Elikkä tähän voimme koota kaikkia ajatuksia, mitkä auttavat tai ovat auttaneet itseä kun on ollut matalapaine päällä.
No, perusfaktat masikseen ovat: lääkehoito, terapia ja ystävien tuki. Terapiaa ei kyllä välttämättä nykyaikana tarjota niinkään helposti.. mut lääkehoitoa kyllä. Olisko sit terapialla merkitystä? No, jotka siellä käyneet voivat, sanoa siitä sanasen puoleen tai vastaan. Itse en ole käynyt, tosin vasta maaliskuulla varsinaisesti mt-toimistoon ollut yhteyksissä. Lääkehoitoa on tullut ja tietenkin mt-lääkäriaikoja takana yhteensä olisko jo neljä kertaa, jos en väärin muista. Kyllähän niissä jutellaan asioista, kuten lääkkeistä, et miltä ovat tuntuneet...
No, sanon että tällä hetkellä on mielestäni ihan ok lääke käytössä tai lääkkeet. Remeron puolikkaalla kokeilla sekä opamox vähennyksellä. Se olis tarkoitus lopettaa. Nukahduslääkkeitä ei ole tarvinnu nyt käyttää aikoihin.
Erittäin positiivinen asia on kuitenkin se, kun sain rakkauden elämään... tuntuu oikeastaan ihmeelliseltä, että samoihin aikoihin ku puhkeaa mielenterveysongelmat, niin rakkaus astuu myös kuvioihin. Sitä ennen niitten kans oli niin vaikeaa, tuntui aina olevan jotenkin kamppailua niitten asioiden kans. Ei saanu vastakaikua tai sitten muuten oli ristiriitaa. Nyt ei tarvi siinä asiassa olla mitenkään hätää kärsimässä, rakkautta sen suhteen on ilmassa. Kohde tosin on niin kaukana. Välimatkaa on. Nukkuminen on yks vapauttava asia, jos on tympeitä ajatuksia, mitkä häiritsee elämää. Uni vapauttaa ongelmista, saa unohtaa hetkeksi tämän maailman. Ellei sitten satu näkemään painajaisia. Toisaalta, kun on rakkaan kans tekemisissä, saattavat mukavat asiat nousta pintaan ja ruusunpunaiset ajatukset vallata mielialaa...
Semmoisia ajatuksia minulla. Miten muilla?
No, perusfaktat masikseen ovat: lääkehoito, terapia ja ystävien tuki. Terapiaa ei kyllä välttämättä nykyaikana tarjota niinkään helposti.. mut lääkehoitoa kyllä. Olisko sit terapialla merkitystä? No, jotka siellä käyneet voivat, sanoa siitä sanasen puoleen tai vastaan. Itse en ole käynyt, tosin vasta maaliskuulla varsinaisesti mt-toimistoon ollut yhteyksissä. Lääkehoitoa on tullut ja tietenkin mt-lääkäriaikoja takana yhteensä olisko jo neljä kertaa, jos en väärin muista. Kyllähän niissä jutellaan asioista, kuten lääkkeistä, et miltä ovat tuntuneet...
No, sanon että tällä hetkellä on mielestäni ihan ok lääke käytössä tai lääkkeet. Remeron puolikkaalla kokeilla sekä opamox vähennyksellä. Se olis tarkoitus lopettaa. Nukahduslääkkeitä ei ole tarvinnu nyt käyttää aikoihin.
Erittäin positiivinen asia on kuitenkin se, kun sain rakkauden elämään... tuntuu oikeastaan ihmeelliseltä, että samoihin aikoihin ku puhkeaa mielenterveysongelmat, niin rakkaus astuu myös kuvioihin. Sitä ennen niitten kans oli niin vaikeaa, tuntui aina olevan jotenkin kamppailua niitten asioiden kans. Ei saanu vastakaikua tai sitten muuten oli ristiriitaa. Nyt ei tarvi siinä asiassa olla mitenkään hätää kärsimässä, rakkautta sen suhteen on ilmassa. Kohde tosin on niin kaukana. Välimatkaa on. Nukkuminen on yks vapauttava asia, jos on tympeitä ajatuksia, mitkä häiritsee elämää. Uni vapauttaa ongelmista, saa unohtaa hetkeksi tämän maailman. Ellei sitten satu näkemään painajaisia. Toisaalta, kun on rakkaan kans tekemisissä, saattavat mukavat asiat nousta pintaan ja ruusunpunaiset ajatukset vallata mielialaa...
Semmoisia ajatuksia minulla. Miten muilla?
Vastaukset 10
Vanhimmat
onhan minulla joitakin joille olen voinut vaikeista asioista purkaa mieltäni ja senkin tietenkin auttaa eteen päin. Ehkä minä en terapiassa saisi samanlaista luottosuhdetta, ehkä sinne ei siksikään mua passiteta. Minusta se on perusta, että pystyy luottamaan ja uskomaan toista. Toisaalta voisihan niitten terapeuttien kans jutella niitä näitä, jos vaan muuten tilanne olis tasapainossa eikä toinen tarkastelis kuin viallista yksilöä. Mut ehkä mun ei sinne kannata mennä, jos kokisin itteäni tarkasteltavan sairaana tapauksena... en tiedä, miks ei sinne oo lähetetty. Mut yks syy voi olla se, ettei minussa nähdä potentiaalia sen puolen vastaanottavaisuudelle tai sitten se, että ei välttis nähdä, et mulla on tarvetta edes lääkitykselle. Viimeksi kävin poikakaverini kans lääkärin vastaanotolla ja olihan mulla parempi mieli tietenkin siellä, niin lääkäri sanoikin että tarvinko edes lääkettä. Kun oon yksin, niin mieliala ei ole niin hyvä.
Minulla se taitaa olla, että vain lääkitys vähentää liiallista synkistelyä. Ja tietysti terapiakeskustelussa puhuminen vaikeista asioista, kuten pelosta.
Lääkkeistä olen saanut apua jo noin 1,5 vuoden verran. Eivät ne kohdallani mitään ratkaise, vaan auttavat siten, että pysyn mukana opiskelussa ja voisin työllistyä.
Ne todellakin estävät tuntemasta liian voimakkaasti asioita, ja on ollut helpottavaa, kun suisidaaliset ahdistustilat ovat jääneet pois. Tällä hetkellä tulevaisuutta siis näyttäisi olevan.
Rakkautta ei ole ilmassa. En ole oikein sellaista koskaan kokenutkaan. Kyllähän siitä on aina haaveillut, mutta sen tavoittaminen ujona ja estyneenä on lähes mahdotonta. Onneksi toimivien lääkkeiden myötä siihenkin on saanut etäisyyttä.
...tällä hetkellä psykiatrisella osastolla oleskelu. Se on tietty aika radikaali vaihtoehto, mutta jos tulee niin synkkiä ajatuksia, että tekee mieli esim. vahingoittaa itseään tai miettii itsemurhaa, niin osastohoito on hyvä vaihtoehto!
Sit tietty lääkitys, mielialalääke aamulla ja nukahtamislääke illalla, muuten en nuku kuin kolmisen tuntia yössä.
Terapiaakin on niin monenlaista, että sen oikean ja toimivan löytäminen voi kestää...itse ainakin saan enemmän irti ihan sairaanhoitajan kanssa juttelusta kuin psykologin, jolla tuntuu olevan vastaukset kaikkeen ja analysoi liikaakin mun mietteitä. Kai se kuunteleva korva on paras terapiamuoto, ainakin mulle :)
Sit se tärkein asia, mikä on ollut itselle vaikeaa...eli itselleen ajan antaminen, siis ettei koita väkisin saada jotain hyödyllistä aikaan tai tsempata mukana, se vaan pahentaa. Omalle itselleen pitää olla lempeä ja kärsivällinen :)
Ja se rakkaus tietty on iso plussa, itselläkin on ihana avomies, joka jaksaa mua, vaikka mielialat heittelee synkkyydestä yliaktiivisuuteen :) Ihmisiä me vaan kaikki ollaan...
masiksessa. Olen työkyvyttömyyseläkkeellä ollut kahdeksan vuotta.
Mulla ei ahdistukseen auta muut kuin voimakkaat lääkkeet.
Syön 225 mg efexoria
100-150 mg truxalia
sit unilääkkeeks 40 mg tenoxia.
Mua rauhoittaa autolla ajelu.Kuuntelen cd:tä ja hoilaan mukana kurkku suorana.Kukaan ei kuuntele.
Kuorossa laulaminen tuo hyvää mieltä.
Kissa tuo hyvää mieltä.
Lukeminen tuo hyvää mieltä.
Rukous tuo hyvää mieltä.
Syöminen tuo hyvää mieltä.Mut ei sais syödä HÖH!
Kun puoliso vilpittömästi ihailee mua,
niin se kummasti nostaa mielialaa.
Tänäiltana Suomi - Ruotsi jääkiekkomatsi!
Ja kun sitä jääkiekkoa Mertaranta selostaa,niin
se on autuaallinen olo. SE ON SIINÄ !!!
Että mikä oikeen auttaisi muu kuin pami. Seronili tapaista en ole vielä aloittanut. Ketään tukijaa ei ole ja hoitajalla käynti on yhtä tyhjän kanssa. Vain TV ja Web surffailu auttaa.
Matalapaineessa auttavat lääkkeet (mirtazapiini) siten, että estävät vajoamisen syvemmälle ja saan myös nukuttua - vaikka toisaalta nukun sitten liikaa. Parasta on jos saa sellaisen putken päälle, että on aktiivinen, käy ulkona ja saa tehtyä myös "töitä". Sitten kun putkesta putoaa, on hyvin vaikea taas saada otetta elämästä.
No omalta kohdaltani voisin sanoa että:
Yksinäisyys,kun ei tarvitse tulla toimeen muitten kanssa..
(olettaen että tulee toimeen itsensä kanssa)
Musiikki,rankka metalli
tai jokin muu "iskevä" musiikki.
Lukeminen,jokin ajatuksia herättävä kirja.
Ajattelu,kun on ajatellut asiat selviksi niin voi olla vapaa.
En ymmärrä asian vaikutusta, mutta omalla kohdallani masennus tuntuu kaikkoavan hetkeksi pois jos katson auringonlaskua tai aurinkoista järvimaisemaa, jossa vesi kiiltelee kauniisti.
Myös auringon ottaminen silmät kiinni lintujen laulaessa helpottaa kummasti masentunutta oloa. Liikunnalla taitaa olla sama vaikutus. Pientä liikuntaa siis jos yhdistää mukaan niin voipi olla olo paranemaan päin. :)
Välillä on vähän vaikeaa seurustella, kun kaikki tuntuu jo niin arkiselta ja koulupäivät syövät yhteistä aikaa. :/ Pelottaa jopa että rakkaus on katoamassa pikkuhiljaa. Mikähän voisi piristää suhdetta niin, että saisi taas sen ensirakkauden tunteen?
Annan rakkauden olla!
Mitä kuulee tarinaa ja juttua rakkaudesta, niin sillä tavallahan se menee, että ensihuuma katoaa... Mutta tilalle tulee toinen "huuma". Jos sitä huumaksi voisi kutsua. Uskoisin, että voipi olla niin, että hitaasti kun antaa rakkauden kypsyä, niin menee parhaiten. Mikä tosin kenenkin kohdalle sopii. Uskon kuitenkin, että totutellen tilanteeseen. Jos tulee jotakin epäilystä rakkaan suhteen, niin parasta kun sellaiselle epäilylle ei anna valtaa. Kannattaa uskoa, että toinen rakastaa!
En usko, että rakkaudelle on hyväksi millään tavalla vangita sitä. Ja toiselle pitää suoda niitä iloja, mistä hän pitää. Vapautta mukaan sopivasti, rakkauden tunnustamista ja positiivistiin asioihin keskittymistä. En tarkoita tällä sitä, etteikö saisi negatiivisia asioita ottaa esille. Toki pitääkin. Jos tulee jotakin, mikä häiritsee rakkautta, niin sen kun puhuu niistä. Mutta tarkoitan, että iloa voi nostella esiin.. päin vastoin olisi kaivella huonoja asioita ja keskittyä niiden esiin nostelemiseen... Varmasti huonoja asioita tulisi lisää kuin sieniä sateella! Ihan yhtä lailla on mahdollista hyvien asioiden lisääntyä!
Kiitos vastauksestasi!
Kyllä minä uskon, että kumpikin sisimmissään toisiaan rakastaa, mutta sitä ei enää tule mainituksi niinkuin alkuaikoina lähes päivittäin. Sellainen läheisyys ja yhdessä vietetty laatuaika on jäänyt vähemmälle.
Mutta arjessa sen kyllä huomaa pienin teoin. Esimerkiksi poikaystäväni tuntuu luottavan minuun eniten ja kääntyy aina vaikeissa tilanteissa minun puoleeni.
Itsekin kärsin masennuksesta ja olisi hyvä näin esimerkiksi kesällä keksiä jotain tekemistä, josta kummatkin pitävät. On vain vähän vaikea keksiä kummalekin mieluisaa tekemistä kun poikaystävälläni on hiukan vaikeuksia lähteä mihinkään. Hän ei myönnä ihmisarkuuttaan, mutta vaikkaisinpa että hänellä tällaista on.