onko tuttua?

Olen kärsinyt kaikenlaisista paniikki/ahdistusoireista vuosikausia. (pian 30v.) Välillä on ollut vuosia jolloin oireita ei juuri ole ollut.
Olen kirjoittanut tästä tällekin palstalle aiemmin, koska tuo yökkiminen tuli kuvioon vasta tämänvuoden alussa, näin voimakkaampana.
Aina olen yökkinyt esim. hammaslääkärissä, ja puudutus sai aikaa kovankin yökkimisen.

Aika usein olen kyllä ollut huonovointinen, mutta tämä yökkiminen tuli tosiaan kuvaan nyt vuoden alusta.

Etsimpä sulle noi aiemmat viestini, jotta voit lukea taustaa.

Nyt oloni on helpottunut, ja yökkiminen melkein loppunut kokonaan.
Silloin kun oli "päällä" olin takuu varma, että olen kuoleman sairas, koska yökötti niin paljon.
Nyt olen vakuuttunut, että kyse oli psykkisestä refleksistä, joka jäi päälle.
Yökin kotona, varsinkin aamuisin.
Työasiani muuttuivat vuoden alusta, ja kovioon tuli isompi vastuu, ja tosipaljon töitä, luulen, että tämä laukaisi mun herkän puoleni oireilemaan.
Sain helmikuussa ison paniikkikohtauksen, jolloin menin päivystykseenkin.
Joo, mutta etsin nyt noi aiemmat viestini, toinen oli tuki-ja liikuntaelin palstalla, koska mulla on lisänä työstä/ja jännittämisestä johtuva tosi paha jännitysniska, ja hartiat.

Mutta, et ole ainoa, joka yökkii. Itseasiassa viestisi lukeminen helpotti minuakin, koska huomasin, eten ole ainoa!

Niska/hartia jäykkyys, jonkinlainen pinnetila. Voiko aiheuttaa siis pahoinvointia?
Minulla työ joka rasittaa paljon niskaa, juuri sieltä ihan ylhäältä ihan kireänä.
Kärsin vielä kroonisesta ahdistuksesta/panikoinnista (mikä hirvee tauti nyt vaivaa). Kuukausi on mennyt nyt enemmän, ja vähemmän taistellessa olotiloja vastaan. Kerran jo päivystykseenkin menin, ja sydän hakkas miljoonaa, mutta rauhoittelun jälkeen filmi oli uusittuna hyvä.

Tää isompi panikointi alkoi, kun töissä oli todella raskas viikko, ja menin ihan jökkiin lihaksista, sormet alkoivat puutua öisin. JA kun tätä jatkui tarpeeksi, päätin, että mulla on nyt sydänvika. JOnka jälkeen tonne tk:seen meninkin.

Nyt oli välissä yksi hyvä viikko, ei huonoa oloa, eikä muuta (hierojan jälkeen), sitten oli uusi hieroja, ja runtattiin lujempaa, jonka jälkeen huono-olo, ja jäykkyys palasivat työnmukana. Välillä huimaa, ja tosiaan on oikeasti paha-olo, varsinkin aamuisin herättyä (nou raskaana) joka tasoittuu siinä, kun on hetken ollut ylhäällä. Viittaisko verenkiertohäiriöön ehkä?

Joo, lisätään nyt vielä, vaikkei tämä panikointi palsta olekaan, että jännitysoireet ovat oikeat, paniikkini vain vielä vahvistaa tuntemuksiani.
Torstaina on omalääkäri, jonka kanssa pitäis keksiä mitä tehdään, että pysyisin kunnossa.

Onko täällä ihmisiä, joilla olis vastaavia vaivoja, ja silti koittavat elää normaalia elämää? Olen yrittäjä, ja varmaan välillä ressaantunutkin, kiireinen, äiti, ja vaimo 36v. Vois olla kiva vaihtaa ajatuksia jonkun samaa kokeneen kanssa?

Lisätään vielä, et inhoan oksentamista...pelkään sitä, ja siksi tämä paha-olo on hirveää, aamuisin jopa yökin tyhjää, kunnes taas elämä voittaa.

Voi olla sekavaa sepustusta, mutta niin on tilannekin.


(toka viesti paniikkip.)

Aloitan alusta. Ensimmäiset oireeni ilmestyivät jo 5 luokalla koulussa, jolloin luokkatoveri oksensi luokassa. Menin tästä ihan shokkiin, ja aloin olemaan niin huonovointinen, että koulunkäynti kärsi hirvittävästi. Muistaakseni jäin luokalle 2 kertaa, koska poissaoloja oli niin paljon. Tähän aikaan ei näitä oireita, ja ahdistus, paniikkihäiriöitä tunnettu, ja ainoa lääkitykseni oli jokin rauhoittava tarvitessa, jonka äiti antoi, jos olin kovin ahdistunut.
Jostain syystä jo tuolloin nuorena, en kestänyt, että joku näkee mun ahdistuksen, ja vetäydyin omiin oloihini.
Psykologit laittoivat kaiken vaikean teini-iän tiliin.
JA kuin tätä tukeakseen, kun nhuoruus kunnolla alkoi, oli kavereita, ja menoa, keikkoja, ja mukavia asioita, sain yläasteen kunnialla suorittua. Ammatinkin sain hankittua.
Näihin aikoihin oireinani oli vain sillointällöin vaivaavat huonon olon fiilikset. Esim. koulun yhteiset bussimatkat järkkäsin aina niin, etten niille joutunut. Sairastuin tai vastaavaa.
Mun oireista pahin on aina ollut tuo oksentamisen pelko. JA jos jouduin paikkaan josta ei pääse pois, esim. teatteriin, siellä istuminen oli yhtä nieleskelyä.

Menin naimisiin nuoruuden rakkauteni kanssa, ja 4 vuoden jälkeen uskaltauduin lapsia hankkimaan. Joita sainkin 2 kipaletta. Elämä sujui aika mukavasti, jollei lasketa noita panikointeja, jotka vaivasivat mm. sukujuhlissa, ja muissa kekkereissä. Huono-olo huimaus jne.
Toi huono-olo meni yleensä ohitse kun juhlat pääsivät kunnolla vauhtiin. Olen kuitenkin sosiaalinen, puhelias, ja muutenkin pidän ihmisistä.

Näin meni vuosia, kaiki aika hyvin. Mulla on nyt ollut seromex 20mg lääkitys monta vuotta. Koskaan se ei ole vienyt kokonaan oireita pois, mutta olen pärjännyt. Jo viime vuonna huomasin välillä tulevan voimakkaita pelkoja, jotka räjähtivät käsiin tässä helmikuussa. Luulin, että kuolen sydänkohtaukseen. Rintaa pisti hengittäessä, huimasi, ja koko pää tuntui puutuneelta. Kerrottakoon, että työni ottaa paljon lihaksiin, niska/hartia (siis todella paljon) päivystykseen laukkasin, jossa sain tykytykseen jotain rauhoittavaa, sekä huilata, ja lääkäri sai mut rauhoitumaan sydän filmillä, joka oli hyvä.
Aloin vaan herätä aamuisin kankeana kun seiväs, jopa isovarpaat olivat pystyssä. Olo oli huono, ja saatan aamuisin yökkiä tyhjää, kunnes pääsen hereille. Kovin jännittyneenä.
Nyt tää paha-olo on melkein jokapäiväistä. Muutaman kerran päivässä huomaan, et on paha-olo.