autolla puuhun

Noin 30 -vuotias mies kuoli henkilöauton suistuttua tieltä varhain sunnuntaiaamuna ruosniemessä. Mies oli matkustajana autossa, jota poliisi ajoi takaa.

Auton kuljettaja selvisi onnettomuudesta lievin vammoin.

Kaksikko sai poliisit peräänsä Kankaanpäässä, jossa he yrittivät vähän ennen viittä aamulla murtoa Shell-huoltamolle.

Porin poliisin partio tapasi kaksikon auton myöhemmin Noormarkun keskustassa. Poliisit yrittivät pysäyttää autoa, mutta he eivät siinä onnistuneet.

Kaksikko pääsi pakoon ja poliisi kadotti näköyhteyden autoon. Pakenijoiden perään lähteneet poliisit löysivät auton pian tieltä suistuneena.

Auto oli törmännyt vasen kylki edellä puuhun. Kuljettajan vieressä istunut noin 30-vuotias vammalalaismies kuoli törmäyksessä saamiinsa vammoihin.

Auton kuljettajaa epäillään mm. törkeästä kuolematuottamuksesta, rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
101571
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

uutisen, kun satakansan sivutkin on nykyään perseestä, eli siellä ei ole mitään UUTISIA.

Äänestä

nii ettei tää ny satu olee torstai iltana tapahtunu? ite meinaa olin tulossa noormarkust ja siinä sitten mies kaksikko päätti kattoo miten auto kulkee.. mut saavutin heidät sitten sen tolpan kyljestä... jälkeeppäi ku mietin ni ottaa päähän etten pysähtyny ja käyny kysyys et ajatteko viä seuraaval kerral lujempaa..

Äänestä

Tämähän tapahtui jo 30.3.2008.Ja ukosajo tapahtui Noormarkun Rudanmaassa.

Äänestä

Hyvä, 1 rikollinen vähemmän suomessa, harmi ettei se kuski haukannut paskaa myös, olis ollut oikein sille.

Äänestä
  • Mistä te näitä vanhoja uutisia revitte? Vähän muutellaan (Rudanmaa-Ruosniemi) Ja sitten vaan tänne, haloo????????????????

    Äänestä

Mieti nyt pelle hieman. Olet kirjoittanut tämän eilen eli 17.5 ja kellon aika 21.29. On sinulla ajankäsityksessä aika paljon puutteita. Jos nämä jepet on ajanut viime yönä niin miten tiesit siitä jo eilen. Oletko joku taikauskoinen ja ennustaja. Mieti nyt pelle hieman. Sun kellosi ja aikasi on pahasti pielessä tai järkesi kulkee dieselillä. Voi vittu et tätä paskaa kirjoitetaan täällä.

Äänestä

joku corolla siellä ruosniementien varressa oli kylki puun sisään ajettuna. ainakin eilen kun ajelin klo 20 aikoihin siellä päin.

Äänestä
  • mutta siinä ulosajossa ei kukaan tietääkseni kuollut. Aloittaja puhuu maaliskuussa tapahtuneesta ulosajosta. En tiedä kyllä miksi.

    Äänestä

On se auto siinä puussa ollut kiinni jo ainkin lauantaista asti vai ilmestykö se puunhalaaja corolla siihen jo pe.yöllä, en tiedä mutta aika lujaa oli tullut...veikkaisin vauhdiksi siihen mutkaan 80-100km/h ja juopontuuria ollut mukana.

Äänestä

oliko sulla joku oleellisempi pointti tän asian julkaisemiseen?!??!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja lujaa kirjoitti:

Noin 30 -vuotias mies kuoli henkilöauton suistuttua tieltä varhain sunnuntaiaamuna ruosniemessä. Mies oli matkustajana autossa, jota poliisi ajoi takaa.

Auton kuljettaja selvisi onnettomuudesta lievin vammoin.

Kaksikko sai poliisit peräänsä Kankaanpäässä, jossa he yrittivät vähän ennen viittä aamulla murtoa Shell-huoltamolle.

Porin poliisin partio tapasi kaksikon auton myöhemmin Noormarkun keskustassa. Poliisit yrittivät pysäyttää autoa, mutta he eivät siinä onnistuneet.

Kaksikko pääsi pakoon ja poliisi kadotti näköyhteyden autoon. Pakenijoiden perään lähteneet poliisit löysivät auton pian tieltä suistuneena.

Auto oli törmännyt vasen kylki edellä puuhun. Kuljettajan vieressä istunut noin 30-vuotias vammalalaismies kuoli törmäyksessä saamiinsa vammoihin.

Auton kuljettajaa epäillään mm. törkeästä kuolematuottamuksesta, rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu