Olen aika

sun edessä ja pyytänyt anteeksi omia tunteitani ja siitä johtuvaa sähläystä. Sitä, että olen joskus ilmaissut tunteeni vielä senkin jälkeen kun ei sun mielestäsi olisi pitänyt enää muistaa. Nyt kun mietin taaksepäin niin sä et ole koskaan pyytänyt multa anteeksi mitään. Et sitä, että loukkasit mua joskus erinäisin sanakääntein ja teoillasikin. Joskus tuntuu, että sä vain vihaat mua.

Olen aina kokenut olevani rinnallasi jotenkin huonompi ja tyhmempi. Välillä mietin, miksi ihmeessä olen jaksanut näin kauan ikävöidä sua, en tiedä itsekään. Olen aika usein itkenyt sun takiasi, pohtinut että kun ihminen kertoo tunteistaan niin vastaan saa vain vihaa ja sen kaltaista ajatusta, että miksi tulit sotkemaan mun elämääni. Loppujen lopuksi en ole koskaan tehnyt mitään niin pahaa, että olisin ansainnut sellaista kohtelua mitä sulta sain. Se viime kerran mitätöinti oli mulle ihan liikaa. Ei ihastunutta ihmistä kohdella niin, oli tilanne mikä tahansa. Voi sanoa asiallisesti, että en ole kiinnostunut ja piste. Mutta sitähän sä et ole koskaan tehnyt, et ole katkaissut siipiäni ihastukseltani.

Nyt teen niin kuin toivot. Jos sut jossain näen, en sua enää huomaa. Olet pelkkää ilmaa.

Tämä ei ole kenellekään tälle palstalle olevalle-tämä on vain ajatuksenjuoksua. Kenenkään ei pidä tästä suuttua. Oma ongelmani on vain pitkään ollut se, että mun on ollut vaikea käsitellä negatiivisia tunteita- sitä että vihakin on sallittua tietyssä määrin. Siksipä näitäkin ajatuksia on ihan pakko käsitellä. Yleensä olen vain laittanut kaiken omaan piikkiini: olen huono, tyhmä, ruma, tehnyt kaiken väärin jne.
7627
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Luulet sä saavas ikinä mitään naista tolla asenteella. Olen huono, surkea, itsetunnoton luuseri. Prkl!!!

Äänestä
  • ...

    Äänestä

Kuinka sua rakastan.
Kuinka ymmätämättömyyttämme toisiamme loukattiin.
Anteeksi.

Äänestä
  • olevan sulle?
    Pyydä mieluummin anteeksi häneltä jota loukkasit,
    näköjään et ole sitä tehnyt.

    Äänestä

  • heittele tuollaisia sanoja kelle hyvänsä, eikö
    se oikea ihminen ansaitsisi ne??

    Miten voit sanoa rakastavasi - tietämättä kelle
    puhut??

    Äänestä

  • sua loukkasin ?
    ei ap.

    Äänestä

Paljon negatiivisia ajatuksia miettivänä minullekin (n) tulee usein ikäviä ajatuksia. Jos hän on kohdellut sinua ikävästi, niin eihän sitä oikeuta mikään sellainen, että olet vielä ihastunut. Mielestäni sille ei edes paljoa voi mitään.. eri asia on, miten toimii. Mutta.. miksi sinun pitäisi nöyrtyä hänen edessään ? Jos sinä pidätkin hänestä, mutta hän ei ehkä olisi kiinnostunut, niin eihän sillekään oikein voi mitään. Ei minusta sekään ole oikein, että sinun pitäisi muka teeskennellä, ettet tunne mitään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


usein nöyrtynyt kirjoitti:

sun edessä ja pyytänyt anteeksi omia tunteitani ja siitä johtuvaa sähläystä. Sitä, että olen joskus ilmaissut tunteeni vielä senkin jälkeen kun ei sun mielestäsi olisi pitänyt enää muistaa. Nyt kun mietin taaksepäin niin sä et ole koskaan pyytänyt multa anteeksi mitään. Et sitä, että loukkasit mua joskus erinäisin sanakääntein ja teoillasikin. Joskus tuntuu, että sä vain vihaat mua.

Olen aina kokenut olevani rinnallasi jotenkin huonompi ja tyhmempi. Välillä mietin, miksi ihmeessä olen jaksanut näin kauan ikävöidä sua, en tiedä itsekään. Olen aika usein itkenyt sun takiasi, pohtinut että kun ihminen kertoo tunteistaan niin vastaan saa vain vihaa ja sen kaltaista ajatusta, että miksi tulit sotkemaan mun elämääni. Loppujen lopuksi en ole koskaan tehnyt mitään niin pahaa, että olisin ansainnut sellaista kohtelua mitä sulta sain. Se viime kerran mitätöinti oli mulle ihan liikaa. Ei ihastunutta ihmistä kohdella niin, oli tilanne mikä tahansa. Voi sanoa asiallisesti, että en ole kiinnostunut ja piste. Mutta sitähän sä et ole koskaan tehnyt, et ole katkaissut siipiäni ihastukseltani.

Nyt teen niin kuin toivot. Jos sut jossain näen, en sua enää huomaa. Olet pelkkää ilmaa.

Tämä ei ole kenellekään tälle palstalle olevalle-tämä on vain ajatuksenjuoksua. Kenenkään ei pidä tästä suuttua. Oma ongelmani on vain pitkään ollut se, että mun on ollut vaikea käsitellä negatiivisia tunteita- sitä että vihakin on sallittua tietyssä määrin. Siksipä näitäkin ajatuksia on ihan pakko käsitellä. Yleensä olen vain laittanut kaiken omaan piikkiini: olen huono, tyhmä, ruma, tehnyt kaiken väärin jne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu