Ja muut isoilla moottoreilla ajelevat näillä hinnoilla.
Monenkohan vene jää kuivalle tänä vuonna?
Tv:ssä veikkasiva että aika monen.
Monenkohan vene jää kuivalle tänä vuonna?
Tv:ssä veikkasiva että aika monen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 41
Vanhimmat
Vaikkapa tällaisen:
http://www.morrisyachts.com/sail/M_series.asp
Meikäläisen Fiskarin moottori kuluttaa tuollaiset 1,5 litraa tunnissa, joten huviveneily jatkuu entiseen malliin. Toista se on paljon ajavilla, isoilla koneilla, varsinkin ammattiveneilijät. Ammatikseen ajavat taitavat saada polttoainekuluja vähennyksiin, tai sitten ainakin hintoihin, jolloin kuluttajat taas maksavat viulut.
Polttoaine on kallista, mutta ainakin mulla on oma talous kehittynyt bensan hintaa nopeammin, joten hinnan nousu ei vaikuta mun ajoihin.
Löysin vanhoja bensakuitteja ja tein pientä vertailua:
Helmikussa 2002 oli nettoliksa 2014 ja sillä oisin saanut 2057 litraa bensaa.
Marraskuussa 2004 käteen jäi 2322 ja bensaksi muutettuna oli palkka 2075 litraa.
Lokakuussa 2005 liksa oli 2423 mutta sillä sai enää 1810 litraa.
Tänään tilille tuli 2768 euroa ja sillä saisin 1870 litraa bensaa. Pakko on ostaa vähän muutakin.
Bensan hinta on siis noussut nettopalkkaani nopeammin. Luulen että tilanne on useimpien palkansaajien kohdalla sama.
Noilla mainitsemillasi tuloilla käytät täysin väärää nimimerkkiä.
Pitäisi olla Ei Mikään Köyhä Valittaja
Ja minää saan vain puolet sinuun palkkaan verrattuna, mutta joudun maksamaan saman verran polttoaineesta. Jos minulla olisi tuollainen tulo niin en viitsisi osallisua tähän keskusteluun.
Sehän on ihan jokaisen oma valinta mitä tienaa.
Ammatinvalintakysymys.
TV:ssä yritävät vain tehdä uutisistakin draamaa. Vajukit helposti uskoo noihin juttuihin.
Väheneehän se veneily tietysti kun hinnat nousee, mutta jos veneen on hankkinut, kyllä sitä ajellaan.
Jos ko. hlön tai perheen veneilybensabudjetti on ollut tietyn kokoinen, nyt sillä saa vähän vähemmän sitä menovettä siihen paattiin.
Ei se polttoaine vielä tästä maasta ole kokonaan loppunut?
alkaa tää sama keskustelu?? olisko lyhyen ajan sisällä jo neljäs aloitus samasta teemasta!!
Eipä ole väylät täynnä ajotaidottomia sääntöjä tuntemattomia lippalakin lipan pyörittäjiä.
Pysyvät kotona kun ei ole varaa ajella.
Saa merikarhut rauhassa kulkea.
Joo..aina puhutaan siitä miten jenkit kuluttaa pensaa. Itsellä on 3litraisella rivinelosella varustettu jenkki ja maltillisella ajolla kyllä ihan kohtuu taloudellinen. Enemmän säälittää esimerkiksi ne ketkä ajaa jollain isoilla veneillä 2t-peräprutkuilla vs 4tahti sisäperä. On kuitenkin noissa vanhoissa 2t kulutus vielä aikas runsasta. Taitaakin rantaan jäädä 140hv 2t-perätuupparit finssport 650ac:t sun muut vastaavat ennemmin kuin jenkit...Riippuen toki jenkistä! En minäkään mitään v8 ostaisi...
Itsellä BMW 3.3L sisäperä 190hv, BMW vetolaitteella. Vene Seastar 6000 Cabin. 22 solmua niin vie 15L/h. 36 solmua 45l/h. Saa vapaasti valita kulutuksen.
Nimim: en pidä kaliina...
Autossa tuo olisi 40l/100km.
Ostaisitko auton joka vie niin paljon?
Kyllä tuo on kulutuksena vaan pirun paljon.
Kun vanhat 2t perämoottorit kuluttavat vähintään saman verran. Eri juttu jos haluaa killua pillupulkalla kaikkien tiellä
Ihan luonnollinen homma, veneily palaa vähitellen siihen mitä sen pitääkin olla.
Ei köyhiä ole tarkoitettu kuin kanoottiretkille, kunnon veneily on varakkaille.
Polttoaineen hinnat kun vielä nousevat ja korot myös, niin karsiutuu loputkin tyhjätaskut vesiltä, ja homma on taas sillä mallilla kun sen kuuluukin.
katsonut halpahallien tarjoukset, josko löytyy edullisia uimapatjoja tms.. kellukkeita, joilla voit harrastaa vesilläkulkemista ?
Velattomilla veneillä ajelen.
Ainetta menee 12000 litraa kesässä.
Ei paina halpakauppojen tarjoukset.
Pöllii jostain aineet, niin ei tuu kalliiks.
Tuskin vene jää tästä syystä rannalle. Polttoaineen hinta on niin pieni verrattuna muihin veneilyyn liityviin kustannuksiin.
hassujuttu, että vanhoillakin hinnoilla polttoainekulut ovat aina olleet suurin yksittäinen kustannus veneilyssä kaikissa tutkimuksissa.
Olisikohan kyseessä joku pelkästään plaanaavia moottoriveneitä koskenut juttu? Tuskin asia liittyy veneilyyn yleensä. Kaikillahan ei ole edes moottoria aluksessaan tai apumoottori on, mutta sitä käytetään harvoin. Kuulun jälkimmäisiin ja p-a kulut on vähäiset (viime kautena 2700 mpk, mutta löpöä kului alle 100 litraa).
Jos polttoainemenot hirvittävät jo nyt, kannattaa miettiä veneen vaihtoa. Polttoaineen hintahan tulee väistämättä nousemaan lisää. Nykyinen hinnan nousu lienee vasta alkua.
Joo-o. Jos vene maksaa 200,000, niin pääomakulut ovat vaikka vain 5%:n korolla jo 10000 €/vuodessa. Ja sillähän saa an. 7000 l dieseliä jolla tuollaisella likuveneellä ajelee yli 3000 mailia vuodessa. Ja jollei aja, niin pääomakulut ovat ne suurimmat kulut.
ei kai nyt kukaan pässi kuvittele, että purkkarissa polttoainekulut olis suurin kuluerä. jos tää ymmärrys täällä alkaa olla äö tasolla -200 niin ei voi mitään.
Meni paljon polttoaineisiin
Saab (vaimon) 5000km litroja ?
Mersu 20 000km Diesel(oma) litroja ?
Vene Seastar (190hv pensa) 800L
Pikkuvene Johnson 100L
Leko pensat 700L
Omakotitalo 2000L
Nämä viime vuoden menoerät...
Eipä ole enää tulot nousseet samaan tahtiin, verot on...
Seuraavaksi lähtee pois Diesel Mersu ja rupeen pyöräileen, saa vähän vatsaakin samalla. Vaimolla työmatka 3km, kerran ehdotin pyöräiliä, mutta leko ois ollut seuraava myyntikohde joten rupeen ehkä pyöräileen ;-)
Lentäjä
Mikset itsekin hankkisi purkkaria tai vaikkapa kanoottia?
Joku ´pässi´ aikaisemmin puhui VENEILYN kustannuksista ja väitti polttoainetta suurimmaksi menoeräksi.
Ei saa lupakirjan vaatimia tunteja kasaan?
Veneen arvo on 200000€
Mikäköhän oikeasti on suomalaisen veneen keskiarvo?
Oisko 20000€
no niinhän se onkin, mutta varmaan sanomattakin jokainen peruskoulun käynyt tajuaa laskea siittä pois EI MOOTTORIKULKUISET veneet (kuten soutuveneet ja purkkarit).
joo joo voi niilläkin ajaa moottorilla, mutta se ei ole niiden pääasiallinen käyttöratkoitus. kyllä munkin moottorivene menee tuulenmukana, mutta vähän hitaammin. en silti ole avautumassa jokaisessa purkkarikeskustelussa.
Jäin taas sopivasti kesäksi työttömäksi. On aikaa lorvailla vesillä pari kuukautta. Naftaa tosin kuluu mutta ei se viinakuluja ylitä.
Vielä on varaa kun on kunnon vene eikä kiirettä.
Eihän se ole köyhille tarkoitettukaan. Itse lennän lekoa ja se vie 35l/h ja maksaa 2.1e litra.
Ei tuu kuin tuttuja vastaa, no tuo oli vitsi...
Ennuste 12 kuukauden päästä (tod. ennuste öljyn tuottajilta) 200$ tynnyri, silloin autopensa yli 2e litra ja leko 100LL yli 3e litra. Siinä on Jenkitkin jo ihmeissään.... Jos taala vahvistuu samaan aikaan niin hukka perii täälläkin...
Lentäjä
Ja taalahan vahvistuu, sehän on ihan varma, ennemmin tai myöhemmin !
Kyllä nää polttoaineiden hinnat vituttaa, ajan paljon työssäni omalla autolla ja olenkin alkanut laskeskelemaan ettei kilometrikorvaus ennään pian, hyvin pian, kata polttoaine kulujakaan, saati muuta auton kuluimista ym kuluja !
Niin ja diesillä ajan...
Venebensat onkin sitten jo ihan toinen juttu !!!
jos autosi vie dieseliä 35 litraa sadalla???
Auton vaihto vois olla ihan huomioonotettava vaihtoehto.
miten niin auto ;) ??
"ajan paljon työssäni omalla autolla ja olenkin alkanut laskeskelemaan ettei kilometrikorvaus ennään pian, hyvin pian, kata polttoaine kulujakaan, saati muuta auton kuluimista ym kuluja !"
Eikös tuossa ihan selvästi sanota että autolla ajaminen on kallista?
"jos autosi vie dieseliä 35 litraa sadalla???"
En tiedä mistä tämä luku oli vedetty mutta aiempi kirjoittaja puhui lentokoneensa bensankulutuksesta; 35 litraa tunti
Aluksi kirjoitti näin:
"Bensahöyryt =)
Kirjoittanut: Seam 16.5.2008 klo 07.59
Ja taalahan vahvistuu, sehän on ihan varma, ennemmin tai myöhemmin !
Kyllä nää polttoaineiden hinnat vituttaa, ajan paljon työssäni omalla autolla ja olenkin alkanut laskeskelemaan ettei kilometrikorvaus ennään pian, hyvin pian, kata polttoaine kulujakaan, saati muuta auton kuluimista ym kuluja !
Niin ja diesillä ajan...
Venebensat onkin sitten jo ihan toinen juttu !!!"
Tuosta vastasin että kova on auton kulutus, kun ei kilometrikorvaus riitä kattamaan polttoainekuluja.
Kilometrikorvaushan on ihan sopimuksilla määrätty, joten se on helppo laskea.
Edellisessä kirjoituksessa ei juuri puhuta lentokoneista, ellen huomannut jotain?
Tarkistas nyt mihin vastaat ja mitä kommentoit.
Taidat olla se härö joka sekoittaa pääomakulut, kaäyttökulut, tunnit, lentokoneet ja autot????
liian pitkä viestiketju
oletko itse tälläisen suurikulutuksisen veneen omistaja/haltija ? Jos et, niin hanki jotain muuta säälimisen aihetta. Turhaan käytät aikaasi moiseen säälittelyyn...
Syynä taitaa sittenkin olla kateus niitä kohtaan, joilla vielä varaa ajella paateillaan. Vaikka kaikki elämisen kustannukset nousevat(kin) ekponentiaalisesti.
Kyllä, kulutan paljon nestettä kesässä, ja kun se on niin hauskaa, niin sääliks käy sellaisia jotka ei siitä pääse nauttimaan.
Se on muuten eksponentiaalisesti
"ja"-sanan edessä ei käytetä pilkkua...
Huomasin kyllä itsekin, että tuli kirjoitusvirhe. Emme liene virheettömiä...
Kallista ja säälittävää.