On surkuhupaista, että tämä kaakonkulma jää valtion rahoista paitsioon koko ajan. Tämä Kotolahden ratapiha episodi on taas hyvä näyttö siitä miten valtiota kiinostaa ihan oikeesti Kotka ja sen lähialue. Ratapihan rahoituksessa 90% on valtion tukea, mutta kas kummaa se oli unohtunut budjetti kehyksestä. Todellakin uskomatonta, että 27.5 miljoonaa euroa unohtuu merkitä budjetti kehyksiin. Suomi on jakautunut valtion rahoitusten suhteen eriarvoisiin alueisiin ja tämä näkyy selvästi niin, että pääkaupunkiseutua rahoitetaan sadoilla miljoonilla ja mahdollistetaan sillä alueen kehittyminen. Kotkan satama on todellinen kilpailija Vuosaarelle joten herää kysymys, että yritetäänkö tällä jotenkin vaikeuttaa Kotkan kilpailukykyä?
Kotolahden ratapiha
Jari Luumi
5389
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
meillä kaupungin sisälläkin suuria ongelmia kohdella tasavertaisesti eri kaupunginosia. Ja kun nyt kuntavaaleihin päin juna kulkee, voitaisiin pudottaa keskustelun taso kuntatasolle: niihin asioihin joista me porukalla päätämme valitsemiemmen valtuutettujen valtuuttamina. otan esimerkin: ympäristön hoito ja eri alueiden siisteystaso: huimia eroja. Katariinaan kannetaan nyt kaikki pyörykäiset kivet mitä lähisoramontuilta ikinä löytyy. Itä-Kotka rapistuu ja jää hoitamatta tyystin. Suoranainen häpeäpilkku on Tiuskaan johtava tie, Popikka mukaanlukien. Matkailijoita ja turisteja näillä teillä liikkuu pilvon pimein. Samoin Sunilassa kamerat räpsyvät joka ikinen päivä. Kotkassa ei van ole vieläkään tajuttu alueen markkina-arvoa, koska vanhat uskomukset ovat niin syvälle juurtuneet. Muualla kadehditaan tuollaista aarretta kuin Alvar Aallon suunnittelema kokonaisuus on. Pro Sunila on tehnyt paljon mutta se ei riitä. Herätkää jo päättäjät junttiunestanne ja tajutkaa näiden alueiden ainutlaatuisuus kauniissa kotkassamme!
Mielestäni on vielä ihmeellisempää,että miksi näin voi olla?SDP:ltä on täältä ollut kansan edustajia vaikka kuinka kauan ja Peltosen Sirpa on vieläkin,mutta mitä saa aikaiseksi?
Miten on mahdollista että iso hanke unohtuu taas kokonaan vaikka kotkalainen Kokoomuspoliitikko on ministerinä hallituksessa!?
Joskus on itketty ministerin puutetta mutta nyt käy näin vaikka on oma ministeri?!
Vastuuseen pitää saada tai ainakin vastauksia!!
Kyllähän tuo asia on todella suuri epäkohta kun ajatellaan, että kuinka paljon esim. työpaikkoja sataman kautta syntyy Kotkaan. Olen Luumin kanssa samaa mieltä siitä, että jotenkin tuntuu siltä ihan oikeesti, että tätä meidän aluetta pidetään paha kilpailijana PK-seudulle.
Pentti hoitaa ratapihan kuntoon ja rantarata saatava itä-Saksaan asti!