Tuntuuko

Kun olemme niin kiinni omissa huolissamme, emme huomaa enää toisten murheita.

Silloin kerran itkin, mä olisin kaivannut ihan muunlaisia sanoja, mutta sun piti hoitaa sun elämääsi. Ihan ymmärrettävää kyllä, mutta ei sen tajuaminen silloin auttanut. Mä kuvittelin, että sussa olisi ollut enemmän potentiaalia.
91068
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

älä katko siipiäsi!

Äänestä
  • siivekkään tuntevani. Heitä onkin paljon ,todella pajon.
    Helppo tai varsinkaan yksinkertainen ei sinun kysymys ollut

    Äänestä

  • sen ainoan kirjoitti:

    siivekkään tuntevani. Heitä onkin paljon ,todella pajon.
    Helppo tai varsinkaan yksinkertainen ei sinun kysymys ollut

    lipes, niin kuin välillä elämässäkin

    Äänestä

  • paljon..!!

    Äänestä

tunnekaan. Hänelle sanon, että annoit lopulta vain paloja itsestäsi. Kokonaan et ikinä , vaikea olla tukena sellaisessa. Ja voimat eivät ole pohjaton kaivo, jota ammentaa loputtomiin. Sen on annettava täyttyä välillä.
Voimia siltikin sinulle ja hänelle

Äänestä
  • sanoa "hänelle" mitään, ei ne puheet näin perille mene.
    näkee kyllä ettei sinusta ole tukea kenellekkään.
    jos rakastaa, välittää, silloin jaksaa aina olla
    tukena.
    et näköjään ole selvittänyt asiaa hänen kanssaan
    koska täällä "ei kenellekkään" uskallat häntä
    moittia.
    olisit puhunut henkilölle itselleen.

    Äänestä

  • on turha kirjoitti:

    sanoa "hänelle" mitään, ei ne puheet näin perille mene.
    näkee kyllä ettei sinusta ole tukea kenellekkään.
    jos rakastaa, välittää, silloin jaksaa aina olla
    tukena.
    et näköjään ole selvittänyt asiaa hänen kanssaan
    koska täällä "ei kenellekkään" uskallat häntä
    moittia.
    olisit puhunut henkilölle itselleen.

    ei tiedä mitään, siitä mikä oli tilanne.
    Joten anna tulla vaan. Se ei muuta tosi asioita.
    Ja jos toinen ja vain toinen on oikeutettu saamaan tukea, syömällä toisen voimavarat?? Olet outo lintu. Tai sitten olet melkoinen hyväksikäyttäjä!!!
    Ehkä tekstin vakavuus saa sinut miettimään, että et todellakaan tiedä mistä puhut, tääs tapauksessa.

    Äänestä

  • ajatella, jos kirjoitti:

    Tosiasia on yhdyssana.
    Miksi vastasit ap :lle, ethän sinäkään tiedä hänen tilannettaan! Kuvittelet vain.
    Ketään ei pidä syyttää hyväksikäyttäjäksi jos
    ei ole todisteita, se on vakava asia.
    Sinä et tiennyt yhtään sen kummemmin mistään
    mitään tässä tapauksessa.
    Kumoat kaiken mitä sanoit.

    Puhu sille oikealle ihmiselle - auttaa paljon enemmän.

    Äänestä

  • ajatella, jos kirjoitti:

    ei tiedä mitään, siitä mikä oli tilanne.
    Joten anna tulla vaan. Se ei muuta tosi asioita.
    Ja jos toinen ja vain toinen on oikeutettu saamaan tukea, syömällä toisen voimavarat?? Olet outo lintu. Tai sitten olet melkoinen hyväksikäyttäjä!!!
    Ehkä tekstin vakavuus saa sinut miettimään, että et todellakaan tiedä mistä puhut, tääs tapauksessa.

    täällä ei kukaan tiedä toisensa tilannetta :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tutulta? kirjoitti:

Kun olemme niin kiinni omissa huolissamme, emme huomaa enää toisten murheita.

Silloin kerran itkin, mä olisin kaivannut ihan muunlaisia sanoja, mutta sun piti hoitaa sun elämääsi. Ihan ymmärrettävää kyllä, mutta ei sen tajuaminen silloin auttanut. Mä kuvittelin, että sussa olisi ollut enemmän potentiaalia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu