Olen vahvasti harkinnut alan vaihtoa. Valmistun maisteriksi kahden vuoden sisällä (kielten opettajaksi), jonka jälkeen haluaisin hakea lääkikseen/hammaslääkikseen. Kyselisinkin nyt muilta kanssaihmisiltä, että kuinka vanhoina olette aloittaneet opintonne? Itse olen 28-vuotias nainen, joka jossain vaiheessa haluaisi perheenkin. Onko kokemuksienne mukaan lääkis plus lapset mahdoton yhtälö? kiitos vastauksista :)
minkä ikäisenä olette aloittaneet?
miemiemiemiemie
41206
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Itse menin lukiosta suoraan yliopistoon, eli 18-vuotiaana. Olen nuorin tämän alan aloittanut, muut ovat vanhempia. Lääkiksessä en tosin opiskele, joten siitä en osaakaan sanoa sen enempääö.
En opiskele lääkiksessä, mutta yleisesti ottaen melkein suosittelisin lasten hankkimista jo opiskelun aikana (ei välttämättä ihan alkupuolella). Rahan ja ajan kanssa voi tehdä tiukkaa, mutta aika samanlaista se on, opiskeli tai ei... Opiskeluja voi myös hoitaa omaan tahtiin. Työpaikka ja lapset on jopa vaikeampi yhdistelmä, koska opiskeluista on helpompi olla pois kuin töistä. Tiedän muutamia, jotka ovat valmistuneet päälle 25-vuotiaina, jääneet sen jälkeen kotiin hoitamaan lapsia, ja yllättäen onkin ollut paljon vaikeampi löytää töitä 30-35-vuotiaana, kun opiskeluista ja oman alan töistä on aikaa... Ei siis ole mitenkään hullu vaihtoehto opiskella vielä kolmikymppisenä, hankkia samalla lapsia, ja luoda uraa sitten 35 -ikäisenä.
Älkää hyvät nuoret pitäkö kiirettä opintojenne ja valmistumisen kanssa, vaikka hallitus lähes joka ministerin suulla sitä vaatiikin. Älkää etenkään siinä tapauksessa, että valmistutte alalle, jossa olette koko ajan tekemisissä muiden ihmisten kanssa.
Kauhistuttaa ajatuskin siitä, että lastani opettaisi 23-vuotias opettaja tai menisin akuutin vatsakivun takia 24-vuotiaan lääkärin vastaanotolle. Ikä tuo kypsyyttä, näkemystä, taitoa käsitellä ihmisiä. Ei mitään kiirettä.
Olen samaa mieltä siitä, että lapset kannattaa kyllä hankkia opiskeluaikana, mikäli parisuhde on olemassa. Itse sain esikoiseni samoihin aikoihin kun 25-vuotiaana aloitin gradun teon. Työelämään menin 27-vuotiaana, ja se oli ihan hyvä ikä. Kyllä tässä töitä ehtii paiskoa aivan riittävästi.
Opiskelijavanhemmille (riittää että toinenkin opiskelee) päivähoito on useimmiten ilmaista, koska tuloja on vähän. Eikä pieni lapsi ainakaan minun opintojani hidastanut, pikemminkin päinvastoin. Turhat iltahörhellykset jäivät pois, päivistä kirjastossa tuli dynaamisia ja opinnot etenivät. Illat vietin lapsen/miehen kanssa kotona.
Kyllä se on niin että kun töitä etsitään uran alkuvaiheessa niin mahdollinen työnantaja katsoo opintoihin kulunutta aikaa ja arvosanoja työkokemuksen lisäksi. Kun työkokemusta alkaa kertyä enemmän niin tutkinnolla ja arvosanoilla ei sitten enää niin suurta merkitystä ole. Tämän mukaisesti olisin nopeamman opiskelun kannalla. Jos opiskelualalla on pulaa työntekijöistä niin sitten voi tehdä toisinkin mutta samalla tavalla työpaikoista kilpaillaan.
Toinen kysymys on sitten uskaltaako hakeutua vastavalmistuneen lääkärin vastaanotolle. Omasta mielestäni sillä ei ole väliä onko vastavalmistuneella ikää 24 tai 34 vuotta koska molemmat ovat omassa työssään aivan yhtä kokemattomia ja tekevät varmasti suurin piirtein yhtä paljon virheitä. Jos valmistuu nuorempana niin sitten on mahdollisuus työskennellä pitempi aika kokeneena erikoislääkärinä eli oman alansa hallitsevana spesialistina.
Lapsia kannattaa tietysti hankkia opiskelun aikana jos on mahdollista mutta työssä ollessa yhteiskunnan maksamat tuet ovat aivan eri luokkaa kuin opiskeluaikana. Mutta eihän elämä pelkkää optimointia saa olla...