Hei,
Olen aivan uuvuksissa aikuisen poikani (20v.) kanssa. Hänen mielenterveysongelmansa alkoivat muutamia vuosia sitten (ADD, vaikea masennus, bipolaarinen mielialahäiriö, väkivaltafantasiat...) Hänellä on aina ollut hieman sopeutumisvaikeuksia ja tästä syystä hän kävi lukionsa toisella paikkakunnalla. Jossain vaiheess koulu meni paremmin ja sitten taas huonommin, kun hän jätti lääkkeensä ottamatta. Terapiassa poikani käy 2 krt/vko ja nykyisenä lääkityksenä on mm. litium.
Hänen terveydentilansa ei ole kohentunut yhtään, päinvastoin hänestä on tullut entistä ylimielisempi ja sulkeutuneempi. KUkaan sukulaisista ei saa häneen oikein mitään kontaktia eikä otetta. Hän asuu yksinään omassa vuokra-asunnossaan ja minä sisarusten kanssa maksan kaiken ylöspidon. Olen yrittänyt saaada poikaani ilmoittautumaan työttömäksi, mutta hän ei suostu menemään sinne, vaikka lähtisin mukaan. Hän ei myöskään suostu hakemaan sosiaalihuollosta tukea, eikä hän halua, että hänelle kirjoitettaisiin sairaslomaa, jotta saisi jotain rahaa. Hän ei ota yhteyttä kuin silloin, kun tarvitseee rahaa. Välillä poika juopottelee.
Olen aivan pulassa. Enkä pienipalkkaisena yksinhuoltajana kertakaikkiaan pysty enää elättämään häntä. Minusta tuntuu, että pojan psykologi oikein ylläpitää 'olet niin sairas, ettei sinun tarvitsekaan tehdä mitään' - mielikuvaa. Pitäisikö poika hakea holhoukseen? Vai millä ihmeellä saisin hänet hakemaan toimeentulotukea/ työttömyyskorvausta? Pitäisikö kylmästi jättää antamatta rahaa? Auttaisikohan terapeutin vaihto? Poika ei suostu muuttamaan myöskään takaisin kotiin, jotta säästetäisiin kustannuksissa.
t. Uupunut äiti
Olen aivan uuvuksissa aikuisen poikani (20v.) kanssa. Hänen mielenterveysongelmansa alkoivat muutamia vuosia sitten (ADD, vaikea masennus, bipolaarinen mielialahäiriö, väkivaltafantasiat...) Hänellä on aina ollut hieman sopeutumisvaikeuksia ja tästä syystä hän kävi lukionsa toisella paikkakunnalla. Jossain vaiheess koulu meni paremmin ja sitten taas huonommin, kun hän jätti lääkkeensä ottamatta. Terapiassa poikani käy 2 krt/vko ja nykyisenä lääkityksenä on mm. litium.
Hänen terveydentilansa ei ole kohentunut yhtään, päinvastoin hänestä on tullut entistä ylimielisempi ja sulkeutuneempi. KUkaan sukulaisista ei saa häneen oikein mitään kontaktia eikä otetta. Hän asuu yksinään omassa vuokra-asunnossaan ja minä sisarusten kanssa maksan kaiken ylöspidon. Olen yrittänyt saaada poikaani ilmoittautumaan työttömäksi, mutta hän ei suostu menemään sinne, vaikka lähtisin mukaan. Hän ei myöskään suostu hakemaan sosiaalihuollosta tukea, eikä hän halua, että hänelle kirjoitettaisiin sairaslomaa, jotta saisi jotain rahaa. Hän ei ota yhteyttä kuin silloin, kun tarvitseee rahaa. Välillä poika juopottelee.
Olen aivan pulassa. Enkä pienipalkkaisena yksinhuoltajana kertakaikkiaan pysty enää elättämään häntä. Minusta tuntuu, että pojan psykologi oikein ylläpitää 'olet niin sairas, ettei sinun tarvitsekaan tehdä mitään' - mielikuvaa. Pitäisikö poika hakea holhoukseen? Vai millä ihmeellä saisin hänet hakemaan toimeentulotukea/ työttömyyskorvausta? Pitäisikö kylmästi jättää antamatta rahaa? Auttaisikohan terapeutin vaihto? Poika ei suostu muuttamaan myöskään takaisin kotiin, jotta säästetäisiin kustannuksissa.
t. Uupunut äiti
Vastaukset 4
Vanhimmat
kotiin.Voit kirjoittaa poikasi terapeutille kirjeen millaista teidän elämä oikeasti on.Poika todennäköisesti kaunistelee asioita jotta hyvin menee.
Poika on siinä iässä jotta hänen on otettava vastuu elämästään,haettava työttömyyskorvausta,ja tilattava aika sossuun.
Ei kannata maksaa hänen menojaan.Hänen on haettava Kelasta itselleen asuntukea,ja sen jälkeen tilattava aika sossuun.
Olisi ehkä aika kartoittaa pojan työkyky,arviointi
psykiatrin,kuntoutuslaitoksen hommia.
Varmasti on teillä raskasta,ja mikäli tuntuu ettette jaksa pyytäkää itsellenne apua.
Voimia teille.
Minusta sinun kannattaisi ottaa yhteyttä sosiaalitoimistoond..siellä he kyllä puuttuvat tähän ja rupeavat miettimään sopivaa ratkaisua että miten poikasi raha-asiat saataisiin kuntoon. Heillä on suuri päätäntävalta ja he voivat vaikuttaa merkittävästi asioihin. Myös terapeutin kanssa keskustelu asiasta voisi olla paikallaan jotta hänkin voisi tuoda oman kantansa esille sosiaalitoimistolle. Terapeutti ei varmaankaan saa sinun kanssasi jutella poikasi asioista mutta luulen että hän suostuisi keskustelemaan toisen virkatahon kanssa keskenään, koska heillä kaikilla on vaitiolovelvollisuus. Tämä on vaan niin kimuranttia kun ketään ei voi pakottaa tekemään yhtikäs mitään. Mutta ei sinunkaan kuulu itseäsi uuvuttaa, haet apua siinä myös samalla itsellesi. Kyllä asiat vielä parantuvat. Pärjäilemisiä!
Uskon että sinulla on tosi vaikeaa ja keinot alkaa olla todella vähissä .Äidit on tälläisiä että kaikkensa tekevät lastensa eteen kunnes itse uupuvat .
Neuvoja en osaa antaa mutta jotenkin hälykellot soi että uhraudut liikaa sillä onhan poikasi jo 20vuotias etkä ole enään elatusvelvollinen .Ilmeisesti sinulal on taloudellisest asiat hyvin kun olet pysytnyt auttamaan näin pitkään .
Rukoilen sinun puolesta että saat voimia ja oikeita neuvoja .
tekemästä pojan elämä liian helpoksi taloudellisesti, sinun on alettava ajattelemaan omaa etuasi ja terveyttäsi, poika pitää saada kunnon hoitoon ota yhteys terapeuttiin tai varaa hänelle aika ja käy kertomassa kuinka asiat todellisuudessa ovat, ei niin kun poika ne omasta ahtaasta maailmastaan näkee. Sairasta ei voi koko ikäänsä hyysätä ja hakea kaikkeen syytä muualta tai ainakaan itsestään. Poikasi on aikuinen vaikka sairas onkin, hoitoa pitää saada.Lämpimät ajatuksen sinulle äitinä tiedän, ettei ole helppoa lakata huolehtimaan aikuisesta lapsestaankaan.