Onko mun pakko mennä?
Ei kukaan tajua, että mä pelkään. Ennen työvuoroa se kamala tunne ja kun katson kelloa koko päivän. Ei kukaan ymmärrä etten mä pysty. Mun pitäis aina kasata ne palikat uudestaan kasaan, uudestaan ja uudestaan. Miks ne edes hajoaa?
Ennen työvuoroa join seisonutta, päivän vanhaa maitoa kissan kupista, söin 10pv vanhan jogurtin ja kaikkea vanhaksi mennyttä. Päälle join saippuavettä, jotta oksentaisin. Työnsin lusikan kurkkuuni, mutta minulle ei vain tullut huonoa oloa...joten jouduin töihin.
Ennen työvuoroa voin niin huonosti ja tässä työssä on välttämättömiä tilanteet, joita en hallitse. Hallitsen ne käytönnässä, mutta en pääni sisällä ja jatkuva jännitys, epävarmuus ja hämmennys on tehdä mut hulluksi.
Työvuoron jälkeen olen loputtoman onnellinen. Onnellinen ennen seuraavaa työvuoroa, jonka en toivoisi koskaan koittavan.
Lopetin työni viime syksyyn uupumuksen ja masennuksen vuoksi. Kun keräsin voimani, yritin hakea kaikkea mahdollista muuta työtä, tuloksetta. Hain myös kouluun, joka kaiketi alkaakin syksyllä.
Hetki sitten olin siinä pisteessä, että oli pakko hankkia töitä hinnalla millä hyvänsä. Loppujenlopuksi ajauduin tyystin samaan, mistä nimenomaan kärsin. Uskottelin itselleni, että ehkä tämä tauon jälkeen se on erilaista minulle. Mutta ei niin ei, tahdon pois...
työsopimus on vastikään kirjoitettu -> ei ulospääsyä, vaikken jaksa päivääkään.
Sitä on tehtävä mistä sen leivän ansaitsee...eikai sentään itsestään vain ihmisen kuorta? kysyn vaan.

Vastaukset 4
Vanhimmat
ei niinku vois vähempää kiinnostaa...
raskasta on aamulla lähtee.
pakko mikä pakko!
onneksi on kuulkaa viikonloppu jo huomenna käsillä.
pitkään kunnes olin saanut säästöihin sen verran että karenssinkin pystyin olemaan tapoja muuttamatta (vaikka olisin varmaan voinut saikkuakin hakea, päätin vain ottaa loparit).
sen jälkeen liiton pvrahoja, koulutuksia, työpaikkoja, kelalta rahoja, sairaslomia, ... kaikesta selvii. ja eteenpäin mennään, mutten enää tuskalla enkä kiusattuna aio koska muutenkin voi mennä.
Mitataanko työn raskaus sillä että alkaako se aikasin aamulla vai millonka.
Mä en puhunutkaan nyt ihan tavallisesta olosta "on mälsää mennä töihin." Kaikilla töitäpaiskivilla on varmasti useinkin tuo täysin normaali tunne ja ketkuttaa ennen työvuoroa lähteä hommiin.
Puhuimpa siitä kuinka pelkää ja kammoksuu lähteä töihin, motivaatio 0 ja silti antaa kaikkensa työlle, on päällepäin helvetin hyvä työntekijä, mutta kuinka onkaan asiat pääkopassa?
Jos luulit, että ajatus muuttuu viikonloppuna tai sen jälkeen niin olet väärässä. Voin kertoa, etten ole ollut töissä sitten viime viikonlopun! Siitä huolimatta se pyörii kokoajan mielessäni eikä oikein vapaistakaan voi nauttia. Työ kun on osa-aikaista ja olen tarvittaessa työhön kutsuttava, ei siis edes mitään kokopäiväduunia.
Se täytyy vielä mainita, että töitähän minä en pelkäisi. Tekisin mieluummin jotain muuta vaikka kokoaikaisena, olisin puistosiivooja, roskakuski tai vaikkapa pääministeri mieluummin.
Koska nyt tuiki tavallinen työni tuntuu minulle yhtä raskaalta taakalta ja tärkeältä toimitukselta kuin ydinpommin kasaaminen!
Eihän sen näin kuuluisi olla...
Oletko hoidattanut masennuksesi kuntoon? Juuri masennus aiheuttaa pelon ja selviytymättömyyden tunnetta. Tunnetta, että on liian suurissa saappaissa. Jos olet työelämässä, valitettavasti sitä ei hyvällä katsota. Voit odottaa vielä jonkin aikaa ja selviytyä paremmin, mutta hoitamaton depressio useimmiten uusii, jolloin pudotus saattaa olla kerta kerralta rajumpi. Hoida itsesi kuntoon ja varaa aika lääkärille/psykiatrille, joka kartoittaa tilanteesi. Älä suotta pelkää lääkitystä. Masennus on kuitenkin vakava sairaus, jota voidaan hoitaa.