Olen väsynyt uskomiseen. En vain kykene enää uskomaan. Minulla on epäuskoisia kavereitakin paljon enemmän, kuin vl:iä. En tunne mitään vetoa suviseuroja kohtaan, koska ei siel oo mun kavereitakaan. Olen tätä aiemmin osallistunu joka ikisiin suviksiin, mutta ne on ollut mulle aina aikamoisen piinallisia, koska yksin minä niissä oon enimmäkseen joutunut olemaan. Väkisinkään en haluu ketää lähtee seuraamaan. En halua leimautua takiaiseksi. Tiedän sen, että niitä tympii ihan sikana, ketä kulloinkin joudun seuraamaan vain kuluttaakseen aikaani.
Valkealan suviksis tyydyin liikkumaan yksin. Ne oli ikävät suviseurat. Vaikka nyt onkin suviseurat lähellä, taidan jättää tänävuonna ne kokonaana väliin.
Valkealan suviksis tyydyin liikkumaan yksin. Ne oli ikävät suviseurat. Vaikka nyt onkin suviseurat lähellä, taidan jättää tänävuonna ne kokonaana väliin.
Vastaukset 17
Vanhimmat
minäkää en oo enää uskovainen.minullakaan ei ollu suviseuroissa paljo kavereita. kävin viimeksi perhon suviksissa.mut jotenki on alkanu elämä maistua kun olen kieltäny (tekojen kautta)uskon!
????
Mitä tarkoittaa 'lienee olet'?
käytöstä rankaisematta kattele. SRK:n ukot rankaisee....... Vitsi, vitsi
Tervehdys Ylivieskalainen,
suviseuroihin osallistumiseen ei ole mitään pakkoa, jos se tuntuu vaikealta, mutta älä hylkää uskoasi. Mieti joka tapauksessa, perustuuko uskosi kavereiden varaan vai johonkin muuhun. Kun sulla on epäuskoisiakin kavereita, niin heitäkin voit halutessasi pyytää suviseuroihin sulle kaveriksi. Heitä voi hyvinkin kiinnostaa vielä kun matkakaan ei pitkä.
Tilanne Ylivieskassa on ongelmallinen. Porukat ovat tiiviitä ja jos olet niiden ulkopuolella, niin valitettavasti siellä myös pysyt. Kaikkien mukaanottaminen on kaunista puhetta nuorten tilaisuuksissa, jolla ei ole mitään vaikutusta käytäntöön. Ulkopuolisiksi itsensä tuntevia on luultavasti useita, ja ehkä heidän keskinäistä kohtaamistaan pitäisi jollain tavalla yrittää auttaa. Kukahan näitä keinoja miettisi?
Uskovaisia ystäviä ja voimia matkallesi toivoo Ylivieskalainen II
Sekä kristittyt että kommunistit pitävät omaa uskoaan hyvänä. Usko on kuitenkin aina vahingollista, jos se on lujaa uskoa johonkin, josta ei ole todisteita. Uskosta puhutaan silloin, kun todisteita ei ole. Tällöin todisteet korvataan tunteella.
Jotkut uskomukset ovat luonnostaan vaarallisempia kuin toiset – toiset ideologiat esimerkiksi oikeuttavat väkivallan, toiset eivät. Vaarallisista uskomuksista kaikkein vaarallisimpia ovat kuitenkin sellaiset, jotka asetetaan järjellisen keskustelun ulottumattomiin. Tämän suojamekanismin tarjoaa ”uskon dogmi”.
Uskonnollisissa yhteisöissä elää usein vahva käsitys, että oma tapa uskoa on ainoa oikea ja muidenkin olisi syytä uskoa juuri samoin. Yhteisön jäsenet ajattelevat, että ulkopuolisten ihmisten elämä on vailla päämäärää ja johtaa kadotukseen. Sellaisen ilmapiirin vallitessa kiusaus levittää omaa uskoa keinoja kaihtamatta voi käydä suureksi.[
Usko on uskoa, ei tiedettä ja todisteita. Ilmeisesti puhut kaikenlaisen uskon hylkäämisen puolesta (?). Kuitenkin, mihin perustat tämän uskomuksesi: "Usko on kuitenkin aina vahingollista, jos se on lujaa uskoa johonkin, josta ei ole todisteita."? Eihän uskominen itsessään ole yhtään mitään, ei hyvää, ei pahaa. Näin uskon. :)
Uskon toteuttaminen, siitä eläminen, voi näyttäytyä vahingoittavana tai parantavana, mutta se on aina henkilökohtainen näkemys sekä uskovalle että sitä ulkopuolelta tarkastelevalle. Järjellisen keskustelun ulottumattomissa ei ole mitään, koska uskokaan ei ole järjetöntä.
Uskon levittäminen keinoja kaihtamatta ei voi koskaan toimia pidemmän päälle. Vain aito usko voi elää.
Uskonto ei ole järjen tai ajattelun puutetta. Uskonnossa on jotain, mikä saa sen välittymään sukupolvelta toiselle. Kyse on elinkelpoisten ideoiden siirrosta eli memetiikasta. Jotkut meemit tarttuvat ihmisaivoihin muita helpommin. Meemit eivät kuitenkaan geenien tavoin monistu äärettömiin identtisinä, vaan siirtymäprosessi synnyttää outoja muunnelmia. Vaikka aivot vääristävät ja muokkaavat tietoa jatkuvasti uudelleen, ihmismieli ei ole satunnaisten mielleyhtymien sekasotku. Siihen sisältyy mentaalisia aineksia, jotka ohjaavat ihmisen omaksumaan käsitteitä ja käsitteellisiä skeemoja tietyllä tavalla pikemmin kuin toisella.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Usko_ja_järki#J.C3.A4rjen_ja_ajattelun_merkitys_uskonnon_kannalta
Usko (perusteettomat uskomukset) on hyödyllinen samalla tavalla kuin päihteet. Ihminen voi esimerkiksi kuvitella olevansa menossa taivaaseen ja tuntea siitä iloa. Samalla tavalla ihminen voi kuvitella saavansa tulevaisuudessa suuren summan rahaa (esim. winclub) ja tuntea siitä iloa. Ilosta on hyötyä. Kannattaa siis uskoa. Kannattaa kuitenkin varoa, ettei tule huijatuksi. Esimerkiksi jos uskonnolliset johtajat opettavat, että masturboiminen on syntiä, on uskosta haittaa, koska masturboimattomuus vähentää onnellisuutta.
Täällä oli tänä sunnuntaina seurakuntapäivät jonka aiheena oli "miten huolehdimme toisistamme".
Kovin vastahakoisesti osallistuin kyseiseen tilaisuutaan. Alkurukouksessa puhujan johdolla kiitimme Jumalaa siitä, kun se on antanut meille paljon uskovaisia kavereita ja saattoystäviä. Viimeistään siinä vaiheessa en voinut enää pitää käsiä ristissä, kun en voinut yhtyä siihen. Muutenkin tuntui turhauttavalta kiittää sellaisesta, jota ei ole saanut.
Kahviossa yritin sitten puhella eräälle, mutta siltä en saanut vastaan muuta, kuin epämääräistä muminaa. Toinen ikävä juttu oli se, etten tahtonut millään kuulla, mistä he puhuivat. He ku puhuivat niin tavattoman hiljaa.
En jaksanut olla. Pakko oli käydä vähän keventämässä oloa muualla. En saanut oikein mitään seurakuntapäiviltä. Kumpa olisin hiukankaan rohkeempi, niin tunnustaisin kaikille, etten oikeesti jaksa enää uskoa.
Että minä en jaksa enää osallistua ikinä ry:n toimintoihin.
Viel piti kännykänkin piristä seurapenkissä. Epäuskoinen kaverihan siellä soitteli..
Kun olin päässyt tuolta tilaisuudesta, epäuskoinen kaverini oli jo ehtinyt mennä sinne, mihin se olisi pyytäny mua mukaan.
Olen usein itsekin ollut vihainen siitä, miten puheissa ihastellaan uskovaisten laajoja ystäväjoukkoja ja vain harvoin muistetaan niitä, jotka tuosta onnesta eivät saa nauttia. Kiitä rukouksessa niistä asioista, joista voit hyvällä mielellä kiittää ja anna mennä ohitse sellainen joka tuo pahaa mieltä. Jumala kyllä tietää tilanteesi. Rukouksessa saa myös pyytää muutosta asioihin, jotka ovat huonosti.
Hyvä, että yrität ottaa kontaktia muihin uskovaisiin. Älä lannistu, ehkä sitkeytesi joskus palkitaan. Ainakaan se ei ole sinun vikasi, jos toiset käyttäytyvät huonosti.
Mitä odotit seurakuntapäivältä? Tai mikä sai sinut sinne menemään? Ymmärräthän, että usko ei ole kiinni kavereissa. On uskominen toki helpompaa, jos niitä kavereita on, mutta ei niitä vain kaikille uskovaisille ole suotu. Olisi hyvä jos jollekin luotettavalle uskovaiselle voisit kertoa siitä, että voimasi ovat lopussa. Tietäisitkö tällaista ihmistä? Ehkä joku oudompikin, jonka kuitenkin koet luotettavana. Puhuminen voisi helpottaa oloasi, enkä usko, että sinun tarvitsisi pelätä minkäänlaista tahtosi ylitse käymistä.
Jos et jaksa mennä ry:lle, niin muistathan että seuroja voit kuunnella myös pookista tai netin kautta.
Mutta nyt on voimat loppu. Ei voimat riitä kiittämiseen. En edes tiedä mistä kiittää.
Rukoillutkin olen, mutta ei rukoukset ole tuottanut tulosta. Jo ripari-ikäisestä lähtien olen rukoillut itselleni sekä ystäviä, että rohkeutta. Ylä-asteella mulla oli vain epäuskoisia kavereita, mutta nuo välit jäätyivät, kun en voinut osallistua heidän touhuihin. Yhä useimmin ne rupesivat käymään diskoissa yms.
Yhdeksännellä luokalla koin syrjintää. Menetin ne epäuskoisetkin kaverit.
Nyt myöhemmin olen saanut epäuskoisia kavereita taas, mutta uskovaiset kaverit puuttuvat edelleen. Käyn heidän kans kahvilla, kyläillään ja jutellaan niitänäitä. Vapaa-ajan meininkeihin en ole kuitenkaan halunnut lähteä mukaan, koska "narahtaisin" niistä kumminkin. Ei ku oon mä pari kertaa käyny niiden kans bailaamassa. Noissa tilaisuuksissa on tullut myös vähän otettua. Toki tuolloin ikävöi kovasti uskovaisten seuraan, mut ku mullei oo ketää uskovaisia kavereita. Toisaalta epäuskoisten elämäntapaan rupeaa tottumaan, vaikka edelleenkin haluan kaikinkeinoin pyrkiä välttämään menemästä niiden mukaan sopimattomiin paikkoihin.
En ole kehdannut edelleenkään kellekkään kertoa, missä oon liikkunut, ei ole luotettavaa ystävää.
Jotain olen rohjennut joillekin kertoo, mutta oon saanut osakseen kummeksuvia katseita. Enää en uskalla tehdä sitä virhettä, että kerron, mihin olen langennut. Toisaalta olisi hyvä, mutta en tiedä vieläkään ketään, joka pystyisi pitää kaiken sisällään ja joka pystyisi edelleen suhtautuu muhun, kuin ennenkin.
Seurakuntapäiville meno oli monimutkanen juttu. Olisin jäänyt niistä mielelläni pois, mutta eräiden juttujen takia mun täytyi mennä sinne. Niistä en halua sen kummemmin täällä ruveta puhumaan, koska minut saatettais tunnistaa. Sitä en halua.
Oikeesti en tiedä, mitä uskon suhteen teen, koska koen sen jo kuihtuneen kokonaan pois. Ja veto epäuskoisten touhuihin on aivan liian kova. Sanoisko kohtuuttoman kova.
Tiedätkö, että usko ja toivo parempaan huomiseen on kalleinta mitä ihmisellä voi olla. Vaali sitä. Jumala kyllä kuulee rukoukset ja toimii parhaaksemme, mutta toisinaan tavoilla, joita emme mitenkään voi ymmärtää.
Asioista puhumista jollekin luotettavalle ihmiselle suosittelen edelleen. Voisiko tällainen ihminen olla vaikka vanhempasi tai isovanhempasi, joku muu sukulainen, kummisi, naapurisi, opettajasi, joku seurapuhuja tai joku muu ihminen, jonka tiedät ja voisit olettaa luotettavaksi? Mietipä keksisitkö jonkun. Yksin ja yli voimien ei pitäisi kenenkään joutua olemaan.
Jos haluat, niin voidaan myös yhdessä sähköpostitse pohtia miten tätä kestämätöntä tilannettasi voisi lähteä purkamaan. Luottamuksella suhtaudun mahdolliseen yhteydenottoosi osoitteeseen [email protected]
on hyvät ruoat (siis vatsan), ja jos haluaa päästä perille maailman muodista, voi mennä käveleskelemään nuorison tupakkapaikalle... kenen lie lapsiparkoja siel imee tupakkaa ku tuttia ja ryyppii kokista kuin väkevämpääkin.
Suviseuroissa tulee paha mieli katsella kun 13-14-vuotiaat pikkutytötkin pukeutuvat matalavyötäröisiin farkkuihin ja pinkeisiin spagettiolkaimisiin napapaitoihin (nuorista naisista puhumattakaan).
Mutta SRK onkin julistanut nyt "rauhan ajan" siioniinsa, joten millään ei ole mitään väliä kunnes... kunnes "taistelujen aika" taas aloitetaan!
jos eivät ala puhua hoitokokouksista.
Oulun ry:llä seurakuntaillassa joku mies itki seurakunnan edessä, ettei alettaisi puhumaan hoitokokouksista(vaikutti pyydetyltä puheenvuorolta).
eli vastustamaan hoitokokouskeskustelua.. Onhan näitä nähty.
En ole ollut enää kahdeksaan vuoteen vl. Minä olin aina ry:llä yksin. Sinne meneminen tuntui vastenmieliseltä, vaikka halusinkin uskoa, kuten vanhoillislestadiolaiset. Koin siellä valtavaa yksinäisyyttä ja sinne lähteminenkin oli aina niin vaikeaa. Oulaisissa kun rauhanyhdistyski on viel niin sivussa.
En ole ikinä päässyt kunnolla piireihin ja niidenkin, joiden kans olen ollut, on kulkenut toinen jalka maailmassa. Nämä oli kuitenkin vain ns. puolikavereita. Joitaki kertoja olin iltakylissä. Näissä iltakylissä soi poppi, joka tuntui minusta vieraalle, vaikka kuuntelinkin ite salassa poppia. Se vain tuntui niin erikoiselle, ku "uskovaisten kavereiden" kesken.
Nyt nuo ite kukainenkin on muuttanut ympäri suomen ja yhteyden pito on vähentynyt sitä myötä, ku ovat menneet naimisiin.
Minulla on muutama ystävä vielä, mutta ne eivät ole vl:iä. Uskoni kuihtui ja lopulta en vain pystynyt uskomaan. Tällöin ei ollut myöskään enää järkeä elää, kuten vanhoillislestadiolaiset.
Minun asuntoon ilmaantui televisio ja pystyin olemaan enemmän kavereideni kans. Usein käydään empussa ja ollaan kokeiltu myös karaokea, josta pidän kovasti. Olenhan minä tottunut laulamaan jo pennusta asti seuroissa.