Mitä perheelle

jos henkilö eroaa lestadiolais-seurakunnasta?
Joutuvatko kaikki perheenjäsenet suurennuslasin alle, vai jopa erotetuiksi?

Haluan tämän tietää ihan vakavissani, en ole ilkkumassa tms. joten asiallinen vastaus olisi toivottavaa...
381993
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Käsitykseni mukaan ketään ei eroteta, koska ei ole mitään vl-tuomioistuinta, joka päättää erottamisesta, ei myöskään mitään pakollista jäsenyyttä ole.

Jos itse on erottautunut porukasta, niin miten voisi edes tulla "erotetuksi"?

Uskovaiset perheenjäsenet toki tuntevat suurta surua eronneen tai seurakunnan jättäneen takia, koska hän joutuu kadotukseen.

Riippuu ihan kyseisen seurakunnan jäsenistön sivistyksen tasosta, millaisen suurennuslasin alle tai paheksunnan kohteeksi joutuu.

Äänestä
  • perhe tietää, joutuuko vl.uskon jättänyt helvettiin vai ei. Jos hän löytää uuden elävämmän Raamatun mukaisen uskon, hyvä niin.

    Mutta muutoin riippuu täysin paikkakunnasta, rystä, ihmisistä, perheestä itsestään, henkilöstä itsestään, miten suhtaudutaan ja miten perheeseen suhtaudutaan. Sääntöhän on tietenkin, että lähtenyt on "saastainen" ja siksi varottava, kun voi vetää muita matkaansa jne. Mutta luulisi tietysti, että rakkaudellinen asenne voisi vaikka houkutella takaisin.

    Äänestä

  • Mutta miten voin sitten tietää, saako tämän eronneen perhe kärsiä?

    Tilanne on aika kauhea minun kannaltani, koska henkilö aikoo erota minun vuokseni.
    Melko kestämätöntä, jos hänen perheensä joutuu loppuelämän minun takiani siitä kärsimään.
    Silloin kärsin sitten minäkin.

    Onko mahdollista, että minut 'savustetaan' ulos tämän seurakunnan toimesta, jos eronnut henkilö halutaan houkutella takaisin?

    Vastauksesi: "Jos itse on erottautunut porukasta, niin miten voisi edes tulla "erotetuksi"?"
    En tässä tarkoittanut eronnutta henkilöä, vaan hänen perhettään.

    Äänestä

  • ...sama... kirjoitti:

    Mutta miten voin sitten tietää, saako tämän eronneen perhe kärsiä?

    Onko juoruilua ja pahantahtoisuutta muutenkin? Miten muita "luopioita" kohdellaan? Vai ok? Siinä mittareita.

    Äänestä

  • ilmapiiri? kirjoitti:

    Onko juoruilua ja pahantahtoisuutta muutenkin? Miten muita "luopioita" kohdellaan? Vai ok? Siinä mittareita.

    Kyrsii katella tota 10 kertaa synnyttänyttä. Pitäs saada nuorenpaa. Onnistuuko virallisesti vai vain, niiku ME tavataan, perheen sisäisesti.

    Äänestä

  • avioero? kirjoitti:

    Kyrsii katella tota 10 kertaa synnyttänyttä. Pitäs saada nuorenpaa. Onnistuuko virallisesti vai vain, niiku ME tavataan, perheen sisäisesti.

    keskenkasvuista "isää". Haluan kunnon miehen rinnalleni enkä pentua. Yksi iso lapsi toisten joukossa.

    Äänestä

  • lapsen eroamiseen lepsun kasvatuksensa ja sen takia, etteivät ole riittävän topakasti pakottaneet lastaan seuroihin (siitä ainakin on monia syytetty).

    Äänestä

  • ...sama... kirjoitti:

    Mutta miten voin sitten tietää, saako tämän eronneen perhe kärsiä?

    Tilanne on aika kauhea minun kannaltani, koska henkilö aikoo erota minun vuokseni.
    Melko kestämätöntä, jos hänen perheensä joutuu loppuelämän minun takiani siitä kärsimään.
    Silloin kärsin sitten minäkin.

    Onko mahdollista, että minut 'savustetaan' ulos tämän seurakunnan toimesta, jos eronnut henkilö halutaan houkutella takaisin?

    Vastauksesi: "Jos itse on erottautunut porukasta, niin miten voisi edes tulla "erotetuksi"?"
    En tässä tarkoittanut eronnutta henkilöä, vaan hänen perhettään.

    kun olet houkutellut yhden sielun Maailman Ainoasta Oikeasta Uskosta pois.

    Äänestä

  • osasyyllisiksi kirjoitti:

    lapsen eroamiseen lepsun kasvatuksensa ja sen takia, etteivät ole riittävän topakasti pakottaneet lastaan seuroihin (siitä ainakin on monia syytetty).

    Edelleen.. se ei ole vanhempien syy että lapsi luopuu uskostaan.

    Seuroihin pakottaminenhan lietsoo katkeruuteen, miksi siis PAKOTTAA mihinkään?
    Usko on henkilökohtainen -ja jos pakkomielellä seuroihin tullaan, sieltä mahdollisesti myös vaivihkaa lähdetään pois halusipa vanhemmat sitä tai ei.
    Riippuu tietty lapsesta.

    Ja sitäpatsi: vaikka vanhemmat kuinka topakoita olis seuroihin patistamisessa, se ei todellakaan takaa sitä että lapsi uskomassa pysyy.
    Se saattaa jopa tehdä hallaakin uskonelämälle, eli päinvastoin..

    Äänestä

  • näin son kirjoitti:

    Vanhemmat pakottavat lapsensa milloin mihinkin "Jumalan valtakunnan" toimintaan ja talkoisiin.. Se kuuluu asiaan.

    Äänestä

  • ...sama... kirjoitti:

    Mutta miten voin sitten tietää, saako tämän eronneen perhe kärsiä?

    Tilanne on aika kauhea minun kannaltani, koska henkilö aikoo erota minun vuokseni.
    Melko kestämätöntä, jos hänen perheensä joutuu loppuelämän minun takiani siitä kärsimään.
    Silloin kärsin sitten minäkin.

    Onko mahdollista, että minut 'savustetaan' ulos tämän seurakunnan toimesta, jos eronnut henkilö halutaan houkutella takaisin?

    Vastauksesi: "Jos itse on erottautunut porukasta, niin miten voisi edes tulla "erotetuksi"?"
    En tässä tarkoittanut eronnutta henkilöä, vaan hänen perhettään.

    ...että olet sekaantunut toisten perhettä särkemään??
    Puhu järkeä vastapuolelle ja sen jälkeen häviä itse toisten perhettä särkemästä.
    Vetäydy, kun vielä on mahdollista!

    Äänestä

  • vl-uskontoa. kirjoitti:

    Vanhemmat pakottavat lapsensa milloin mihinkin "Jumalan valtakunnan" toimintaan ja talkoisiin.. Se kuuluu asiaan.

    Pakko ei ole muutakuin kerran kuolla.
    Pakko tietenkin syödä että jaksaa elää.. mutta..

    vl-uskossa ei pakoteta, ja jos näin jossain on niin saa ja pitää katsoa peiliin..

    Äänestä

  • näin son kirjoitti:

    Pakko ei ole muutakuin kerran kuolla.
    Pakko tietenkin syödä että jaksaa elää.. mutta..

    vl-uskossa ei pakoteta, ja jos näin jossain on niin saa ja pitää katsoa peiliin..

    Kuinka muuten lapsi saadaan kuntelemaan jopa 1,5-tuntisen, armottoman tylsän saarnan? Ai lapsi vapaaehtoisesti, niinpä niin...

    Äänestä

  • veeälläläinen kirjoitti:

    ...että olet sekaantunut toisten perhettä särkemään??
    Puhu järkeä vastapuolelle ja sen jälkeen häviä itse toisten perhettä särkemästä.
    Vetäydy, kun vielä on mahdollista!

    Aloittaja on selvästi huolissaan siitä miten perheelle käy. Kuinka voit sanoa että hän olisi tahallaan särkemässä perhettä ja kuinka voit käskeä hänen lähteä pois?!
    Älä tuomitse! Eihän sinulla ole tuomiovaltaa.
    Ja etkö näe että tämä ihminen on selvästi huolissaan ko. perheestä ja haluaa tietoa?!
    Siis hänellä on hyvä sydän ja puhtaat motiivit ainakin lukemani perusteella.
    Hedelmistään puu tunnetaan...
    Siunausta

    Äänestä

Asian voi hoitaa aika fiksusti ja inhimillisesti mutta jos ympärillä on lakihenkisiä moukkia, voi tapahtua mitä tahansa. Perhettä tuetaan siten että halutaan sen kääntävän selkänsä sinulle. Sinä olet heille sitten pelkkä risti. Hae tukea itsellesi, että kestät. Muista, että olette kuitenkin perhe ja teidän kuuluu päättää elämästänne itse. Ei teillä päätä paikallinen rauhanyhdistys eikä vl-suku. Rakastakaa edelleen toisianne ja kunnioittakaa toistenne vakaumusta, myös sinun muuttunutta ajatusmaailmaa on syytä kunnioittaa. Älä ajattele itseäsi uskottomana, mitä et tosiasiassa ole, olet luopunut vl-opista, et uskosta. Siunausta elämääsi!

Äänestä

yhden perheenjäsenen toilailu. On hyvin muistissa, kuinka ahtaalle vanhemmat laitettiin seurakunnan edessä jos joku heidän lapsistaan oli mokaillut. Olen nähnyt useampaa äitiä ja isää itketettävän mikrofonilla lastensa tekemisistä.

SRK kylvää kauhua kaikkialla missä liikkuu..

Äänestä
  • Eli jos osa perheestä on esim. aikusena tullut vl.uskoon, ovatko he hyväksyttyjä?

    Äänestä

  • Feikki, juu juu!!!
    Älä edes viitsi tuollaista paskaa jauhaa -suoraansanottuna!

    Jos ja kun jonkun vl-perheen lapsi kieltää uskonsa, se ei ole vanhemman syy eikä vika, vaan lapsen omakohtainen ratkaisu.
    Ei todellakaan panna vanhempia seurakunnan eteen, miksi ihmeessä heidät sinne pantais??

    Vanhempia tuetaan ja rohkaistaan jatkamaan eteenpäin, elämään tavallista elämää niinkuin siihenkin asti.
    Rukouksiin vanhemmat tahtovat jäädä että jaksavat...

    Sinä joku noin haluat parjata ja keksiä vakavasta asiasta tuollaista lekendaa,mene itseesi ja HÄPIÄ!!!!!

    Äänestä

  • .. ja tämä uskonsakieltänytkin on monien rukousten lapsi.
    Hänen puolestaan vanhemmat, kotiväki ja varmasti monet uskovaiset rukoilevat että vielä joskus hän saisi palaamisen armon..

    Äänestä

  • näin son kirjoitti:

    Feikki, juu juu!!!
    Älä edes viitsi tuollaista paskaa jauhaa -suoraansanottuna!

    Jos ja kun jonkun vl-perheen lapsi kieltää uskonsa, se ei ole vanhemman syy eikä vika, vaan lapsen omakohtainen ratkaisu.
    Ei todellakaan panna vanhempia seurakunnan eteen, miksi ihmeessä heidät sinne pantais??

    Vanhempia tuetaan ja rohkaistaan jatkamaan eteenpäin, elämään tavallista elämää niinkuin siihenkin asti.
    Rukouksiin vanhemmat tahtovat jäädä että jaksavat...

    Sinä joku noin haluat parjata ja keksiä vakavasta asiasta tuollaista lekendaa,mene itseesi ja HÄPIÄ!!!!!

    Vai etkö tiedä ja puhut mitä sattuu?

    Etkö ole koskaan nähnyt vanhempia seurakunnan edessä syytettyinä huonosta kasvtuksesta vai valehteletko suoraan?

    Äänestä

  • valehtelet? kirjoitti:

    Vai etkö tiedä ja puhut mitä sattuu?

    Etkö ole koskaan nähnyt vanhempia seurakunnan edessä syytettyinä huonosta kasvtuksesta vai valehteletko suoraan?

    En ole koskaan nähnyt vanhempia srk:n eessä syytettynä lapsensa uskon jättämisestä!! Todellakaan niin asia ei edelleenkään ole.

    Tiedän varsin syvästi asian omakohtaisesti.

    Lopeta tuollanen kakanjauhanta!

    Äänestä

  • näin son kirjoitti:

    En ole koskaan nähnyt vanhempia srk:n eessä syytettynä lapsensa uskon jättämisestä!! Todellakaan niin asia ei edelleenkään ole.

    Tiedän varsin syvästi asian omakohtaisesti.

    Lopeta tuollanen kakanjauhanta!

    hyväuskoinen. Itse olen nähnyt eräänkin isän sidottavan synteihinsä ja heitettävän "Jumalan valtakunnasta" kun puolusti ylivilkkaita poikiaan.

    Eihän siellä Ry:llä nyt tuollaista...

    Tapauksia on kymmenittäin. Valehteletko siis tietoisesti vai ummistatko silmäsi tosiasioilta, näistä voit valita.

    Äänestä

Tarkennatko kysymystäsi, on hieman vaikea vastata, kun ei tiedä, mistä tai kenen näkökulmasta kysyt?
Oletko itse vl, vai seurusteletko vl-henkilön kanssa, joka on eroamassa seurakunnasta vuoksesi, vai onko joku ystäväsi eroamassa?

Itse seurustelin eronneen vl-miehen kanssa ja hänen lapsensa kärsivät kovasti, koska seurustelumme merkitsi heille isän uskosta luopumista. Myös suku ja seurakunta paheksui asiaa, joten ei mikään kunniakas tilanne. Miestä puhuteltiin perheeen ja suvun taholta ja suhteemme loppui siihen. Lapset olivat hyvin helpottuneita, joten perheen kannalta kaikki on nyt hyvin.

Itselleni suhteen yllättävä loppu oli shokki, mutta sehän ei olekaan vl-perheen ongelma, vaan omani. On kai parempi, että yksi joutuu (minä) kadotukseen, kuin että vedän sinne mukanani miehen lapsineen.

Olen käsittänyt, että perhe joutui suurennuslasin alle, eihän muuten kukaan olisi puuttunut tilanteeseen. Tosin lopputulos on vl-yhteisön yhtenäisyyden kannalta hyvä, samoin vl-uskovaisen itsensä.

Äänestä
  • Kiitos vastauksista, (ihan kaikille). Olen hiukan hämmentynyt kaikista vastauksista, joita olen lukenut...
    Tilanne on nyt sellainen, että seurustelen vl-henkilön kanssa, eikä hänen seurakuntansa hyväksy minua.
    Hänen vanhempansa kohtelevat minua kyllä ystävällisesti, mutta eivät hekään minua kuitenkaan kokonaan hyväksy.
    Henkilö, jonka kanssa seurustelen, on sanonut minulle suoraan, ettei seurakunta tule koskaan hyväksymään liittoamme, joten hänen täytyy erota seurakunnastaan... muuten koko liitto hajoaa.
    En itse ole vl, uskova kylläkin. Ymmärtäisin tuon seurakunnan vastakiskoisuuden, jos en olisi uskova... mutta kun olen...
    Omituista tässä on myös se, että minun vanhempani hyväksyvät seurustelukumppanini täysin, mutta hänen vanhempansa eivät hyväksy minua.
    Tilanne on vaikea. En oikein tiedä, kestääkö liitto mahdollisia tulevia painostuksia.

    Äänestä

  • ...sama... kirjoitti:

    Kiitos vastauksista, (ihan kaikille). Olen hiukan hämmentynyt kaikista vastauksista, joita olen lukenut...
    Tilanne on nyt sellainen, että seurustelen vl-henkilön kanssa, eikä hänen seurakuntansa hyväksy minua.
    Hänen vanhempansa kohtelevat minua kyllä ystävällisesti, mutta eivät hekään minua kuitenkaan kokonaan hyväksy.
    Henkilö, jonka kanssa seurustelen, on sanonut minulle suoraan, ettei seurakunta tule koskaan hyväksymään liittoamme, joten hänen täytyy erota seurakunnastaan... muuten koko liitto hajoaa.
    En itse ole vl, uskova kylläkin. Ymmärtäisin tuon seurakunnan vastakiskoisuuden, jos en olisi uskova... mutta kun olen...
    Omituista tässä on myös se, että minun vanhempani hyväksyvät seurustelukumppanini täysin, mutta hänen vanhempansa eivät hyväksy minua.
    Tilanne on vaikea. En oikein tiedä, kestääkö liitto mahdollisia tulevia painostuksia.

    ,,,vastasin tuonne aiemmaksi ennen kuin luin ketjun loppuun.

    Niin, käsittääkseni seurustelukumppanisi on tehnyt ratkaisunsa uskonsa suhteen, kun on ryhtynyt seurustelusuhteeseen kanssasi. Hän ei ehkä sanallisesti ole kieltänyt vl-uskoaan, mutta hänen toimintansa eli toimiminen seurakunnan neuvoja vastaan on sama kuin uskon kieltäminen.

    Neuvoksi sinulle: kerro avoimesti ajatuksesi ja toiveesi seurustelukumppanillesi. Hän itse tekee/ on tehnyt ratkaisunsa uskon suhteen, mutta hän voi myös palata takaisin ja lopettaa seurustelunne. Tunteet ja järki ja usko taistelevat nyt toisiaan vastaan.

    Omasta kokemuksestani (minä vl, puoliso ei enää vl) voin sanoa, että parisuhde ja perhe-elämä välillämme Jumalan valtakunnan raja onnistuu kyllä, mutta on erittäin ristiriitaista ja vaikeaakin ajoittain; en suosittele kenellekään!

    Olen samaa mieltä! En suosittele minäkään. Älä ikinä rakastu veeällään, jos et itse ole vl!

    Kun vl ajattelee, että Jumalan valtakunnan raja kulkee aviovuoteessa, niin ei siinä rakkaudelle ole tilaa... Se on vl:n puolelta vain hyöty- ja käyttösuhde?

    Se on erittäin traumatisoivaa eivl-puolisolle, jos hän kaipaa rakkautta ja arvostaa parisuhteen syvällisyyttä hengellisellä ja henkisellä tasollakin.

    Kiitos kommentista! Se oli minulle hyvä muistutus siitä, mitä tällainen on ja voi olla pahimmillaan. ;(

    Äänestä

  • veeälläläinen kirjoitti:

    ,,,vastasin tuonne aiemmaksi ennen kuin luin ketjun loppuun.

    Niin, käsittääkseni seurustelukumppanisi on tehnyt ratkaisunsa uskonsa suhteen, kun on ryhtynyt seurustelusuhteeseen kanssasi. Hän ei ehkä sanallisesti ole kieltänyt vl-uskoaan, mutta hänen toimintansa eli toimiminen seurakunnan neuvoja vastaan on sama kuin uskon kieltäminen.

    Neuvoksi sinulle: kerro avoimesti ajatuksesi ja toiveesi seurustelukumppanillesi. Hän itse tekee/ on tehnyt ratkaisunsa uskon suhteen, mutta hän voi myös palata takaisin ja lopettaa seurustelunne. Tunteet ja järki ja usko taistelevat nyt toisiaan vastaan.

    Omasta kokemuksestani (minä vl, puoliso ei enää vl) voin sanoa, että parisuhde ja perhe-elämä välillämme Jumalan valtakunnan raja onnistuu kyllä, mutta on erittäin ristiriitaista ja vaikeaakin ajoittain; en suosittele kenellekään!

    luin tuolla ylempänä olevan viestisi. Oliko se tarkoitettu minulle? Kysyit, että olinko toisen perhettä särkemässä. Mielestäni ilmoitin, että olin seurustellut eronneen vl-miehen kanssa. En kai silloin ole särkenyt kenenkään avioliittoa, jos mies on ollut eronnut. Vl-sääntöhän on, että uudelleen ei saa avioitua, jos entinen puoliso elää, ei väliä vaikka tämä miesystäväni oli jätetty. Toki kysymyksessä oli perheen särkeminen, koska miehellä ei saa olla kumppania tai hänet katsotaan uskonsa kieltäväksi.

    Tuli aika paha mieli tuosta tulkinnastasi, mutta minkä voin.

    Mielenkiintoista myös, kuinka meidät ulkopuoliset aina tulkitaan särkijöiksi ja pahantekijöiksi. Aivan kuin itse vl-henkilö ei olisi koskaa aloitteentekijänä uuteen suhteeseen vaan hän on ikäänkuin kuin pahan maailman uhri. Kieltämättä koin itse olevani vl-henkilön hyväksikäytetty, joka ei paljoa anteeksipyyteyjä ansaitse.

    Äänestä

  • ikävä jäi kirjoitti:

    Minulla on sama tuntuma. Jos vl lankeaa tuollaiseen, esim. alkaa vikitellä eiveeällää, niin lopuksi syyllinen onkin se kohde! Sinä!

    Toinen nääs tekee pahuuttaan ja hän tekee vain heikkouttaan... ;(

    Vastuunottaminen ei kuulu asiaan eikä toisen osapuolen tunteet ole minkään arvoisia sen rinnallla, että vl haluaa olla kuuliainen seurakuntansa opetuksille ja uskonystävilleen. Empatia ja rakkaus on kaukana tuosta pelaamisesta ja toisen tunteiden kanssa leikkimisestä?

    Äänestä

  • old_profile_16175 kirjoitti:

    Kiitos ymmärryksestä. Ainoa "empatia" mitä olen vl-taholta saanut on "tee parannus".

    (Olen uskova, mutta en vl)

    ...kun lähtötilanteessa antoi niin epämääräistä tietoa, että ainakin mulle tuli mieleen tuollainen tilanne.
    Jos joku ex-vl eroaa ja hyppää toiseen suhteeseen, niin sen kun vaan...enkä minä eikä kukaan muukaan ihminen voi tuomita ketään tai päättää kenenkään taivaspaikoista...

    Kenen vaan, joka ryhtyy vikittelemään varattua henkilöä, sietäis saada nenilleen...oli sitten vl-taustaa tai ei. Ei vl-tausta tee kenestäkään sen fiksumpaa, jos parisuhdesekoiluihin lähtee mukaan tms.

    Täällä vaan saa kirjoittaa miten vaan, niin aina joku tekee virhetulkintoja!

    Olitpa silti aika kärkkäästi tuomitsemassa ilman syvällisempää tietoa. Hetihän leimasit epäuskovan perheen hajottajaksi.

    Äänestä

  • veeälläläinen kirjoitti:

    Kenen vaan, joka ryhtyy vikittelemään varattua henkilöä, sietäis saada nenilleen...oli sitten vl-taustaa tai ei. Ei vl-tausta tee kenestäkään sen fiksumpaa, jos parisuhdesekoiluihin lähtee mukaan tms.

    Täällä vaan saa kirjoittaa miten vaan, niin aina joku tekee virhetulkintoja!

    Aloittajan eikä minunkaan tapauksessa ollut kyseessä VARATUN vokotteleminen.

    Äänestä

  • veeälläläinen kirjoitti:

    Kenen vaan, joka ryhtyy vikittelemään varattua henkilöä, sietäis saada nenilleen...oli sitten vl-taustaa tai ei. Ei vl-tausta tee kenestäkään sen fiksumpaa, jos parisuhdesekoiluihin lähtee mukaan tms.

    Täällä vaan saa kirjoittaa miten vaan, niin aina joku tekee virhetulkintoja!

    Sinähän tässä virhetulkintoja teit.

    Leimasit veeällänkin ja sanoit hänet uskonkieltäjäksi, kun oli yritellyt suhdetta väärän kanssa! Seurakunta ja vl-usko menee tällaisen rakkauden edelle! Vl palaa häntä koipien välissä takaisin ja pyytää anteeksi heikkouttaan! Rakkautta väärään ihmiseen. Puhdas usko ja vl-omatunto on tärkeintä, vaikka toinen jäi pettyneeksi ja ikävään ... ;(

    Äänestä

  • ikävä jäi kirjoitti:

    Kiitos ymmärryksestä. Ainoa "empatia" mitä olen vl-taholta saanut on "tee parannus".

    (Olen uskova, mutta en vl)

    Minulla on toinen tilanne kuin avaajalla.

    Mutta minulla on sama tilanne toisinpäin kuin veeälläläisellä. Siksi vastasin hänelle.
    Minä itse en ole enää vl.
    Tiedän, mitä on olla se 'paha' osapuoli, josta hän kirjoitti. Se rajan toisella puolella oleva, jonka yli on mahdoton rakastaa...

    Äänestä

  • old_profile_16175 kirjoitti:

    Sinähän tässä virhetulkintoja teit.

    Leimasit veeällänkin ja sanoit hänet uskonkieltäjäksi, kun oli yritellyt suhdetta väärän kanssa! Seurakunta ja vl-usko menee tällaisen rakkauden edelle! Vl palaa häntä koipien välissä takaisin ja pyytää anteeksi heikkouttaan! Rakkautta väärään ihmiseen. Puhdas usko ja vl-omatunto on tärkeintä, vaikka toinen jäi pettyneeksi ja ikävään ... ;(

    Anteeksi? En ole leimannut ketään uskonkieltäjäksi. En omaa seurustelukumppaniani enkä muitakaan.

    Äänestä

  • ikävä jäi kirjoitti:

    Anteeksi? En ole leimannut ketään uskonkieltäjäksi. En omaa seurustelukumppaniani enkä muitakaan.

    Minun viestini oli veeälläläiselle!
    Hän teki virhearvioinnin itse ja sitten syyttää siitä meitä muita.

    Olen pahoillani puolestasi.
    Jonkun vl:n kanssa on melkein mahdoton puhua inhimillisyydestä, rakkaudesta ja tunteista. :(

    Äänestä

  • old_profile_16175 kirjoitti:

    Minun viestini oli veeälläläiselle!
    Hän teki virhearvioinnin itse ja sitten syyttää siitä meitä muita.

    Olen pahoillani puolestasi.
    Jonkun vl:n kanssa on melkein mahdoton puhua inhimillisyydestä, rakkaudesta ja tunteista. :(

    Sorry, menin sekaisin....;)

    Niin, tunteista ja inhimillisyydestä puhuminen on vaikeaa, kun itse edustaa sitä pahaa osapuolta, jonka olisi tunnettava syyllisyyttä rakkaudestaan ja tehtävä parannus.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tapahtuu kirjoitti:

jos henkilö eroaa lestadiolais-seurakunnasta?
Joutuvatko kaikki perheenjäsenet suurennuslasin alle, vai jopa erotetuiksi?

Haluan tämän tietää ihan vakavissani, en ole ilkkumassa tms. joten asiallinen vastaus olisi toivottavaa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu