Eilisaamuna huomasin jättäneeni edellisenä iltana avaimet asunnon ulko-ovelle.
Iltapäivällä ollessani tietokoneen äärellä jouduin miettimään, missä olen.
Onko tuo alkavaa dementiaa? Pelkäätkö sitä omalta kohdaltasi?
Iltapäivällä ollessani tietokoneen äärellä jouduin miettimään, missä olen.
Onko tuo alkavaa dementiaa? Pelkäätkö sitä omalta kohdaltasi?
Vastaukset 37
Vanhimmat
sattuu itsekullekin,eikä se mielestäni ole dementian oireilua.(Kahvinkeitin jää päälle,sovitut tapaamiset häviävät muistista...ja lappusia on jääkaapin ovessa asoitteni muistamiseksi,mutta se on silti normaalia kun ajattelen useasti ihan muita juttuja)
Minä en pelkää dementoitumista,onhan tässä elämä elettävänä niin kauan kuin sitä on.Mottonani se ikivanha viisaus:Vaikka huomenna kuolisin,tänään istutan omenapuun :)
Samoin mielestäni "turhasta" huolen kantaminen stressaa elimistöä ja pelot siitä tai tästä sekoittavat päätä tehokkaammin kuin dementia.
Ja mikäli se sairaus tulisi,eihän se niin kamalaa itselle ole,kun ei muista kuka ja missä on,mutta läheisille se tuntuu olevan vaikeaa hyväksyä.
Monet dementikot ovat iloisia,laulelevat ja nauravat eri asioille,eikä Heitä huoleta siten kuin meitä muistavia ja He muistavat yleensä nuoruutensa ja lapsuutensa asiat hyvinkin selvästi.
jos kahvikeitin jää päälle! Itse aina ulos lähtiessäni tarkistan vielä onko keitin kiinni ja aina se on. Avaimet ei saa unohtua, asun yksin (koiran kanssa). Eipä olisi ketään avaamassa ovea (no huoltyhtiö tietysti, mutta se maksaa maltaita). Niinpä olenkin kehitellyt "rituaalin". Kun menen ulos ovesta, laitan sisemmäisen oven kiinni. Ennenkuin suljen ulommaisen oven kokeilen, että avaimet ovat taskussa. Pari kertaa olen tässä vaiheessa huomannut, että onkin toisen takin taskussa. Minä kyllä näköjään muistan tapaamiset ja tilaamani pyykkituvan. Silti laitan lapun jääkaapin oveen. Tapaamiset laitan vielä tänne tietokoneen kalenteriin, josta ne sitten "pomppaavat" esiin. Nimet kyllä alkavat hävitä muististani, mutta ei se kyllä oikeastaan ole ihme. Nimet, joita olen yrittänyt muistaa, ovat 30-40 vuoden takaisia. Sen olen huomannut, että saatan puhelimessa kertoa jonkin asian toiseen kertaan. Mutta se taas johtuu siitä, että soittelen monelle ihmiselle ja kerron asian monelle henkilölle. En sitten muista kenelle olen jo kertonut. Asiat eivät ole mitään salaisuuksia, vaan ihan normaaleja tapahtumia. Mielestäni minulla ei vielä ainakaan ole mitään dementiaa. Suvussa kyllä taitaa olla. Esimerkkinä mainitsen mummoni. Hän asui poikansa perheen omakotitalossa yläkerrassa. Lapsena ja nuorena kävin hyvin useasti kesäisin kylässä. Mummo aina valitti, että hänelle ei anneta ruokaa. Minä ja äitini uskoimme, että miniä olikin kauhea ihminen. Sitten ollessani siellä kerran (olin jo teini-ikäinen), mummo syötyään meni ylös huoneeseensa. Minä menin jonkin ajan kuluttua myös sinne. Mummo valitti, että taas hänelle ei annettu ruokaa. Silloin minä vihdoin ja viimein tajusin mistä on kysymys. Kaikki mummon jutut tulivat uuteen valoon. Mummo sitten joutui sairaalaan jossain vaiheessa eikä hän enää tunnistanut minua. Kun mainitsin isäni nimen, hän muisti vähän aikaa. Tuo minusta oli dementiaa. Siksi minua vähän pelottaa... Säikähdän aina paljon, jos en jotain asiaa (nimeä) muista. Tarkkailen muistiani, rupean miettimään eri ihmisiä ja heidän nimiään. Ja totean aina lopuksi, että ei ole vielä pelkoa dementiasta!
Avaimet ovat jääneet minultakin oveen, ja eilen jäi koko rahakukkaro kotiin kun ajelin vierailulle. Siellä oli ajokortti ja kaikki maksukortit, mutta onneksi tuttavalla oli rahaa.
Maanataina luin lehteä epätavallisessa paikassa, eli makuuhuoneessa ja rappukaytävästä kuului kolinaa, jolloin ihmettelin miten rapusta voi kuulua keittiöön ääniä.... kunnes tajusin, en olekaan keittiössä.
Ei pelkästään ikä, vaan keskittyminen liian intensiivisesti johonkin asiaan tai ajatukseen, saa meidät unohtamaan asioita joilla ei juuri esillä hetkellä ole suurin merkitys.
Dementiaa ei voi karkoittaa pelkäämällä, ehkä muistin harjoittaminen ja aivojen rasittaminen pitävät muistiakin kunnossa.
Tapasin eilen 90 vuotissyntymäpäiväänsä viettävän naisen jolla muistikin toimii loistavasti. Hän asuu yksin, liikkuu ripeästi, ja on selvillä kaikista nykypäivän asioista, vain näkö on heikko, mutta riittää lukemaan tekstit isolta TV näytöltä.
Valoisan luonteen omistavana, kiitollisuutta kanssaihmisiään tuntevana ja osoittavana ihmisenä, hänen kaltaisenaan, haluaisin tulevaisuuteni elää.
Toivon mukaan muisti pysyy niin että tiedän aina kuka olen ja minne olen menossa.
monta nyssykkää kädessä, kun lähdin suunnistamaan. Perillä huomasin, että käsilaukku jäi kotiin. Onneksi oli pysäköintikolikkoja autossa, sain karttamaksun maksetuksi. Aivan hiljattain oli avain ovessa koko yön, kukaan ei pyrkinyt seuraksi.
Samanlaisia lipsahduksia sattuu myös kolmekymppisille.
unohtaa paljo enemmän ku mä,on huolimaton!
Onko se unohtanu joskus kuka sä oot? onko alapäästään huolimaton? unohditko sinä kenestä puhut?
pitäisi kai laatia hoitotestamentti. Lapsille olen sanonut, että jos muutun ihan toiseksi henkilöksi, ei pidä olla huono omatunto, jos ei käy katsomassa. Asiat hoituvat tavallaan, luotan siihen. Suvussani ei ole ollut dementiaa. Isäni oli fyysisesti heikko, mutta pää pysyi selkeänä 93-vuotiaaksi.
Sitten kun ei enää muista että ei muista alkaa paras aika.
menen kauppaan ostamaan vaikkapa kahvia ja tulen kotiin kaikkea muuta ostaneena paitsi kahvia. Nuorepanankin unohtelin, mutta nyt sitä vanhempana pelkää, että onko tämä alkavaa dementiaa. Jos dementia tulee, toivon, etten muuttuisi äreäksi ja vihaiseksi.
mummolle mömmöö huiviin niin kyllä se siitä. Iloisia hyvänmielen onnellisuuspillereitä. Testattu elinkautisvangeilla Amerikassa. cipramil. Agressiot haihtuu taivaan tuuliin ja voi huoletta kömpiä jonkun papparaisen viereen Palvelukodissa. Hum. termit millä kutsutaan kun meikäläisiä aletaa vaipattamaan, letkuttamaan, arkuttamaan.
minusta tulisi samanlainen kuin Marjatta Leppäsen äiti. Hän kertoo kirjassaan, että äiti joka päivä iloisesti kysyi :"mistä tiesit että olen täällä?" Sitten he lauloivat.
Vakavan asian otit esiin, vaikka häirikkökin heräsi ja alkoi heittää herjaa.
Unohtamisia sattuu itse kullekin. Olen aina ollut hajamielinen, keskityn johonkin asiaan ja unohdan silloin muut. Enpä sinuna vielä huolestuisi. Dementia tulee jos on tullakseen, lääkärin puoleen pitäisi vaan kääntyä ajoissa. Saatavilla on lääkkeitä jotka hidastavat taudin etenemistä.
Dementia kulkee usein suvussa, eikä potilas itse aina huomaa omaa tilaansa. Lapsille olen sanonut, että toimittakaa ihmeessä hoitoon jos alkaa näyttää siltä. Äidillä oli vaskulaarinen dementia, joka paheni pahenemistaan seitsemän vuotta kunnes hän oli sillä tasolla, että toisti yhtä sanaa jatkuvasti ja luuli minua äidikseen. Tässäkin vaiheessa hänellä oli ns. selväjärkisiä kausia, mitkä olivat hänelle henkisesti hyvin raskaita.
Mieheni oli Parkinson potilas joka viimeisinä vuosina dementoitui ja ajautui aika ajoin psykoosiin, Hänet minä menetin pala palalta jo pitkään ennen hänen kuolemaansa. Omaisen rooli dementia potilaan elämässä on sen verran raskas, että en toivo sitä kenellekään.
olen hoitanut parkinsson potilasta kuukauden yötäpäivää näkemättä muita ihmisiä. hoidettiin kotona. keskusteltiin kuolemasta. väkisin sain viedä suihkuun. kaikki tuli vaippoihin. nämä ovat niitä asioita elämässä joille me emme voi mitään. ainoastaan helpottaa. luuletkos että aamulla olisin sanonut että voi voi nyt on johtajalta tullut vahinko. minä olin ainoa joka nostin hänet pöytään syömaan enkä lässyttänyt kuin kolmannelle persoonalle. tunkenut rauhoittavia suuhun ja antanut johtajan nukkua koko päivän. Ei. minä näin asian toisin kuin eläkkeellä oleva sairaanhoitajat. mutta minulla on hyvä mieli ja omatunto siltä osin. tein niin kuin olisin minullekin halunnut tehtävän. huumorilla pärjää paremmin. ole sinä sinun laisesi minä olen sentään minä.
Niin, minä vaimo, hoidin miestäni Parkinson potilasta viisi vuotta, koko ajan tila huononi. Hänen sairautensa kesti kyllä viisitoista vuotta, siitä kun diagnoosi saatiin.
Yhtään yötä en viimisen viiden vuoden aikana nukkunut kuin parin tunnin jaksoissa. Töissä olin viimeistä vuotta lukuun ottamatta, silloin oli pakko valita joko jään varhennetulle eläkkeelle tai mies joutuu laitoshoitoon. Hoidin hänet loppuun asti. Vaihdoin vaipat ja pesin, syötin ja puin, vaihdoin kuiviin keskellä yötä kun hän laski alleen. Kuljetin häntä lääkärissä ja hoidoissa, yritin huolehtia että hän saisi virikkeitä. Välillä hän tunsi minut, välillä hän eli muissa maailmoissa harhojensa parissa ja usein aggressiivisena. Saattelin hänet sinne viimeiselle matkalle ja pidin kädestä.
Kyseessä ei ollut vaivainen kuukausi ja elämä jatkuu. Elän tästä eteenpäin, miestäni kaipaan vielä. Mutta nautin keväästä ja läheisistäni, tästä elämästä mikä on minulle annettu.
Kokeile sinäkin.
on, kun pysyy toisen rinnalla vaikeuksissakin. Et tunnu katkeralta, vaikka yhteinen aikanne oli loppuvaiheessa toista kuin joskus nuorena haaveilitte. Oma äitini uupui melko nuorena, minun ei tarvinnut hoitaa sekuntiakaan. Luultavasti olisin hoitanut, jos olisi tarvinnut.
ja uskollinen nainen. ymmärsit väärin minun kirjoitukseni.
...on kait ihan luonnollista ihmiselle.
En pelkää mitään sairauksia etukäteen, elän vainpäivän kerrallaan.
Muistisairauksia ei kannata pelätä ja pohtia, mutta ei toisaalta väheksyäkään. Jos tuntuu siltä, että kaikki ei ole kunnossa. Jokin on arkipäivässä ja muistamisessa ratkaisevasti muuttunut, omaisethan sen huomaa ensimmäisenä.
Niin rohkeasti vaan neurologin juttusille, sillä varhain todettuihin muistisairauksiin löytyy tänä päivänä hyvää lääkitystä.
Muistaisinpa pitää muistini virkkuna ja kunnossa ja hoitaa hyvin, niin sekään ei unohtaisi minua.
Jos on kaikenlaista hässäkkää, keskittyminen herpaantuu, enkä muista. On jopa jäänyt hellan levy päälle.
Minä nukuin tyynesti yöni jo kymmenen vuotta sitten avaimet ovessa oven ulkopuolella ja asun sentään 7-kerroksisen talon alakerroksissa. Aamulla sitten oli tosi järkytys huomata jättäneensä avaimet oveen. Eli sattuu sitä tuollaisia nuoremmillekin. Olen aina ollut jonkin verran hajamielinen, keskityn johonkin ja olen muissa maailmoissa. Muistilaput auttavat muistamaan sovitut menot ja tapaamiset.
Totuushan on, että ei ole dementiaa niin kauan kuin siitä osaa olla huolissaan. Ja voihan sitä itsekin yrittää estellä tulemasta. Siihen auttaa esim. vaikeiden ristisanojen teko ja muu aivoja rassaava ajatusaskartelu.
miten teillä jää avaimet oveen ulkopuolelle? Kun minä avaan oveni avaimella, laitan avaimen heti taskuuni. Ei se koskaan jää oveen. Samalla tavalla olen tehnyt jo vuosikymmeniä.
jäädä esim. sen vuoksi, että lankapuhelin soi eteisessä ja kiirehtii vastaamaan. Voi tapahtua jotain muuta tavallisuudesta poikkeavaa. On mulle silloin tällöin käynyt niin. Asun ja olen asunut paikoissa, joissa ei ole tapahtunut mitään.
Kun minulta jäi avain oveen, oli tapahtunut jotain tavallisuudesta poikkeavaa, joka valtasi ajatukset. Ei siihen sen kummempaa tarvita, se voi sattua ihan sinullekin. Oli ainoa kerta kun minulle niin tapahtui ja siitä on tosiaan kymmenisen vuotta. Olin juuri muuttanut nykyiseen pesääni eikä kaikki kotiin liittyvä ollut vielä rutiinia. Siinä vaiheessa minulta hävisi vara-avaimetkin kahteen kertaan ja aloin jo pelätä oman pääni tilaa, kunnes toisella kertaa avaimet löytyivät tamperelaisen sisareni taskusta, hän kun oli käynyt muuttoapunani. :)
alkua on mutta ei vakavaa!
joskus hymyilyttää kun lukee sinun juttuja. ihminen unohtaa jopa lapsuutensa. ei muista mitään. olisko ihmisen muisti vähän liian iso nakki käsiteltäväkisi kun spesialisteillekään ei ole valjennut. Ihan hyvä, ei vanhana ihmisen tarvitse kaikkia nähdäkään ei kuulla ei haistaa ei muistaa. Siinä ollaan samlla viivalla. Ei katso varallisuutta eikä muitakaan avuja. Tauti tulee päälle kuin juna. Tulevaa tautia ei pidä sairastaa.
...tämä ihmisen elämä ja arkipäivä.
Luonto on järjestänyt mukavasti asioita.
Kun näkö huononee, ei tarvitse niin kauhean pikkutarkasti edes siivota, sen kuin huitaisee ilman laseja.
Iän mukana voi hyvin mielin laskea kaiken tekemisensä tasoa.
Jaa, voihan se olla, että tulee myös itselleen armollisemmaksi. Eikä sekään niin vaarallista ole.
Se, että unohtaa asioita, esimerkiksi avaimen oveen on mielestäni normaalia ja voi iästä riippumatta sattua kenelle tahansa. Sen sijaan se, että ei tiedä olevansa kotona eli katoaa tajunta jopa tutusta ympäristöstä on mielestäni, ainakin hieman huolestuttavaa ja viittaa dementiaan.
Se, että sairastuu dementiaan ei ole luojan suomaa armeliaisuutta niin kuin joku väittää. Siitä koituu sairaalle runsaasti haittoja, väkivaltaa, katoamisia ja muita vaarallisia tilanteita mm. paleltumisia jne.
Viimeksi toivon omaan vanhuuteeni ja muille dementiaa. Niin kauan on hyvä, kun pää pelaa.
Jos avain jää oveen, ei ole dementiaa, mutta
jos et muista mitä avaimella tehdään, se on.
Dementiapotilas ei muista mitä varten uuni on jne.
Dementian etenemistä voidaan hidastaa, mutta ei parantaa.
Rutiinit helpottavat dementikon elämää.
Olen huomannut tuon saman, että tietokoneelta erkaneminen tosi maailmaan, on pitkän istumisen jälkeen kuin herätys unesta.
En tiedä dementiasta mitään, kun en tunne ketään dementoitunutta.
Minulta ei avaimet unohdu. Tarkistan aina, että kaikki on niinkuin pitääkin.
oman ulko-ovesi, ettet vaan vahingossa rämpyttele naapuris ovikelloo.
Turha sitä on pelätä, tulee jos on tullakseen. Aina voi yrittää pitää aivojaan vireinä jumppaamalla niitä.
En ole ajatellut koko dementiaa.
Taitaa olla enemmänkin läheisten riesa?
Ei toki toivottava.
Rutiineista poikkeavissa tilanteissa sählääminen tuskin on dementiaa.
Jos olisi niin minulla se olisi alkanut jo 20:n ikävuoden pinnassa.
Ainakin se on pahentunut hitaasti.
Ei tarvitse kuin yksi sanomalehti, jota voi joka päivä lukea. Udelleen ja uudelleen.
Toinen ihminen palauttaa maan pinnalle tietokoneelta lähtiessä.
Tietsikka ottaa ihmisen huomion kokonaan. Tästä tulee mieleen, että näinköhän sittenkin nuorten tietokonepelit aiheuttavat psykoosia ja johtavat rikoksiin.
Sanovatkin, ettei nuorten pitäisi antaa olla koneella yksin omassa huoneessaan.
Verenkierto häiriöistä.
Suvussakin on kuulemma demendiaa, en vain muista...kellä.
sitten kun dementia on iskenyt, et tiedä oikein mistään mitään, aivosolut ovat muussina. Omaisillesi juttu on tragedia, mutta ei itsellesi, kun et enää tajua mistään mitään.
Vaan kun tuli sellaisia hetkellisiä "tässä ja nyt" hetkiä, kun aloin kertoa miksi tälläiseen ratkaisuun päädyttiin - ei ketään enää "kotona".
Oli se kamalaa, ja vallankin äidinpojille, minähän olin yhden avokki.
80kg mammasta tuli pikkuinen korppu sängynpohjalle, ei tuntenut, ei enää puhetta tuottanut, TAI MISTÄ me se tiettään?
Kiitos luojan, kun korjasi pois. Ihan liiankauan oli vihanneksena.