alkoivat eilen.Olisi kohtuullista että herrat Harju ja Räisänen menisivät niitä kuuntelemaan.
Geodeetti Räisänen voisi myös hieman palauttaa mieleensä kaavan juridista puolta.
Geodeetti Räisänen voisi myös hieman palauttaa mieleensä kaavan juridista puolta.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Iisalmi ja muut ylä-savolaiset menettävät hyvän kauppaketjun,joka ei vaadi Iisalmen kaupungilta mitään rahallista tukea,vaan rakentaa liikkeensä omilla varoillaan.
Tontti Halpa-Hallille olisi ollut hyvä käden ojennus
tälle yrittäjälle,joka ei tosiankaan vaadi minkäänlaista yhteiskunnan tukea toiminnalleen.
Suoranaisesti kyrsii mokoma ammattitaidottomuus.En soisi hyvän yrityksen luisuvan muille maille.
Ylinen tekee Iisalmen suhteen?Itse epäilen että hän investoi seuraavan kerran Kajaaniin.
melko varmasti muuttaa maisemaa.Häpeä Iisalmelle.
Halpa Hallia, eihän siellä edes mahdu toista asiakasta ohittamaan, kärrit ovat suotta. Toisekseen poishan se asiakkaita työntää kaupungista kun ei ole edes keskikaupungille päin ulos ovia, takapihalle ja pois vain. Vähintään kolmannes tavaroista pois niin saisi edes siedettävän liikkua ja voisi käydä useammin kuin kerran kahdessa kuukaudessa.
savolaiset Haapaveden Halpa-Halliin asiakkaaksi.
eikä viitseliåsyys selvittää asiota etukäteen.
Muutenkin ihmeellistä kun asiansatunteva henkilö työskenteli jos ei nuapurhuoneessa niin ainakin samassa talossa.
vielä isompi "källi" ennenkuin aletaan vaatia tekijöitä vastuuseen?
Tepon Jaska lauloi:"vastuusta niille maksetaan sanotaan".Ei näillä Iisalmen ketkuilla ole vastuuta kuin omasta palkastaan ja asemastaan.
Ovat vain "pahoillaan" kun tyrivät oikein kunnolla.
hakemalla hakee jotain positiivista,niin näin pienellä paikkakunnalla ko.henkilöt pääsevät nauttimaan jakamattomasta kunnioituksenpuutteesta.Tähän massaan on mahdoton piiloutua.
Onhan meillä CITY MARKET , ja kauppiaana Kauppatieteenmaisteri JOSEF eli juuso .Ja plussaa näyttää ,
Pointtisi?
Suomi-sohva ja sitten tokmanni,luvat onnistuvat vuan eipä halapa-hallille tuu.sitä se on se pol*t**kka