Minun synnytyskokemus
Ajattelin kirjoittaa oman synnytyskokemukseni tänne kun itse ainakin usein tätä palstaa lueskelin ennen tulevaa koitosta. Minulla on nyt kolme viikkoa vanha tyttö eli siis tuoreessa muistissa on oma synnytys. Kyseessä oli siis toinen lapsi ja eka syntynyt hätäsectiolla joten normaalista alatiesynnytyksestä minulla ei ollut kokemaa. Hätäsectio oli minulle todella huono kokemus. Olin koko sairaalassa olo ajan todella kipeä ja sain tosi vähän tieto esim. imetyksestä. Kätilöt olivat ilkeitä ja epäasiallisia ja kova kiire oli saada synnyttäjät kotiin. Itsekin kotiuduin 3 päivän vanhan tytön kanssa kotiin. Ja palautuminen kesti ja oman muuttuneen kehon kuvan hyväksyminen. Kipujen ja section myötä maito ei lähtenyt nousemaan vaikka yritin imettää niin että lopetin vasta kun tyttö oli 3kk vanha ja paino ei noussut kunnolla ja itse oli niin väsynyt jo koko aikaiseen huutamiseen. Eli tässä oli lähtötilanne uuteen raskauteen.
Toin neuvolassa esille synnytyspelkoni ja sanoin että en osaa edes kunnolla olla onnellinen tulevasta lapsesta kun tiedän mitä joudun kokemaan ennen lapsen syliin saamista. Th. oli tosi mukava ja kannustava ja tarttui pelkooni hyvin. Pääsimme miehemme kanssa uudelleen synnyttäjinä vielä uudestaan synnytysvalmennukseen (olimme myös vaihtaneet paikkakuntaa). Synnytysvalmennus oli todella hyvä ja sitä pitänyt kätilö todella mukava . Täällä synnytysvalmennus koostui kahdesta 2h jaksosta synnärillä. Tuleva synnytys ja siihen liittyvät asiat kuten esim. kivunlievitys käytiin tosi hyvin läpi. Saldona oli tosi kattava tietopaketti ja realistinen kertoma tulevasta koitoksesta, harjoituksia ja synnytyksen kulun mietintää. Pidin siitä miten täällä painotettiin isän osuutta ja kuinka kätilö pyysi meitä yhdessä miehen tai synnytykseen osallistuvan tukihenkilön kanssa miettimään miten parhaiten voi auttaa ja tukea synnyttäjää. Synnytysvalmennus jätti minulle tosi levollisen mielen, sillä huono ensimmäisen synnytyksen kokeman vuoksi mieleeni pinttyi ajatus siitä että synnytys on aina hirveän kivuliasta ja palautuminen vaikeaa.
synnytyspelko nousi taas esille kun raskaus alkoi olla lopuillaan. Silloin turvauduin hakemaan kokemuksia synnytyksistä esim. tältä palstalta. Tuntui että minun luettavaksi ei tullut kuin ne jutut jossa synnyttäjä on revennyt kantapäähän asti ja palautuminen on ollut vaikeaa ja ongelmia on ollut virtsankarkailun jne. kanssa. Olin kauhuissani.. Onneksi luonto on ihmeellinen ja kärsin koko loppuraskauden hirveistä liitoskivuista ja selkäsäryistä. Aloin jo toivoa synnytystä koska oma olo oli niin vaikea ja kivulias.
Ja niinpä lähtö synnärille tuli ilman ennusmerkkejä rv.39 4 kun lapsivesi meni kotona. (Täällä on sellainen sääntö että jos lapsivesi menee sairaalaan lähdetään heti ja mieluummin ambulanssilla). Kun pääsin sairaalaan alkoivat myös supistukset. Ensin epäsäännöllisinä kunnes muuttuivat säännöllisiksi 1,5h kuluttua. Supistuksissa alkoivat olla kivuliaita, minulla supistuskipu tuntui alaselässä ja lonkissa. Tässä vaiheessa kätilö ehdotti minulle ammetta. Amme olikin todella mieluinen yllätys, tai siis se miten hyvin se minulta vei kipua. Tiheästi laskin ammeeseen kuumaa vettä ja vaan odottelin. Koko ajan mielessä kaiveli pelko milloin se kivulias osuus alkaisi. Ammeessa olin reilun tunnin jonka jälkeen raskauden myötä kuivunut iho alkoi olla jo niin kirstävä ja kutiseva etten enää voinut ammeessa olla. Pissalla ravasin jatkuvasti ja suolikin oli alkanut tyhjentymään (onneksi koska kovasti mietin sitäkin mitä kaikkea synnytyspöydälle ponnistelen). Limatulppa minulla irtosi vasta tässä vaiheessa.
Ammeen jälkeen kävelin huoneessa ja liike tuntui hyvälle. Välillä kuunneltiin sikiönäänet jolloin olin vuoteessa pitkällään, silloin sain kuuman kauratyynyt selänpäälle ja taas pärjäsin. Sitten supistuksiin alkoi todella tulla tuntua ja pyysin epiduraalin. Laittoasento tuntui hankalalle ison mahan kanssa ja lisäksi supistuksia tuli niin tiuhaan. En voi sanoa että laitto olisi kipeästi käynyt ainostaan koin oloni tukalaksi ja epämukavaksi.
Epiduraali vei minulta supistuskivut kokonaan. Vaikka avautuminen oli käynnissä olisin vain voinut nukkua. 3h päästä supistuksiin alkoi taas tulla kivun tunnetta ja soitin kätilölle. ( tätä ennen supistustippaa ja myös epiduraalipumpun syöttämäärää oli 2x kertaan nostettu). Kätilö kokeili paikat ja totesi että olen kokonaan auki ja naurahti että nyt on aika alkaa tekemään töitä. Tovin hän valmisteli paikkoja ja haki toisen kätilön paikalle kaverikseen.
Kun minua alkoi ponnistuttaa kätilö ohjasi hyvin mitä minun kuuluu tehdä ( synnytin siis synnytyspöydällä puoli-istuvassa asennossa. Mies tuki ja auttoi asennossa seläntakana). Missään vaiheessa en tuntenut kipua. Ponnistaminen kesti 11min. ja lopussa tyttöä piti vielä imukupilla auttaa kun sydänäänet tekivät laskua. Ennen imukupilla auttoa kätilö leikkasi välilihan. Kun tyttö syntyi löytyikin syy äänten laskuun eli napanuora oli kietoutunut kaulan ympärille ja kuristi vauvaa. Napanuora katkaistiin heti ja löysättiin kaulalta. Vauvaa en saanut rinnalle vaan vauva vietiin heti keskolaan. Imukupilla avustaminen aiheutti minulle myös oisen nirhauman alapäähän. kun istukka oli syntynyt ja alapää tikattu kätilö kehoitti lähtemään suihkuun vasta sitten kun olo sallisi.
Nousin saman tien istumaan vuoteen reunalle ja kokeilin kantoivatko jalat sillä olotila oli hyvä. Kun jalat kantoivat heti pomppasin pystyyn ja tunnostelin oloa. Ihana tunne kun ei sattunut mihinkään. Ei liitoskipuja, ei selkäsärkyä ei mitään. Siinä vaiheessa minulta pääsi itku, ihan vain helpotuksesta. Synnytys oli ollut helppo ja ihana kokemus, myös mieheni mielestä. Vauva saapui luoksemme tunnin päästä ja kaikki oli hänelläkin hyvin.
Sairaalassa olimme pari päivää kunnes minun tahdosta halusimme kotiin. Ja miksipä emme päässeet koska imetys sujui, vauvan hoito sujui ja molempien vointi oli muutenkin hyvä. Itse pystyi heti alusta alkaen istumaan ihan normaalisti. Olihan alapäässä kirvelyä ja pientä kipuakin mutta ei mitään sietämätöntä en edes tarvinnut särkylääkettä.
Tyttö syntyi siis torstaina ja kotiintulimme lauantaina. Sunnuntai-iltana aloin jo tekemään pitkiä vatsalihaksia ja maanantaina teimme jo lenkin ulos. Tyttö on nyt kolmeviikkoa vanha ja mitään takapakkia ei ole tullut. Raskauskiloista joita tuli 12 on jo lähtenyt 11 pois. Laihduttanut en ole vaan liikkunut vauvan kanssa. Elimistö on varmaan ollut niin sekaisin liikunnasta kun loppu kuukaudet raskaudesta vain makasin kipujen takia. Polkupyörällä kauppaan ajelin 2,5 vkoa synnytyksestä ja seksiä harrastettiin miehen kanssa muutama ilta sitten. Kumpaakin jännitti miten paikoille olisi käynyt, mutta lantionpohjan lihasten treenauksen aloitin jo sairaalassa ja yllätys oli mieluinen. Mies naurahti että uskomatonta ihan kuin ennen :). Myöskään ongelmia ei ole ollut virtsan karkailussa eikä ulostamisessa.
Oma kokemus synnytyksestä oli siis tosi hieno ja myöskin helppo. Palautuminenkin on käynyt ilman ongelmia.Kertomani ei ole tarkoitus vähätellä kenenkään kokemaa ja etenkään niiden joilla on takana vaikea ja kivulias synnytys. Koska onhan totta että kolikossa on kaksi puolta. Mutta halusin tuoda esille että helppojakin synnytyksiä on. Älä siis turhaan murehdi tulevaa koska et voi tietää mitä edessä on. Synnytys voi olla vaikea ja kivulias tai sitten ei. Tsemppiä kaikille loppu metreillä olijoille!!
Ajattelin kirjoittaa oman synnytyskokemukseni tänne kun itse ainakin usein tätä palstaa lueskelin ennen tulevaa koitosta. Minulla on nyt kolme viikkoa vanha tyttö eli siis tuoreessa muistissa on oma synnytys. Kyseessä oli siis toinen lapsi ja eka syntynyt hätäsectiolla joten normaalista alatiesynnytyksestä minulla ei ollut kokemaa. Hätäsectio oli minulle todella huono kokemus. Olin koko sairaalassa olo ajan todella kipeä ja sain tosi vähän tieto esim. imetyksestä. Kätilöt olivat ilkeitä ja epäasiallisia ja kova kiire oli saada synnyttäjät kotiin. Itsekin kotiuduin 3 päivän vanhan tytön kanssa kotiin. Ja palautuminen kesti ja oman muuttuneen kehon kuvan hyväksyminen. Kipujen ja section myötä maito ei lähtenyt nousemaan vaikka yritin imettää niin että lopetin vasta kun tyttö oli 3kk vanha ja paino ei noussut kunnolla ja itse oli niin väsynyt jo koko aikaiseen huutamiseen. Eli tässä oli lähtötilanne uuteen raskauteen.
Toin neuvolassa esille synnytyspelkoni ja sanoin että en osaa edes kunnolla olla onnellinen tulevasta lapsesta kun tiedän mitä joudun kokemaan ennen lapsen syliin saamista. Th. oli tosi mukava ja kannustava ja tarttui pelkooni hyvin. Pääsimme miehemme kanssa uudelleen synnyttäjinä vielä uudestaan synnytysvalmennukseen (olimme myös vaihtaneet paikkakuntaa). Synnytysvalmennus oli todella hyvä ja sitä pitänyt kätilö todella mukava . Täällä synnytysvalmennus koostui kahdesta 2h jaksosta synnärillä. Tuleva synnytys ja siihen liittyvät asiat kuten esim. kivunlievitys käytiin tosi hyvin läpi. Saldona oli tosi kattava tietopaketti ja realistinen kertoma tulevasta koitoksesta, harjoituksia ja synnytyksen kulun mietintää. Pidin siitä miten täällä painotettiin isän osuutta ja kuinka kätilö pyysi meitä yhdessä miehen tai synnytykseen osallistuvan tukihenkilön kanssa miettimään miten parhaiten voi auttaa ja tukea synnyttäjää. Synnytysvalmennus jätti minulle tosi levollisen mielen, sillä huono ensimmäisen synnytyksen kokeman vuoksi mieleeni pinttyi ajatus siitä että synnytys on aina hirveän kivuliasta ja palautuminen vaikeaa.
synnytyspelko nousi taas esille kun raskaus alkoi olla lopuillaan. Silloin turvauduin hakemaan kokemuksia synnytyksistä esim. tältä palstalta. Tuntui että minun luettavaksi ei tullut kuin ne jutut jossa synnyttäjä on revennyt kantapäähän asti ja palautuminen on ollut vaikeaa ja ongelmia on ollut virtsankarkailun jne. kanssa. Olin kauhuissani.. Onneksi luonto on ihmeellinen ja kärsin koko loppuraskauden hirveistä liitoskivuista ja selkäsäryistä. Aloin jo toivoa synnytystä koska oma olo oli niin vaikea ja kivulias.
Ja niinpä lähtö synnärille tuli ilman ennusmerkkejä rv.39 4 kun lapsivesi meni kotona. (Täällä on sellainen sääntö että jos lapsivesi menee sairaalaan lähdetään heti ja mieluummin ambulanssilla). Kun pääsin sairaalaan alkoivat myös supistukset. Ensin epäsäännöllisinä kunnes muuttuivat säännöllisiksi 1,5h kuluttua. Supistuksissa alkoivat olla kivuliaita, minulla supistuskipu tuntui alaselässä ja lonkissa. Tässä vaiheessa kätilö ehdotti minulle ammetta. Amme olikin todella mieluinen yllätys, tai siis se miten hyvin se minulta vei kipua. Tiheästi laskin ammeeseen kuumaa vettä ja vaan odottelin. Koko ajan mielessä kaiveli pelko milloin se kivulias osuus alkaisi. Ammeessa olin reilun tunnin jonka jälkeen raskauden myötä kuivunut iho alkoi olla jo niin kirstävä ja kutiseva etten enää voinut ammeessa olla. Pissalla ravasin jatkuvasti ja suolikin oli alkanut tyhjentymään (onneksi koska kovasti mietin sitäkin mitä kaikkea synnytyspöydälle ponnistelen). Limatulppa minulla irtosi vasta tässä vaiheessa.
Ammeen jälkeen kävelin huoneessa ja liike tuntui hyvälle. Välillä kuunneltiin sikiönäänet jolloin olin vuoteessa pitkällään, silloin sain kuuman kauratyynyt selänpäälle ja taas pärjäsin. Sitten supistuksiin alkoi todella tulla tuntua ja pyysin epiduraalin. Laittoasento tuntui hankalalle ison mahan kanssa ja lisäksi supistuksia tuli niin tiuhaan. En voi sanoa että laitto olisi kipeästi käynyt ainostaan koin oloni tukalaksi ja epämukavaksi.
Epiduraali vei minulta supistuskivut kokonaan. Vaikka avautuminen oli käynnissä olisin vain voinut nukkua. 3h päästä supistuksiin alkoi taas tulla kivun tunnetta ja soitin kätilölle. ( tätä ennen supistustippaa ja myös epiduraalipumpun syöttämäärää oli 2x kertaan nostettu). Kätilö kokeili paikat ja totesi että olen kokonaan auki ja naurahti että nyt on aika alkaa tekemään töitä. Tovin hän valmisteli paikkoja ja haki toisen kätilön paikalle kaverikseen.
Kun minua alkoi ponnistuttaa kätilö ohjasi hyvin mitä minun kuuluu tehdä ( synnytin siis synnytyspöydällä puoli-istuvassa asennossa. Mies tuki ja auttoi asennossa seläntakana). Missään vaiheessa en tuntenut kipua. Ponnistaminen kesti 11min. ja lopussa tyttöä piti vielä imukupilla auttaa kun sydänäänet tekivät laskua. Ennen imukupilla auttoa kätilö leikkasi välilihan. Kun tyttö syntyi löytyikin syy äänten laskuun eli napanuora oli kietoutunut kaulan ympärille ja kuristi vauvaa. Napanuora katkaistiin heti ja löysättiin kaulalta. Vauvaa en saanut rinnalle vaan vauva vietiin heti keskolaan. Imukupilla avustaminen aiheutti minulle myös oisen nirhauman alapäähän. kun istukka oli syntynyt ja alapää tikattu kätilö kehoitti lähtemään suihkuun vasta sitten kun olo sallisi.
Nousin saman tien istumaan vuoteen reunalle ja kokeilin kantoivatko jalat sillä olotila oli hyvä. Kun jalat kantoivat heti pomppasin pystyyn ja tunnostelin oloa. Ihana tunne kun ei sattunut mihinkään. Ei liitoskipuja, ei selkäsärkyä ei mitään. Siinä vaiheessa minulta pääsi itku, ihan vain helpotuksesta. Synnytys oli ollut helppo ja ihana kokemus, myös mieheni mielestä. Vauva saapui luoksemme tunnin päästä ja kaikki oli hänelläkin hyvin.
Sairaalassa olimme pari päivää kunnes minun tahdosta halusimme kotiin. Ja miksipä emme päässeet koska imetys sujui, vauvan hoito sujui ja molempien vointi oli muutenkin hyvä. Itse pystyi heti alusta alkaen istumaan ihan normaalisti. Olihan alapäässä kirvelyä ja pientä kipuakin mutta ei mitään sietämätöntä en edes tarvinnut särkylääkettä.
Tyttö syntyi siis torstaina ja kotiintulimme lauantaina. Sunnuntai-iltana aloin jo tekemään pitkiä vatsalihaksia ja maanantaina teimme jo lenkin ulos. Tyttö on nyt kolmeviikkoa vanha ja mitään takapakkia ei ole tullut. Raskauskiloista joita tuli 12 on jo lähtenyt 11 pois. Laihduttanut en ole vaan liikkunut vauvan kanssa. Elimistö on varmaan ollut niin sekaisin liikunnasta kun loppu kuukaudet raskaudesta vain makasin kipujen takia. Polkupyörällä kauppaan ajelin 2,5 vkoa synnytyksestä ja seksiä harrastettiin miehen kanssa muutama ilta sitten. Kumpaakin jännitti miten paikoille olisi käynyt, mutta lantionpohjan lihasten treenauksen aloitin jo sairaalassa ja yllätys oli mieluinen. Mies naurahti että uskomatonta ihan kuin ennen :). Myöskään ongelmia ei ole ollut virtsan karkailussa eikä ulostamisessa.
Oma kokemus synnytyksestä oli siis tosi hieno ja myöskin helppo. Palautuminenkin on käynyt ilman ongelmia.Kertomani ei ole tarkoitus vähätellä kenenkään kokemaa ja etenkään niiden joilla on takana vaikea ja kivulias synnytys. Koska onhan totta että kolikossa on kaksi puolta. Mutta halusin tuoda esille että helppojakin synnytyksiä on. Älä siis turhaan murehdi tulevaa koska et voi tietää mitä edessä on. Synnytys voi olla vaikea ja kivulias tai sitten ei. Tsemppiä kaikille loppu metreillä olijoille!!
Vastaukset 10
Vanhimmat
synnytyksestä vaikka olinkin ensisynnyttäjä.Aivan ihana kokemus ja kaikki meni niin hyvin kun olla ja osaa.Lähtisin ihan millon vaan uudestaan synnyttämään.Tottakai kivuliastahan se aika-ajoin oli mutta epiduraali on taivaanlahja,aamen :D
Tämä oli mielestäni juttusi ydin: "Älä siis turhaan murehdi tulevaa koska et voi tietää mitä edessä on." Erittäin suuri osa synnytyksistä sujuu ilman sivuääniä, ei välttämättä minkään naistenlehden ihannekaavan mukaan, mutta kuitenkin niin, että lopputulos on hyvä ja kaikki ovat tyytyväisiä. Niistä ei vain kirjoitella juttuja. Lisäksi on joukko ihmisiä joilla on taipumusta tehdä kärpäsistä härkäsiä, ja usein jopa oman väärinkäsityksen tai sairaan ennakkoasenteen aiheuttamana. Sitten on vielä porukkaa, jotka saavat tyydytystä pelottelemalla muita keksityillä tai ainakin rankasti väritetyillä tarinoilla.
Onneksi synnytyssaleissa on töissä porukkaa, joilla on terve järki päässä ja tietävät mitä tehdä erilaisissa tilanteissa - vänrikki Koskelan sanoin "...kun oon ollut semmosessa ennenkin".
Onnea teille, kun olette voineet sekstailla kolmen viikon kuluttua imukuppisynnytyksestä, varsinkin kun sinulle tehtiin vielä episiotomia. Sinulla on kova kipukynnys ja paikat paranee suit sait sukkelaan. Toisin on jossain muualla!
oiskin vaa saanu epiduraalin.
tarkoituksenani ei ollut pröystäillä asialla vaan kertoa miten palautuminen minun kohdallani on mennyt. Ja on totta että en voi peitellä tyytyväisyyttäni että palautuminen on ollut näin nopeaa. Toisin oli section jälkeen. Juuri se että ensimmäinen synnytys oli palautumisen ja kaiken muun tiimoilta niin tuskaista ja työlästä on olo nyt uskomattoman helpottunut. Koko odotusajan maalasin hirveitä pelkokuvia mieleeni tulevasta ja olin enemmän ja vähemmän ahdistunut on minulla omasta mielestä täysi oikeus myös iloita asiasta. On niin paljon ihanampaa ja helpompaa pyörittää tätä arkeakin kun oma olo on hyvä.
Ja joskus on mukava kuulla myös niistä helpoista synnytyksistä ainakin minusta! Minulla on ollut tosi hyvä tuuri että kävi näin mutta on minulla myös kokema siitä erilaisesta synnytyksestä ja palautumisesta.
olla moksiskaan,kateus paistaa läpi!Moni odottaja haluaa kuulla myös niistä hyvin menneistä synnytyksistä,niitäkin kuitenkin tapahtuu paljon :)
Minulla on vasta yksi lapsi, nyt reilu neljä viikkoa vanha. Mekin rakastelimme mieheni kanssa noin kolme viikkoa synnytyksestä, vaikka kyllä minullakin tehtiin välilihaan leikkaus ja imukuppia käytettiin. Eihän se pieni leikkaushaava kovin kipeä ollut. Pari päivää piti varovasti istua laitoksella, mutta se oli siinä. Eiköhän se alapää ole ainakin sen verran arka aina, oli sitten imukuppia käytetty tai ei? Niin ajattelisin.
Imukuppi on kuitenkin paljon pienempi kuin vauvan pää. Ja ne leikkaushaavan tikit lähtee viimeistään parissa viikossa. Sen jälkeen se on vain tietysti umpeutunut arpi. Harvoin sellaiset kipeitä on missään muuallakaan päin kroppaa.
Tietysti jollakin voi olla paljon kivuliaampia kokemuksia, mutta en usko että syynä on välilihan leikkaus tai imukuppi. Eiköhän ne yleensä parane aika vauhdilla. Koviin kipuihin lienee suuremmat syyt.
Myönnän että minäkin jännitin sitä leikkaushaavaa. Erityisesti jännitin sitä, miten se vaikuttaa ulostamiseen. Kävin kakalla kuitenkin heti samana päivänä illalla kun olin synnyttänyt aamulla, eikä se vaikuttanut asiaan millään tavalla. Leikkaus oli ainakin minulla niin kaukana peräsuolesta.
Lantionpohjan lihasten jumpan minäkin aloitin jo laitoksella. Suunnilleen samalta nyt tuntuu kuin ennenkin. Miehen mielestä ihan samalta, mutta itse olen sormella tuntevinani vielä pienen eron.
Kiitos teille molemmille imukupeille. on ollut kiva lukea! :) T.Hätäsektio ja yksi lapsi
Tästä miellyttävästä synnytyskertomuksesta...minulla vielä viisi viikkoa jäljellä, ja kovin on alkanut mietityttämään kaikki asiat.
Mahtavaa lukea positiivisia juttuja synnytyksestä vaikka kaikki ei olekaan mennyt ilman komplikaatioita.
Itsellänikin on varsin positiivinen kokemus synnytyksestä ja innolla odotan marraskuuta miten tämän toisen kanssa synnytys sujuu. Joitain toiveita on jo listattuna mielen sopukoissa.
Toivon ettei sectiota tarvitsisi tehdä vaan toinenkin tallaaja tulisi ala kautta ilman epiduraalia vaikka en nyt laske itseäni ihan luomuilijaksikaan.