ensimmäisen kerran reilusti yli vuoteen. Luin vanhoja kirjoituksiani sinulle ja jostain se vain tuli. Kai olen sitä surua väkisin pitänyt sisälläni näin pitkään.
En itkenyt siksi, että olisin säälinyt itseäni tai enää surrut sitä, mitä meistä ei koskaan tullut. En siksi, että sinua enää ikävöisin. Tajusin, että itkin sitä, mitä minä en enää ole. Mihin en enää kykene. Kun tapoin rakkauden sinuun, tapoin suuren osan itsestäni. En osaa enää rakastaa, tavalla jolla nainen voi miestä rakastaa. En luota ihmisiin.
Itkin sitä mitä olen nyt. Niin paljon rumempi ja kylmempi ihminen. Kovempi.
Elämä on kova koulu. Tästä ankanpoikasesta kasvoi ruma joutsen.
En itkenyt siksi, että olisin säälinyt itseäni tai enää surrut sitä, mitä meistä ei koskaan tullut. En siksi, että sinua enää ikävöisin. Tajusin, että itkin sitä, mitä minä en enää ole. Mihin en enää kykene. Kun tapoin rakkauden sinuun, tapoin suuren osan itsestäni. En osaa enää rakastaa, tavalla jolla nainen voi miestä rakastaa. En luota ihmisiin.
Itkin sitä mitä olen nyt. Niin paljon rumempi ja kylmempi ihminen. Kovempi.
Elämä on kova koulu. Tästä ankanpoikasesta kasvoi ruma joutsen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
joka hallitsee tällä hetkellä mieltäsi ja se on masentunut. Usko parempaan ja se onnellisempi fiilis pujahtaa mieleesi. Elämässä pitää osata ottaa iloa niistä pienistä asioista, kun isommat asiat alkaa mättämään. Sulje mielestäsi masennuksen syyt, jos et voi niihin vaikuttaa. Ajattele kuinka kesä ja aurinko lähestyy, linnut tekevät pesiään, ehkä sulla on lomakin edessäsi.
Tsemppiä.
Kumma juttu, en koe itseäni masentuneeksi. Elämässäni on tällä hetkellä kaikki hyvin ja tulevaisuuskin näyttää valoisalta. Ehkä se on menneen masennuksen kaikuja, joita tuossa aamuisessa kirjoituksessani kuuluu. Mene ja tiedä.
Osaan iloita pienistä asioista ja suuristakin, enkä lannistu vastoinkäymisistä helposti. Jos jotain suren, niin sitä, etten rakasta. Se on suurin menetys kaikista.
Senkin kanssa opin elämään kyllä. Eri asia on tahdonko.
eivät mene lainkaan niinkuin toivoisi. Voi jälkeenpäin huomata tehneensä suuria virheitä, tai virheitä, jotka harmittavat suuresti. Kaikesta surusta huolimatta voi kuitenkin huomata oppineensa jotakin, tai kasvaneensa. Minusta tuo, että olet kirjoittanut ajatuksiasi ylös on hyvä asia. Purkamista sekin on, ja teen itse samaa. Ei surua silti voi välttää, vaan ennemmin tai myöhemmin niitä tunteita tulee esiin kuitenkin.
Monesti pettymyksen jälkeen ajattelee, että tällaistako kaikki tulee aina olemaan Ennen huomsita, seuraavaa viikkoa, kuukautta ei kuitenkaan voi tietää varmasti, mitä tulee tapahtumaan. Mitä voi tapahtua. Mukavia yllätyksiä ? Sellaisiakin asioita, joita ei ikinä uskonut tapahtuvan, ..tapahtuu.
Kirjoituksestasi huomaan, että olet miettinyt ja käsitellyt ajatuksiasi, ja eikö se ole aina se alku ? Että kohtaa ongelman, jos sellainen on. Kyllä sinä pärjäät. Itsenäsi, eikä muutoksien jälkeen.
Ennenkaikkea kiitos siitä, että kommentoit.
Kyllä elämän realiteetit on tulleet hyvin selkeiksi tämän prosessin aikana, eikä kyse ole enää pärjäämisestä. Tiedän, että pärjään, sillä olen jo kuitenkin niin pitkällä siitä, mistä kaikki alkoi. Kirjoittaminen on ollut suuri apu, sillä se on ainoa terapia mitä on koskaan ollut tarjolla.
Pitkään aikaan en ole kirjoittanut, koska luulin, ettei minulla ole enää mitään purettavaa. Olin ilmeisesti väärässä. Ei sillä, että menneeseen enää katsoisin, täytyy vaan oppia elämään tämän uuden itseni kanssa. Eli kasvanut olen ja paljon, toki paljon on vielä töitä itseni kanssa jäljellä. Sopeutuminen on joskus hyvin hankalaa ja surullistakin. Kuitenkin tällä hetkellä koen itseni perusehjäksi ihmiseksi. Ehkä hieman kyyniseksi ja kylmäksi, mutta kuitenkin.
Ei muuta kun leuka ylös ja eteenpäin taas. Hyviä jatkoja sinullekin.