Olen noin parikymppinen tyttö, mitoiltani 168/54 ja en oikein tiedä miten kaiken pukisin sanoiksi. Olen aina ollut pienikokoinen, hoikka, lapsesta saakka. Kuitenkin lukion alussa urheilin hirmusesti, jonka myötä laihduin. Äiti huomasi tämän ja siitä istumalta jouduin koulun terveydenhoitajan juttusille ja ruokatarkkailuun. Liikuntaa piti vähentää ja syödä enempi, koska oli anoreksian enteitä. Kuitenkin tästä pääsin irti, söin normaalisti ja kaikki unohtui.
Kuitenkin nyt viimeisen vuoden aikana kaikki on noussut pintaan. Katson itseäni peilistä ja tekisi mieli potkaista peili paskaksi. Olen edelleen hoikka tyttö,mutta en vaan saa aivojani sitä uskomaan, en saa itteäni uskomaan, että olen hoikka ja ei mulla ole mitään "hätää". Silti haluan laihtua ja näyttää kauniilta. Painoin viime syksynä noin 58 kiloa ja nyt 54 kiloa. Olen päättänyt, ettei paino mene alle 50 kiloa, koska se on rumaa ja en halua tappaa itteäni, en halua sairastua anoreksiaan. Haluan olla laiha, mutta kuitenkin terve laiha.
En inhoa ruokaa, rakastan. Mutta kuitenkin yritän rajoittaa syömistä. Kyllä suolaista ruokaa, eli lämpimät ateriat, päivittäin syön ja muutenkin, mutta herkut on päättänyt jättää pois. Joskus kuitenkin sallin suklaapatukan. Tai jotain muuta.
Olen nähnyt kuvia anorektikoista, enkä halua itselleni samaa kohtaloa. Mutta kuitenkin päässäni joku käskee olla laiha. Käskee katumaan herkkuja, käskee liikkua, käskee olemaan kaunis. Ja tämän jonkun haluaisin tappaa, unohtaa. Haluan, että se joku poistuu rikkomasta minäkuvaani ja antaisi kaiken olla. Minulla on maailman upein poikaystävä, enkä halua häntä millään tavoin satuttaa. Ja tottakai häntä satutan, jos päästän itteni liian laihaksi ja tapan itteni anoreksialla.
Näen tässä kaikessa positiivisena sen, että en halua olla liian laiha, en halua päästää painon alle 50 kiloon. Syön lämpimät ateriat, enkä oksenna niitä ulos. Kaikki on muuten aivan hyvin, mutta tämä minäkuva taitaa olla iänikuinen ongelma. Mua ei auta se, kun ihmiset tokaisee " sä oot aina ollut laiha, sulla on varaa syödä" jne..
Oli pakko vähän vuodattaa pohdintoja tänne. Kuitenkin koen jollakin tasolla olevani syömishäiriöinen.
Kuitenkin nyt viimeisen vuoden aikana kaikki on noussut pintaan. Katson itseäni peilistä ja tekisi mieli potkaista peili paskaksi. Olen edelleen hoikka tyttö,mutta en vaan saa aivojani sitä uskomaan, en saa itteäni uskomaan, että olen hoikka ja ei mulla ole mitään "hätää". Silti haluan laihtua ja näyttää kauniilta. Painoin viime syksynä noin 58 kiloa ja nyt 54 kiloa. Olen päättänyt, ettei paino mene alle 50 kiloa, koska se on rumaa ja en halua tappaa itteäni, en halua sairastua anoreksiaan. Haluan olla laiha, mutta kuitenkin terve laiha.
En inhoa ruokaa, rakastan. Mutta kuitenkin yritän rajoittaa syömistä. Kyllä suolaista ruokaa, eli lämpimät ateriat, päivittäin syön ja muutenkin, mutta herkut on päättänyt jättää pois. Joskus kuitenkin sallin suklaapatukan. Tai jotain muuta.
Olen nähnyt kuvia anorektikoista, enkä halua itselleni samaa kohtaloa. Mutta kuitenkin päässäni joku käskee olla laiha. Käskee katumaan herkkuja, käskee liikkua, käskee olemaan kaunis. Ja tämän jonkun haluaisin tappaa, unohtaa. Haluan, että se joku poistuu rikkomasta minäkuvaani ja antaisi kaiken olla. Minulla on maailman upein poikaystävä, enkä halua häntä millään tavoin satuttaa. Ja tottakai häntä satutan, jos päästän itteni liian laihaksi ja tapan itteni anoreksialla.
Näen tässä kaikessa positiivisena sen, että en halua olla liian laiha, en halua päästää painon alle 50 kiloon. Syön lämpimät ateriat, enkä oksenna niitä ulos. Kaikki on muuten aivan hyvin, mutta tämä minäkuva taitaa olla iänikuinen ongelma. Mua ei auta se, kun ihmiset tokaisee " sä oot aina ollut laiha, sulla on varaa syödä" jne..
Oli pakko vähän vuodattaa pohdintoja tänne. Kuitenkin koen jollakin tasolla olevani syömishäiriöinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tyttökulta, mene ihmeessä juttelemaan vaikka psykologin kanssa. Eivät he sinua mihinkään laitokseen pistä. Saisit apua jota haluat.
Minulla on syömishäiriö mutta en ole koskaan antanut sen mennä kovinkaan pahaksi. Minulla on vain tavoitteita että yli 50 kiloa en halua painaa. Tällä hetkellä 170/55...
Se että pysty syömään lämpmiä aterioita, jopa suolaisina ja että hyväksyt suklaapatukat kertoo että hyvin on vielä asiat syömisen puolella.
Jos pääset irti syömshäiriö ajatuksistasi niin "rupea sporttiseksi" =) Urheile ja syö terveellisesti, hoikistut takuulla mutta ihan tervein konstein. Itsekkin haluaisin mutten pysty =(
sama painoindeksi kuin teillä kummallakin eli n.19. On mitoiltani 49,5/163, 18v.nainen. Vielä vähän aikaa sitten painoin alle 45 kiloa... Kyllä ottaa päähän kun päästin itseni lihomaan.
Olotila on aika outo, koska en osaa vieläkään mieltää että en ole enää pieni, vaan mitoiltani reilusti normaali. Mutta olenko löysä, löllyvä punkero vai hoikka edelleen? Peili tuntuu valehtelevan nyt niin että näen edelleen itseni hoikahkona, mutta enhän voi olla sitä painoni puolesta, vai voinko?
Olet sinä ihan hoikahko vielä =) On hyvä jos näet itsesi peilissäkin hoikkana, mutta älä silti ala syömään tuhottomasti sen varjolla.
Tietty on vähän outoa jos eka on ollut liki 44kg ja nyt on sitten lähes 50kg.