EEG;stä

Mihin kaikkeen antaa EEG osvittaa? Kannattaako siinä käydä? Millaisia viivoja piirtää? En ymmärrä oikeastaan mitä koko laitteella tekee?
51346
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

toimintaa, näin yksinkertaisesti sanottuna.

aivosähkökäyrän poikkeavuudet kertovat esim epilepsiasta sekä muusta poikkeavasta toiminnasta aivoissa. Epilepsiakohtauksessa aivoissa tulee "suuri purkaus" mikä näkyy voimakkaana EEG-käyrässä.
EEG voi myös olla puhdas ja henkilöllä voi silti olla epilepsia mikäli purkauksia ei satu mittaushetkellä tulemaan.

EEG kertoo myös muusta poikkeavasta aivojen sähköoisestä toiminnasta. se myös "paikantaa" kohdan missä kohti tämä tapahtuu.

EEG tutkimuksessa ihmiselle laitetaan "anturoita" päänahkaan kiinni ja tutkimus kestää 30min-1h . toisinaan tehdään vuorokausien mittaisia mittauksia.

tutkimus on kivuton eikä siinä tarvitse tehdä mitään erityistä itse.

Kyllä EEG:ssä kannattaa käydä jos lääkäri on laittanut lähetteen. Miksi ei kannattaisi?


EEG-tutkimuksen yleisiä syitä on:
Kohtaukselliset oireet (epilepsian epäily, epätyypillinen kuumekouristus), muut tajunnanhäiriöt, dementia ja aivoperäiset verenkiertohäiriöt ovat tavallisimpia EEG-tutkimusten aiheita. Lasten EEG rekisteröidään samalla tavalla kuin aikuistenkin.

Äänestä
  • aina tule esille EEG-tutkimuksessa, ei ns. normaali kuin ei uni-EEG.n

    Äänestä

  • ..sh.. kirjoitti:

    aina tule esille EEG-tutkimuksessa, ei ns. normaali kuin ei uni-EEG.n

    koko ketjussa yhdessäkään kirjoituksessa ei ole väitetty että epilepsia näkyisi aina EEG:ssä. vaan juuri sanottu että ei näy aina.

    siellä on mainittu:
    - EEG voi näyttää epileptisen purkauksen mutta se ei aina näy EEG:ssä jos on epilepsia

    - videot ja niihin liittyvät linkit eivä myöskään väitä että epilepsia näkyisi aina EEG:ssä vaan niissä näkyy miten mittauslaitteet asennetaan ja toisessa videossa näkyy millaista viivaa EEG laite piirtää esimerkiksi.

    että näin..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


abs:ää kirjoitti:

Mihin kaikkeen antaa EEG osvittaa? Kannattaako siinä käydä? Millaisia viivoja piirtää? En ymmärrä oikeastaan mitä koko laitteella tekee?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu