Agaatti

Näin, että olet hyvä hakeen. Minulla katosi pienenä rahakukkaro, jossa oli ns. liikaa rahaa. Kaikki säästöt. Mielipahaa riitti asiasta vuosikaudet. Minne mahtoi kukkaro kadota? Epäilin aluksi, että se vietiin meiltä kotoa. Oliko kyseessä varkaus vai minun kadottaminen?
Myönnän, että olin silloin pieni lapsi ja rahani oli väliin levällään rappusillakin, kun leikin kauppaa.
Aikaa asiasta on kulunut paljon, mutta mietin vieläkin, mitä mahtoi tapahtua.
Kiitos
3160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

En saa asiaa selvästi esille, mutta mieleeni nousee hyvin hoikka miespuolinen henkilö, joka kävi teillä ohimennen, ei perheen lähipiiriin kuuluva.

No nyt alkoi näkyä, kesäistä aikaa eletään, loppukesää.

Siniruutuinen flanellipaita, tummanharmaat prässihousut, vaaleat hiukset - meni ostamaan rahoilla tupakkaa ja pilsneriä juomaan kioskille, polkupyörällä liikkeellä. Sellainen aika nuori ja ajattelematon kaveri, jolla alkoi omatuntokin kolkuttaa, mutta ei kehdannut tulla asiaa selvittämään. Asia edelleen vaivaa häntä, mutta sinä voit asian antaa anteeksi ja myös antaa aikuisille anteeksi, kun moittivat sinua rahan hukkaamisesta.

Äänestä
  • Kuhan mies tämä mahtaa olla? Mistä hän muuten löysi rahakukkaroni?
    Minulle tulee tuntomerkkien mukaan mieleen yksi mies, mutta hän on vanhempi henkilö ja nykyään jo poisnukkunut.


    Kiitos

    Äänestä

  • Etkai tarkoita lähinaapuria?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kadonnut asia kirjoitti:

Näin, että olet hyvä hakeen. Minulla katosi pienenä rahakukkaro, jossa oli ns. liikaa rahaa. Kaikki säästöt. Mielipahaa riitti asiasta vuosikaudet. Minne mahtoi kukkaro kadota? Epäilin aluksi, että se vietiin meiltä kotoa. Oliko kyseessä varkaus vai minun kadottaminen?
Myönnän, että olin silloin pieni lapsi ja rahani oli väliin levällään rappusillakin, kun leikin kauppaa.
Aikaa asiasta on kulunut paljon, mutta mietin vieläkin, mitä mahtoi tapahtua.
Kiitos

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu