Näin meillä kunta toimii!!!

ofelia73

Meillä on kaksi lasta. Toinen 5 vuotias ja toinen justiin täyttänyt 7 vuotta. Nuorempi aloittaa syksyllä esikoulun ja vanhempi ala-asteen ja onneksi kunta tulee meitä vastaan kun muutenkin joudun hankkimaan yksityisen hoitajan, kun työ aikani ovat niin ihmeelliset ja hoitajallani ei ole edes ajokorttia saatikka autoa.

Eli kunta ilmoitti että tyttärien pitää nyt mennä kouluun oma aloitteellisesti, kun 8 tie on laskettu turvalliseksi vuonna 2002. Saamme mennä taksilla kun se muutenkin hakee naapuristamme lapsen kouluun, jos siellä on tilaa siis JOS ja tietenkin että maksamme kyydin.

Onneksi justiin 8 tiellä kuoli nuori nainenkin, että kynttilät valaisevat ainakin lastemme koulu tietä. Kyrönjoen sillan yli lasten pitää mennä ja siinäkin on vain 100m ritilää. (Sieltähän lensi Kurun Piiakin alas. Osa aikuisista, eivätkä koirat laisinkaan uskalla siitä mennä, mutta se on kuulema eri asia kun pienet lapseni, ne voi opettaa. Mutta kuka uskaltaa päästää 5 vuotiaan yksin menemään 2,7km mittaisen koulumatkan ilman aikuisen valvontaa????? Kun on loppu matkalla kaksi tien ylitystäkin mutta ei suojatietä saatikka kevyeen väylän tietä. Mutta liikennettä kyllä on rutkasti!

Nyt olen pyytänyt kuukausi tolkulla että saisin mustaa valkoisella tuosta mutta enpä saa kiinni sitä henkilöä joka vain tietää tuosta. Oli aluksi lomalla ja kun taas soitin niin oli kuulema ollut eilen töissä, mutta nyt on lomalla ja tänään soitin niin on koulutuksessa ja soitto pyyntö taas lähetettiin, mutta en oikein luota yhteyden ottoon kun eivät edelliseenkään ole reagoineet.

Mitä ihmettä teen? Kun pitäisi saada mustaa valkoisella että voisi edes tehdä valituksen!!

4

710

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • luuluu

      LAITA KYSELY KUNNALLE KIRJALLISENA JA LAITA KIRJATTUNA KIRJEENÄ TAI VIE SUORAAN SOSSUN LUUKULLE JA PYYDÄ VASTAANOTTAMAAN VALITUKSESI JA VASTAANOTTAJALTA VAADI ALLEKIRJOITUS SEKÄ PÄIVÄMÄÄRÄ NIIN TULEE NIILLEKKIN LAKI VASTAAN

    • ofelia73

      Asiasta ei voi valittaa kun se on periaate päätös :DD, että jos haluan muuttaa, että koulutie lasketaan vaaralliseksi niin kouluhallintoon tutkimus pyyntö?

      Tai jos lapsellani on joku ongelma että sen takia ei pysty yksin matkaa taitamaan niin sit siitä kirjallinen vapaamuotoinen ilmoitus :) käyköhän se että lapsi on 5 vuotias ja laki syyttäisi mua heitteille jätöstä jos päästän sen yksin :O

      • luuluu

        no eihän se periaatepäätös ole laillinen.pyydä päätös ehdottomasti kirjallisena!!tutkintapyynnön voit kyllä tehdä


      • noinni :

        muuta Laihialle :)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      352
      1051
    2. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      71
      728
    3. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      37
      656
    4. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      41
      578
    5. Ajatteletko usein vielä

      Meitä?
      Ikävä
      40
      545
    6. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      523
    7. SDP: tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa ilman rasismia

      Analyysin mukaan demareiden uuden maahanmuuttolinjan suurin ero konservatiivioikeiston vastaavaan on rasismin puute. ht
      Maailman menoa
      320
      496
    8. Kun tulet mun luo

      Mies, niin tuotko suklaata tullessasi? ;)
      Ikävä
      75
      461
    9. kasariperjantai 2026

      Ajatuksia vuoden 2026 kasariperjantaista...ainakin porukkaa oli mun mielestä liikkeellä tosi paljon ja fiilinki noin yle
      Iisalmi
      22
      459
    10. Mulla on ikävä sua

      Pakko se on myöntää, mulla on ikävä sua 🥺💔.. En kyllä haluaisi sitä myöntää kun tämä tilanne on niin hankala. Oon yri
      Ikävä
      19
      451
    Aihe