Minulla keskivaikea masennus ja sairaslomalla olen.
ennen niin hyvä suhde on menossa nyt sitä rataa että kohta tulee varmasti ero.
Kinastellaan aika usein,koska mä olen niin turhautunut omasta olostani ja elämästäni.muutin pois kavereiden luota tuossa tammikuussa,että saatais elettyä yhdessä,muuten kaukosuhde.en ole tutustunut täällä keneenkään,koska en käy vielä töissä ja tässä lähellä ei oo mitään harrastuspaikkaa.
Mun olo oli viime viikolla niin hirveä,itkin ja olla möllötin vaan ja olisin nukkunut jos olisin viitsinyt.Väsyttää.
Tänään haluisin taas kuolla.Mut ite oon niin laiska etten sitäkään jaksais ite hoitaa niin tulis joku hoitamaan sen.Kuitenkin jaksan tehä joka päivä ruokaa ukolle ku se tulee töistä ja syön itekin vasta sitten.Siivoan ja tiskaan ihan hyvin,että en niin laiska ole.
Mun on tosi vaikee rythyä mihinkään,uudet asiat varsinkin etoo.Nyt sit suunnittelin että tänään vietettäis kiva ilta,katottais taas suomen peliä,syötäis hyvin,otettais parit siiderit ja pelattais sen jälkee lautapeliä.
Mies sanoi aamulla mun suunnitelmiin,ehkä ajattelematta ensin,että ei me mitää ehditä tekemään kun pitää käydä hakemas illalla auto,ennen peliä,että ei me muuta tänään tehdä.Loukkaannuin siitä sitten,kun mulle on tosi vaikeaa suunnitella jotain tollasta mistä ehkä pitäisin ja mitä jaksaisin tehdä.
Loukkaannuin koska vasta viikko sitten otettiin kunnolla yhteen ja mietittiin jo eroa,mutta huomattiin sitten ettei vielä puolen vuoden aikana olla yritetty tarpeeksi ja pidetty toista itsestäänselvänä,joten alettiin sitten yrittämään.alkuviikko menikin tosi hienosti,mut mies on ollu niin väsyny että kun oon tehny sille ruuan iltapäivällä niin se on ollu omissa oloissaan tai nukkunut kun sillä on univelkaa.Olen siis jääny omasta mielestäni hieman vaille huomiota,mut kuitenkin mun pitäis sitten olla sen lähellä ja pari kertaa olen sitten antanut hänelle sitten "tyydytyksen",saamatta itse orgasmia.
Ongelmani on nyt se,että tuntuu ettei hän ymmärrä,vaikka olen sanonut,että minä tarvitsen nyt tukea ja kannustusta,ja jos haluan jotain pientä yhdessä tehdä niin olisi mukavaa jos tehtäisi.Hän ei jostain syystä osaa aina ajatella minua.
siitäpä minä kannan sitten kiveä sydämellä kun tunnen olevani rasite tai taakka..hyvinä hetkinä tiedän että hän rakastaa (tykkää) minua mutta esim.nyt tuntuu ettei hän haluaisi olla kanssani kun aina kinastellaan.
en haluaisi erota ja hänkin sanoi viestissä ettei halua erota mutta ei näköjään pysty tekemään minua onnelliseksi.Hän ei käsitä että tää mun paha olo kumpuaa jostain niin syvältä,ettei sillä ole tekemistä hänen kanssaan,vaikkakin noi hänen ajattelemattomat sanat ja teot kyllä pahentaa oloani.
Olen hyvin kiivas ihminen ja hermostun herkästä tahtomattani,en osaa irrottaa siitä kiukusta.Pyrin kuitenkin aina puhumaan asiat halki että voisi asioita parantaa ja jatkaa niin eteen päin.
Lopetin lääkityksen masennukseeni 2kk sitten,koska niistä tuli enemmän haittaa.Nyt taas tuntuu että sekoaa pää,itkettää mutta en jaksa itkeä,kuristaa kurkkua kun en anna itkun tulla.Olen niin yksin kun ystävät ja suku on muualla.tuntuu että vain epäonnistun kaikessa,niin suhteessa kuin työssä (johon en edes kyennyt).Ennen niin turvallinen ja ihana suhde on muuttunut nyt siihen että luulen kokoajan että mies ei enää jaksa minua ja välimme on aina kinan hetkellä todella etäiset.Ja kun mietin näin niin se heijastuu käytökseeni ja sitten ainakin mies ajattelee että olen rasite.
Millä miehen saisi ymmärtämään,mikä on masennus ja miksi käyttäydyn toisinaan niin oudosti?Hän ei ole vielä tutustunut aiheeseen,mutta on sanonut että voisi lukea siitä kyllä.miten saisin hänet tajuamaan että en kaipaa sääliä enkä mitään,vain aikuisen miehen tukea,en mitään pelleilyä ja lapsellista kitinää jos lisään paprikaa perunalaatikkoon.Kuinka saisin tehtyä sen selväksi että mulla on niin paha olla että en jaksa enää edes hengittää,mutta kuitenkin pakotan itseni reippaasti tekemään hänelle ruokaa ym?ja kuinka hän ymmärtäisi että pienet asiat joista innostun,on aika isoja asioita minulle?yhdessä kaupassa käynti on aina jotenkin mukavaa kun uskallan pois kotoa.haluaisin takaisin sen turvallisen ja kunnioittavan suhteen joka meillä oli vielä joku aika sitten,ennenkun tämä masennus meni taas tälläiseksi.
jos joku osaa sanoa aikuisen näkökulmasta asiallisia vastauksia niin olisin kiitollinen.Kaikenlaiset provoilut ja kuittailut jätetään huomiotta.
ennen niin hyvä suhde on menossa nyt sitä rataa että kohta tulee varmasti ero.
Kinastellaan aika usein,koska mä olen niin turhautunut omasta olostani ja elämästäni.muutin pois kavereiden luota tuossa tammikuussa,että saatais elettyä yhdessä,muuten kaukosuhde.en ole tutustunut täällä keneenkään,koska en käy vielä töissä ja tässä lähellä ei oo mitään harrastuspaikkaa.
Mun olo oli viime viikolla niin hirveä,itkin ja olla möllötin vaan ja olisin nukkunut jos olisin viitsinyt.Väsyttää.
Tänään haluisin taas kuolla.Mut ite oon niin laiska etten sitäkään jaksais ite hoitaa niin tulis joku hoitamaan sen.Kuitenkin jaksan tehä joka päivä ruokaa ukolle ku se tulee töistä ja syön itekin vasta sitten.Siivoan ja tiskaan ihan hyvin,että en niin laiska ole.
Mun on tosi vaikee rythyä mihinkään,uudet asiat varsinkin etoo.Nyt sit suunnittelin että tänään vietettäis kiva ilta,katottais taas suomen peliä,syötäis hyvin,otettais parit siiderit ja pelattais sen jälkee lautapeliä.
Mies sanoi aamulla mun suunnitelmiin,ehkä ajattelematta ensin,että ei me mitää ehditä tekemään kun pitää käydä hakemas illalla auto,ennen peliä,että ei me muuta tänään tehdä.Loukkaannuin siitä sitten,kun mulle on tosi vaikeaa suunnitella jotain tollasta mistä ehkä pitäisin ja mitä jaksaisin tehdä.
Loukkaannuin koska vasta viikko sitten otettiin kunnolla yhteen ja mietittiin jo eroa,mutta huomattiin sitten ettei vielä puolen vuoden aikana olla yritetty tarpeeksi ja pidetty toista itsestäänselvänä,joten alettiin sitten yrittämään.alkuviikko menikin tosi hienosti,mut mies on ollu niin väsyny että kun oon tehny sille ruuan iltapäivällä niin se on ollu omissa oloissaan tai nukkunut kun sillä on univelkaa.Olen siis jääny omasta mielestäni hieman vaille huomiota,mut kuitenkin mun pitäis sitten olla sen lähellä ja pari kertaa olen sitten antanut hänelle sitten "tyydytyksen",saamatta itse orgasmia.
Ongelmani on nyt se,että tuntuu ettei hän ymmärrä,vaikka olen sanonut,että minä tarvitsen nyt tukea ja kannustusta,ja jos haluan jotain pientä yhdessä tehdä niin olisi mukavaa jos tehtäisi.Hän ei jostain syystä osaa aina ajatella minua.
siitäpä minä kannan sitten kiveä sydämellä kun tunnen olevani rasite tai taakka..hyvinä hetkinä tiedän että hän rakastaa (tykkää) minua mutta esim.nyt tuntuu ettei hän haluaisi olla kanssani kun aina kinastellaan.
en haluaisi erota ja hänkin sanoi viestissä ettei halua erota mutta ei näköjään pysty tekemään minua onnelliseksi.Hän ei käsitä että tää mun paha olo kumpuaa jostain niin syvältä,ettei sillä ole tekemistä hänen kanssaan,vaikkakin noi hänen ajattelemattomat sanat ja teot kyllä pahentaa oloani.
Olen hyvin kiivas ihminen ja hermostun herkästä tahtomattani,en osaa irrottaa siitä kiukusta.Pyrin kuitenkin aina puhumaan asiat halki että voisi asioita parantaa ja jatkaa niin eteen päin.
Lopetin lääkityksen masennukseeni 2kk sitten,koska niistä tuli enemmän haittaa.Nyt taas tuntuu että sekoaa pää,itkettää mutta en jaksa itkeä,kuristaa kurkkua kun en anna itkun tulla.Olen niin yksin kun ystävät ja suku on muualla.tuntuu että vain epäonnistun kaikessa,niin suhteessa kuin työssä (johon en edes kyennyt).Ennen niin turvallinen ja ihana suhde on muuttunut nyt siihen että luulen kokoajan että mies ei enää jaksa minua ja välimme on aina kinan hetkellä todella etäiset.Ja kun mietin näin niin se heijastuu käytökseeni ja sitten ainakin mies ajattelee että olen rasite.
Millä miehen saisi ymmärtämään,mikä on masennus ja miksi käyttäydyn toisinaan niin oudosti?Hän ei ole vielä tutustunut aiheeseen,mutta on sanonut että voisi lukea siitä kyllä.miten saisin hänet tajuamaan että en kaipaa sääliä enkä mitään,vain aikuisen miehen tukea,en mitään pelleilyä ja lapsellista kitinää jos lisään paprikaa perunalaatikkoon.Kuinka saisin tehtyä sen selväksi että mulla on niin paha olla että en jaksa enää edes hengittää,mutta kuitenkin pakotan itseni reippaasti tekemään hänelle ruokaa ym?ja kuinka hän ymmärtäisi että pienet asiat joista innostun,on aika isoja asioita minulle?yhdessä kaupassa käynti on aina jotenkin mukavaa kun uskallan pois kotoa.haluaisin takaisin sen turvallisen ja kunnioittavan suhteen joka meillä oli vielä joku aika sitten,ennenkun tämä masennus meni taas tälläiseksi.
jos joku osaa sanoa aikuisen näkökulmasta asiallisia vastauksia niin olisin kiitollinen.Kaikenlaiset provoilut ja kuittailut jätetään huomiotta.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Niin, tilanne on varmasti miehelle vaikea mikäli hän ei ole aikaisemmin tutustunut masennusta sairastavaan läheiseen.Tietysti voisit kokeilla että menisitte yhdessä terapeutille(mikäli et ole jo aivan kypsänä em.ammattiryhmää kohtaan), koska siellä miehesi silmät ehkä aukenisivat mitä masennus oikeastaan on.Ja jotain muuta lääkitystä kannattaisi kuitenkin kokeilla, ennenkuin tilanteesi pahenee.On kurjaa että miehesi jättää sinut niin vähälle huomiolle, koska rakkaan ihmisen huomio ja huolenpito on parasta lääkettä hädän hetkellä.Jaksaisitko näin kesän kynnyksellä käydä esim. lenkillä?Eihän sinulla ole nyt muita lisäongelmia tulossa, vaikkapa rahasta tms?Koska jos niistä tarvitsee vielä kovinkin murehtia, voipi tilanne vain paheta.Minä lähtisin nyt ehkä purkamaan tilannettasi sillä että varaisin ajan paikallisesta mtt-toimistosta ja sieltä kautta sitten tulisi apua myös parisuhteeseen!
Kiitos vastauksestasi.mieheni ei tosiaan ole tutustunut aiheeseen masennus mutta on kerran sanonut että voisi netistä vaikka lukea aiheesta.On kuitenkin puhunut sukulaisen kanssa joskus aikanaan,joka kärsi silloin masennuksesta,mutta hän ei kuitenkaan tiedä miten elää tälläisen ihmisen kanssa.
en usko että yhdessä meneminen auttaisi mitään.Käyn yksin kyllä kerran viikossa psykologilla,aloitin sen uudestaan vastikää,kävin sitä ennen puoli vuotta puhumassa.ja kaikki menneisyyteni asiat on hyvin pitkälti sellaisia mitkä on vaikuttanut ajatusmaailmaani ja käytökseeni parisuhteessa,yritän niistä käydä puhumassa siellä.
käyn lenkillä aina vähän koiran kanssa,miehen kanssa joskus pyöräilemässä kun hän jaksaa.en pysty menemään yksin.
rahaongelmia minulla on,sillä sairaspäiväraha on niin pieni ja kannan niin suurta syyllisyyttä siitä että mies tuo rahat taloon,ja minä annan kaiken minkä niistä rahoistanu pystyn.Tiedän että tilanteeni voi paheta sillä olen yksin uudessa paikassa,ja kaikki nämä asiat kun pakkautuu niin oloni menee huonommaksi.
Juuri olen itkeä tillittänyt tunnin verran ja miettinyt jo että huomaisiko kukaan läheinen jos en enää olisikaan täällä.tällä hetkellä minulle on soitellut vain yksi ystävä,hänkin soittaa aina kun hänellä on paha olla ja kaipaa neuvojani.Siskoni soittelee jotain lapsellisia juttuja välillä..siin ä kaikki.
Psykolgilla käynti ei oikein ole auttanut ainakaan niin että tajuaisin että asiat on menossa parempaan suuntaan.tosin onhan tämä uusi hoitoni vasta alussa..
ei haluaisi pilata tällä sairaudella hyvää suhdetta.mieskin äsken sanoi viestissään että meillä kuitenkin pohjimmiltaan on niin hyvä olla,samoja haaveita ja unelmia ja pidämme samoista asioista.Tämä mun henkinenvointi ja kärtyisyys syö tätä suhdetta niin paljon.
Kirjoitin miehelleni äsken sähköpostia jossa kerron enemmän olostani ja ajatuksistani,jos hän sillä tavoin ymmärtäisi etten ole paha ihminen.toivottavasti hän jaksaa sen lukea.
Kyynelsilmin toivotan mukavaa päivää!
Itsellä oli kuuden vuoden suhteessa jossa vieläkin elän, vuoden kriisi.
Mietittiin jo eroa tai minä mietin ja luulin mieheni miettineen, mutta järkyttyi kun tein "lopullisen" päätöksen että nyt erotaan.
Siinä aukesi samalla monet solmut, kun vuosi tapeltiin ja elettiin erossa vaikkakin saman katon alla.
Kaikki lähestymisyritykset meni niin kauan mönkään, kunnes tein sen eropäätöksen joka kaatui kun opin tuntemaan itseäni.
Tajusin että kuinka paljon masennus muokkaa omaa mieltäni, en ollut enää se sama ihminen johon mieheni joskus rakastui.
Tämän kun tajusin ja myös sen että mieheni ei loppuin lopuksi ollut tehnyt mitään "pahaa", suhde rupesi muuttumaan taas hyväksi.
Tajusin että koko aika pelätessäni että mies lähtee koska olen sairastunut, hän oli surrut ja pelännyt hiljaa mielessään että haluan itse erota. Ja pelännyt ja surrut puolestani kuinka terve ihminen voi sairastua ja tuntenut myötätuntoa.
Hän oli itsekin masentunut puolestani ja tajusin vasta jälkeenpäin kuinka raskasta tämä aika on ollut/ on miehelleni.
Eli vaikka kaipaan myötätuntoa ja huomiota, ymmärrän sitä nyt myös antaa miehelleni joka sitä vailla oli koko sairastumiseni ajan.
Keskityin itseeni ja sairauteeni ja unohdin että miehenikin on tunteva ihminen, joka kaipaa huomiota, eikä jaksa sitä yksipuolisesti antaa.
Saatoin loukkantua itsekin jos tunsin etten saa tarpeeksi huomiota mutta nyt olen tajunnut, mieheni on rinnallani eikä ole lähtenyt mihinkään.
Eikö se ole paljon että miehesi ei halua erota?
Toivon sinulle voimia ja sitä että suhteesi pikkuhiljaa paranee.
Niin, jos hoitosi on vasta alussa ei se ehkä vielä ole lähtenyt vaikuttamaan.Masennus kehittyy pitkän ajan aikana, ja toki paraneminenkin vaatii aikaa.Mutta et ole ollenkaan toivoton ihminen, sillä ymmärrät puhua asiastasi ja upeaa että olit laittanut sähköpostia miehellesi jossa kerroit rehellisesti tuntemuksistasi.Hienoa!Osaat kuitenkin hakea apua,moni ei tee sitäkään.Ja sitten se raha..No, sinä hoidat oman osuutesi taloudesta ja se riittää.Voihan joskus tulla aika että se oletkin sinä joka kantaa taloudellisen päävastuun!Ja siis tämä tilanne on väliaikainen, jonain päivänä olet taas terve.Ärsyttää toi raha, monikin suree ja potee huonoa omaatuntoa siitä.Mut sinä hoidat kotia ja koiraa, ja vielä ollessasi sairaana.Se on iso asia se!Mietipäs jos miehen pitäsi viel töiden jälkeen tehdä ruokaa ja huomioida koira.Nyt kuitenkin sinä olet paikalla ja teet mitä jaksat, kukaan ei vaadi enempää.Jonain aamuna se sängystä ylösnousu voi tuntua täysin mahdottomalta ajatukselta, mutta kun sen vaan tekee, sekin on jo askel eteenpäin kohti kuntoutumista.On tärkeää että teillä on yhteisiäkin asioita, mitä vastauksessasi mainitsit.Sillä olisi kauheaa jos nyt eläisit suhteessa ilman niitä.Ja rakkautta.Sitä teillä on, mutta tämä on nyt yksi koettelemus ja jos tästä yhdessä nousette, olette voittamaton parivaljakko.Toivoisin niin kovasti että selviäisitte tästä!!
kiitos taas voimistavista sanoista.mies tuli kotiin ja löysi täältä itkuisen naisen.halattiin pitkään ja nyt yritämme saada tästä menetetystä päivästä vielä jotain aikaan.
Masennus on vaan jokin niin suuri rasite etten itse enää jaksaisi itseäni enkä halua kantaa tätä pahaa oloa koko ajan mukanani.huomenna tai ehkä ensi viikolla on taas niitä hyviä päiviä minkä turvin jaksaa aina eteenpäin.
Niin, jospa ne hyvät päivät antavat voimia että jaksat ja miehesi kans jaksaa eteenpäin!Elämä on pirun raskasta mutta on tää elettävä loppuun jotta saa nauttia niistä ihanistakin asioista mitä meille on varattu!