Kävin ensimmäistä kertaa elämässäni seuroissa. Pettymys oli suuri, kun kukaan ei halunnut keskustella kanssani uskonasioista. Suljettu liike? Keskustelen mielelläni eri vakaumuksia omaavien ihmisten kanssa.
Kävin seuroissa
Jaakko Leinonen
9876
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Siis ei kukaan sanonut, ettei halunnut jutella kanssani, mutta kun menin juttelemaan, tuntui siltä, etteivät he jutelleet mielellään.
ehkä jopa vääräuskoinen tai väärässä hengessä, puhuit väärää slangia, olit ehkä toimittaja, joka tauksessa uhka.
Olin taannoin ihan samanlaisessa tilanteessa. Minua hämmästytti, ettei tauolla kukaan keskustellut uskonasioista, vaan pinnalla oli verovapaan auton tuonti silloisesta Länsi-Saksasta.
Mutta en lannistunut, vaan jatkoin etsintää. Nyt olen vapaakirkollinen.
jo päästiin kahvinjuontiin sekä juoruamaan.
Riemastuttavaa ruotia uskonveljien ja sisarten intiimiasioita hyvässä seurassa. Siinä ikäänkuin sielukin puhdistuu ja puhdas vahingonilo täyttää uskovaisen ihmisen mielen.
mitä sinä sieltä saat. Olen itse käynyt siellä ja en saanut sielulleni mitään. Oli ennemminkin lähellä Jumalan pilkkaa. Mutta kukin taaplaa tyylillään.
Kuten aiemmassa viestissä kirjoittaja toi esille, harrastavat vl:t suuressa mittakaavassa autoveron kiertämistä; pikkubusseja muutetaan vl-uskovaisten katsastusmiesten toimesta "matkailuautoiksi" ja "linja-autoiksi"...
Näin verotuloja, joilla vl-kotiäitien elämä maksetaan, samalla kierretään. Reilua?
kaikki muut, paitsi "ME".
Siksi useat valveutuneet nuoret eivät enää paskaa kuuntele seuroissa.
VL on n. 70 vuotta paahtanut vain "ME" sanaa. Siksi se ei voi luopua siitä, että muutkin pääsee taivaaseen kuin vl.
Suljettu on vl-liike.
Minäkin kävin sunnuntaina seuroissa. Ihmettelin, miksi puhuja mollasi maailmaa ja ylisti omaa lammashuonetta. Tuli sellainen olo, että oman porukan kehumistako tänne on tultu kuuntelemaan. Puhuja jopa epäsuorasti kehui oman uskonelämän aitoutta ja omaa "hengenerottamiskykyä".
Miten "epäuskova" haluaisi sellaisen haukkumisen jälkeen pyytää syntejään anteeksi vl-uskovaiselta? Onko se ihan oikein, että puhujapöntöstä haukutaan epäuskoisia, kun voisi keskittyä enemmän Raamatun sanaan.
Jumala ja Jeesus rakasti maailmaa, mutta miksi vl-srk ei saa niin tehdä, vaikka katsoo olevansa lähes Jumalan asemassa?