vuoristomänty

avuton 2

Hei!
Miten saan vuoristomännystä otettua uuden alun ku haluaisin levittää muuallekin pihalle?
Miten onnistuu siirto,puu on jo aika suuri,n.3 metriä kanttiisa,taitaa kuolla jos yrittää siirtää?

5

5325

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • niin***

      Vuorimäntyä lisätään siemenistä. Eli ottamalla siemeniä ja sitten viljemällä niitä niin saat uusia taimia aikanaa. Saattaa olla, että kasvupistettä kloonaamalla voi lisätä myöskin, mutta se kikka ei ole jokapojan konsteja.
      Isonkin puun voi siirtää, mutta se vaatii oikeaa ajankohtaa ja/tai tonnimäärältään isoja koneita.Puu ei huomaa suuresti jos siirrät sen viiden kuution maapaakulla rikkomatta sen juuria. Onko se järkevää tai edes kustannustehokasta niin maksajahan sen määrittelee.Esivalmistelutkin ottavat osansa kunstannuksista. -Onnistuu kyllä.

      • Töyhtis

        Siis helpoimmn ja nopeimmin saat vuorimännyn uuden alun ostamalla sen taimikaupasta muutamalla eurolla. Itse asiassa vuorimännyn juuristo ei ole iso, siirto voi onnistuakin ihan lapion ja lihasvoiman avulla, mutta pensas kärsii siirrosta ja saattaapi kuivattaa oksiaan, eikä välttämättä enää ole sitten niin kaunis ja tuuhea.


      • avuton 2
        Töyhtis kirjoitti:

        Siis helpoimmn ja nopeimmin saat vuorimännyn uuden alun ostamalla sen taimikaupasta muutamalla eurolla. Itse asiassa vuorimännyn juuristo ei ole iso, siirto voi onnistuakin ihan lapion ja lihasvoiman avulla, mutta pensas kärsii siirrosta ja saattaapi kuivattaa oksiaan, eikä välttämättä enää ole sitten niin kaunis ja tuuhea.

        Kiitos!


      • sepuhakka
        avuton 2 kirjoitti:

        Kiitos!

        ken tietää mistä johtuu vuoristomännyn ruosteen punertavat oksat ?
        puiita on vierekkäin kolme josta pienin "punertaa eniten". puut ovat alle 10 vuoden ikäisiä.


    • ämpyli

      niissä on jonkin sorttinen sieni jos on oranssiin vivahtava väri, itselläni oli n. 5v. sitten samaa vikaa ,hävitin värilliset heti ja muut pelastui.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      120
      2492
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1702
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      670
      1120
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      108
      1022
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      982
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      946
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      895
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      85
      790
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      33
      746
    10. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      91
      743
    Aihe