Hmm.. En oikeen tiedä mistä alottaisin. Olen 93 syntyinen tyttö, tämän hetken mitat 155/50-51 Aloitin noin vuosi sitten laihduttamisen, muistaakseni. Marraskuussa jäi kuukautiset pois; -olin laihtunut ihan mukavasti, vaikka lähtötilassa olinkin ihan normaalipainoinen. Päätin lopettaa, ja mukaan tuli oksentelu. Olen parhaimmillaan onnistunut pitämään kahden viikon taukoa tuon jälkeen, mutta jälleen kerran oksensin neljänä päivänä, koska yritin olla syömättä (kolme päivää onnistu).
Kukaan ei onneksi ole epäillyt mitään, vain yksi ihminen on huomannut käsissä olevat jäljet, jotka nekin viiltelystä (ei pitäis alottaa mitään huonoja tapoja!), mutta uskoakseni osaa pitää suunsa kiinni. Oksentelen yleensä vain kun olen yksin/suihkussa/pesukone on päällä,joten ääniä ei kuulu.
Alkaa ahdistaa tämä. En enää pysty hallitsemaan itseäni. En tosin ahmi, saatan vain syödä kunnon ruokaa hieman yli, ja katumus iskee. En käytä kuitenkaan laksoja. Ja pelkään ´jonkun huomaavan.
Missä vaiheessa kannattaisi hakea apua, kenelle kertoa ensimmäiseksi. Ja minkälainen vaitiolovelvollisuus heillä on (ammattilaisilla), en missään nimessä haluaisi isäni kuulevan asiasta, en halua tuottaa pettymystä. Miten kaverit suhtautuvaisivat? Minkälaista apua saa? Tosin pelottaa kertoa, entä jos en täytä "kriteerejä"? Hävettää tämä koko paska.
Katsonko syksyllä uudestaan, jos uskaltaisin ja vieläkö tarvetta vai pääsisinkö kesän aikana eroon tästä kaikesta? Vai menenkö heti maanantaina pyytämään joltain apua, sikäli jos rohkeus kestää?

Vastaukset 4
Vanhimmat
Älä missään nimessä pitkitä tätä asiaa jo odota kesän yli, uskon että bulimiasta on todella vaikea päässä eroon, ei edes pääse jos sitä ei itse halua, haluatko sinä? Itse vaikka joskus olen yrittäny parantua ei sekään ole onnistunut vaan voimat on loppuneet kesken. Sinuna menisin heti maanantaina vaikka terkkarin puheille ja kertoisit sairastavasti bulimiaa ja mitkä oireet sinulle on ja että tarvitset apua.
Bulimian kriteerit:
# esiintyy toistuvia (vähintään 2 kertaa/viikko ainakin 3 kuukauden ajan) ylensyömisjaksoja
# ajattelua hallitsee syöminen ja potilaalla on pakonomainen tarve syödä
# potilas pyrkii estämään ruuan lihottavat vaikutukset (oksentamalla, lääkkeillä, paastolla)
# potilaalla on lihomisen pelko tai käsitys, että hän on liian lihava
Mulla kävi niin, että äiti sai tietää, että oksentelen. Se pisti mut terveydenhoitajan puheille ja tämän kautta aika tuli ensin lääkäreille ja sitten psykiatrille... Kukaan ei ole vielä mitään tehnyt oksenteluni eteen. Ammattilaiset yrittävät ensin auttaa selvittämään miksi edes oksennan. Sain masennuslääkityksen, mutta oksentaminen jatkuu edelleen. Kukaan ei suostu ymmärtämään, että oksenteluni on silkkaa laihuudenhalua, eikä mitään oiretta ahdistuksesta.
Mutta sun kannattaa mennä sinne terkkarille puhumaan. Vaikka et täyttäisi bulimian oireita, niin sut silti lähetetään varmaan puhumaan lääkärille, sillä eihän minkäälainen oksentelu ole "normaalia", että siellä sitten varmaan katsellaan jatkosta. Eikä lääkärit eikä terkat saa kertoa vanhemmilles asioitas, ellet oo antanut lupaa.
Rohkeesti vaan puhumaan asiasta. Sen kautta saa varman avun, koska mulle ainakin sanottiin, että laki määrää, että alaikäisiä pitää auttaa tai jotain...
Sitä vielä piti kysymäni, kuinka nopeasti / hitaasti hampaat menee? Ja huomataanko, osataanko hammaslääkärissä epäillä?
Meidän keskuudessa ei vaan ihan hirmusesti noihin vaitiolovelvollisuuksiin luoteta, ei olis ensimmäinen eikä viimenen kerta ko niitä rikotaan :(
Periaatteessa täyttäsin bulimian oireet, vaikka olen tässä uskotellut itelleni että voin lopettaa millon vaan enkä ole bulimikko (minä-tässä-vaan-vähän-mutta-ei-se-mitään-haittaa).
Kiitti, ehkä uskallan. Tai sitten en.
Minulla vähän sama juttu.
Luulen, että olisi parempi jutella terveydenhoitajalle vaikkapa, mutta aina mennessäni sinne ajattelen että kyllähän minä pystyn oksentamisen lopettamaan milloin vain haluan, enkä siksi ole sinne puhumaan mennyt. Sitten taas kotona ollessani kaduttaa, koska tahdon olla normaali, enkä mikään oksentelevapaska. Kohta kuukauden olen oksentanut lähes joka päivä, en ihan. Tykkään siitä kun tulee parempi olo aina kun on tyhjentänyt vatsan. Tässä pari päivää olen syönyt aivan liikaa, ahminut, käymättä edes lenkillä! Ajatus järkyttää. Tänään menen lenkille ja oksennan ruokani ulos, saan hyvän olon siitä eikä tarvitse murehtia. Kertokaa pitäisikö minun mennä juttelemaan tästä jollekki? Kaverini tietävät asiasta, mutten viitsi heille paljon puhua etteivät he vain sitten jätä minua yksin.
:/