Lapsen

Palstan arkaluontoisin aihe on aborttien tekijöiden motiivi.

Tekijöiden selitykset "ei-tahtomisista" tai mielettömyydet "lapsen parhaasta" pyrkivät välttämään sen esille tuomista, että abortin teettäjä pyrkii hyötymään eli hankkii itselleen taloudellista tai muuta etua surmauttaessaan lapsensa abortissa.

Paksunahkaisimmat myöntävät itsekkyytensä, mutta lapsivainajan elämällä hankittua etua ei uskalleta julkisesti myöntää.

Tilanteessa ilmenee lapsen suojaton asema vahvemman oikeuteen perustuvan väkivallan edessä.
12555
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

minä tein abortin, koska psyykkinen terveys ei ollut siinä elämän tilanteessa vielä kohdallaan, koska ehkäisy oli pettänyt ja koska olisin saanut isompia tunnontuskia siitä, että saatan maailmaan ei-toivotun lapsen psyykkisesti sairaalle äidille.
Eli siinä mielessä alkiolle parempi pu

Äänestä
  • Tässä on asiallinen kirjoitus sikäli, että siinä tulee epäsuorasti esille mahdollisuus aborttien vähentämiseen.

    Mielenterveystyötä tehostamalla voitaisiin kuntouttaa merkittävä määrä syrjäytyneitä ja vieraantuneita, jotka ratkovat ongelmiaan lapsiaan abortissa surmauttamalla.

    Abortin jälkeen ongelmat ja sairaudet vain pahenevat.

    Äänestä

Minusta vähän näyttää, että se on arkaluontoisin aihe siksi, että sinä kiihkovastustajana et hyväksy niitä motiiveja jotka ovat toiselle ihmiselle oikeita ja tosia! Onhan se vähän vaikea mennä esim. muslimia juutalaiseksi käännyttämään! Aika hullua että jotkut jopa voivat tappaa itsensä tietyn aatteen vuoksi, eikö!

Äänestä

Tule, elä elämääni hetki ja tajua, että joidenkin ei olisi tarvinnyt syntyä. Jotkut meistä saavat nautintonsa kuolemasta, kuoleman odotus on elämän tehtävämme. Sellaisia me jotkut olemme.

Äänestä

Mitä nautintoa saisitte, mikäli pääsisitte pakottamaan 11.000 naista vuosittain kantamaan ja synnyttämään epätoivotun lapsen? Te olette tosi outoja...

Äänestä
  • Hymyttömän Saaran viestissä tulee esille aborttiväen ideologia puhtaana.

    Abortiin kriittisesti suhtautuvista etsitään "nautintoa", jota he saisivat.

    Aborttiväki kuvittelee kaikkien muidenkin ihmisten elämän ja motiivien olevan nautintojen hakemista.

    Aborttiväki ei suostu myöntämään lapsen elämän korkeaa arvoa.

    Ei ole kysemys elämää puolustavien "nautinnosta". Vaikka aborttiväki haluaakin maksimoida nautintonsa ja keskittyä itseensä, olleellinen kysymys on lapsen hengen ja elämän pelastaminen.

    Äänestä

  • lapsen elämä kirjoitti:

    Hymyttömän Saaran viestissä tulee esille aborttiväen ideologia puhtaana.

    ei meille 10 tuhannelle naiselle vuosittain.

    "Hymyttömän Saaran" kirjoituksia ruotiva älytön Veera näyttää olevan vedossa.

    Muistui mieleeni unohtumaton näky vuosia sitten. Perhe päiväkävelyllä, vanhemmat tolkuttomassa humalassa, kumpikin pysyi hädin tuskin tolpillaan. Mukana pieni 2-3-vuotias tyttö, joka poimi repeytyneestä muovikassista putoilevia perunoita.

    Ensimmäinen ajatukseni oli, että nappaan lapsen kainalooni ja pelastan hänet, mutten tietenkään tehnyt niin. Nyt kiitän Veeraa siitä, että hän avasi silmäni näkemään, miten korkea arvo tuon lapsen elämällä olikaan. Eikä hän millään lailla häirinnyt vanhempien nautintoa.

    Äänestä

  • Aborttiväki? kirjoitti:

    "Ensimmäinen ajatukseni oli, että nappaan lapsen kainalooni ja pelastan hänet, mutten tietenkään tehnyt niin."

    Oletko hyvinkin ylpeä itsestäsi?
    Et siis välitä pätkääkään syntyneiden lasten kohtaloista, tärkeintä on vain saada syntyä?

    Äänestä

  • vai niin kirjoitti:

    kirjoituksessani, mikäli tulkitsin vastakysymyksesi oikein.

    Vältän tästä lähtien ironia- ja sarkasmiyrityksiä. Pahoittelen.

    Äänestä

  • Aborttiväki? kirjoitti:

    "Hymyttömän Saaran" kirjoituksia ruotiva älytön Veera näyttää olevan vedossa.

    Muistui mieleeni unohtumaton näky vuosia sitten. Perhe päiväkävelyllä, vanhemmat tolkuttomassa humalassa, kumpikin pysyi hädin tuskin tolpillaan. Mukana pieni 2-3-vuotias tyttö, joka poimi repeytyneestä muovikassista putoilevia perunoita.

    Ensimmäinen ajatukseni oli, että nappaan lapsen kainalooni ja pelastan hänet, mutten tietenkään tehnyt niin. Nyt kiitän Veeraa siitä, että hän avasi silmäni näkemään, miten korkea arvo tuon lapsen elämällä olikaan. Eikä hän millään lailla häirinnyt vanhempien nautintoa.

    Jos olisit todella nähnyt tuon pienen lapsen elämän arvon ja korkeuden, olisit nyt itsekin parempi ihminen.

    Aborttiväen resepti omalle kyvyttömyydelleen huolehtia lapsista ja omalle mielihyvälleen on tyly: lapsi surmataan abortissa.

    Vain tunteeton psykopaatti saattaa pilkata humalassa heiluvien lasta.

    Äänestä

  • luonne esillä. kirjoitti:

    Olen sitä mieltä, että juuri sinun kaltaisesi tekopyhät paskiaiset toitottavat täällä, että alkio on pyhä, ja samaan aikaan kadulla kävelee juuri tuon pienen kaltaisia onnettomia tapauksia, joista kukaan sinun kaltaisesi ei välitä vähääkään.

    Luepa, Veera, tekstisi aborttiväestä ja lapsen elämän korkeasta arvosta uudelleen. Minkälainen arvo juuri tuolla perunoita poimivalla oli?

    Ja mitä SINÄ olet tehnyt asian eteen muuta kuin huolehdit, että hänenkaltaisiaan syntyy tänne vielä lisää.

    Veera, Syyttävä Sormi – toivon että ymmärrät hävetä täällä lässyttämistäsi ja teet edes jotakin hyvää elämässäsi. Mene vaikka vapaaehtoistyöhön.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

hyväksikäyttö kirjoitti:

Palstan arkaluontoisin aihe on aborttien tekijöiden motiivi.

Tekijöiden selitykset "ei-tahtomisista" tai mielettömyydet "lapsen parhaasta" pyrkivät välttämään sen esille tuomista, että abortin teettäjä pyrkii hyötymään eli hankkii itselleen taloudellista tai muuta etua surmauttaessaan lapsensa abortissa.

Paksunahkaisimmat myöntävät itsekkyytensä, mutta lapsivainajan elämällä hankittua etua ei uskalleta julkisesti myöntää.

Tilanteessa ilmenee lapsen suojaton asema vahvemman oikeuteen perustuvan väkivallan edessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu