevasta mirristä, nettideittaaja Susan Kurosen hienostuneesta angoramirristä, Helsingin kaupunginvaltuutettu Zahra Abdullahin somalialaisrotuisesta mirristä, sekä kulttuuriministeri Tanja Karpelan karvatonta rotua olevasta mirristä. Matti katseli tovin kuvia ja toimittaja tiedusteli no onko mirreissä eroa? Johon Matti tuumasi: "Tuo Tanjan karvaton on kyllä houkuttelevin". Tapaus johti Matin ja Susan Kurosen suhteen purkautumiseen.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Siinä missä SDP:n johtoajatuksena oli joskus kaukaisina aikoina Robin Hoodin tyyppinen konsepti, jossa otetaan rikkailta ja annetaan köyhille, Maalaisliitto-Keskustan johtoajatuksena on ollut ryöstää kansalta ja antaa maanviljelijöille.
Linja ei ole muuttunut senkään myötä, kun maataloudesta on tullut yhteiskunnallisten ja taloudellisten muutosten seurauksena kannattamaton elinkeino. Päinvastoin, silloinhan sitä on tuettava vielä enemmän. Kun maatalous on ensin pumpattu niin täyteen veronmaksajien rahoja erilaisten tukien muodossa, että ilman tukia ei voi tulla alalla toimeen, voidaan osoittaa, että maataloustuet ovat kansallisesti elintärkeitä. Ne ovat elintärkeitä, koska niiden avulla suomalainen veronmaksaja saa ostaa omilla rahoillaan tuotettuja kalanmakuisia kurkkuja EU:n kovimpaan hintaan. Kaikkein olennaisinta on maatalouden ylituotannon mahdollisimman suuri rahallinen tukeminen.
Siinä missä SDP:llä on SAK ja Kokoomuksella EK, valvoo Keskustan etuja ulkoparlamentaarisin keinoin Suomen mahtavin propagandaosasto MTK. MTK vain tapaa onnistua propagandassaan paremmin kuin esimerkiksi SAK. Viimeisin esimerkki on Suomen kansallisesta 141-maataloustukineuvotteluista. MTK:n viesti siitä, että kannattamattoman elinkeinon ylituotannon tukeminen veronmaksajien rahoilla on suuri ja kunniakas kansallinen projekti, upposi hyvin kansaan, kunhan sitä ensin oli testattu lampaisiin.
Keskustalla on joskus väitetty olevan myös muita tavoitteita kuin yhteisen rahan keskittäminen maatalousyrittäjille, mutta kyseessä on ilmeisesti silkka hämäys.