Vaalirahoitus kuntoon. Mutta mistä rahat?

Mietin tässä, että ei kait aivan persaukinen voi edes kunnallisvaaleihin asettua ehdolle?.

Siis jos on tavoitteena olla kaupunginvaltuutettu?

Nuo vanhat vaalitulokset myös osoittaa sen, ja nyt kun selviää eduskuntaan päässeiden rahoitukset, niin pienistä rahasummista ei ole kyse.

Tuollaisilla summilla pieneläkkeillä elävä joutuu tuleen toimeen Suomessa 4 - 8 vuotta. Siis kun saa noin 500€ kuussa.

Joutuu kait myymään sielun, tai kääntään takin vaalien jälkeen, kuten olen oppinut tuon asian tunnistamaan, niiinniiin monen ehdokkaan kohdalla!

Eihän sitä kannata koputella ja kolistella enää kun on sisällä jo.
6190
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Voi se tulla halvemmaksikin. Pikkukaupungeissa ehdokkaiden "ympärillä" pörrää paikalliset ns. taiteilijat. Niitä saattaa olla uskomattoman paljon. Heille kun lupaa jatkossa kosteita illallisia, niin hyvä tulee. Taiteilijoiden "ympärillä" taas pörrää muuta joutilasta sakkia, jotka tietenkin saadaan mukaan. Ja tulos on hyvä: valtuustopaikka tulee.

Äänestä

vaaliliiton äänimäärä riittää valtuustopaikkaan? Riittääkö 400 ääntä? Jos tällä palstalla esiintyy edukseen, niin luulisi esim. perussuomalainen saa pelkästään täältä ainakin 25-50 ääntä.

Äänestä
  • Vieläpä "vaaliliiton".

    Elikkä jos todellakin saisi nuo 400 ääntä vaaliliitto vaikka prolaisten kanssa. Läpihän menisi heittämällä. Sillä yksikään prolainen ei saanut 400-ääntä.
    Niitä ole montaa koko valtuustossa, jotka ovat keränneet noin paljoa ääniä Vaasan valtuustopaikkaan.

    Prolaiset saivat viime kunnallisvaaleissa noin 2800 ääntä, ja ne kuuluisaksi tulleet neljä paikkaa. Läpi menneiden äänimäärät olivat 350 - alle 160 ääntä prolaisista. Sossuissa ollaan saatu jopa 110-äänellä valtuustopaikka.

    Äänestä

  • Perus - kirjoitti:

    Vieläpä "vaaliliiton".

    enpä usko että prolaiset huolivat samaan vaaliliittoon? Tai ehkä jos uskovat, että äänet menevät heille. Vaaliliitossa läpimenoon saattaa riittää alle 400 ääntä.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    enpä usko että prolaiset huolivat samaan vaaliliittoon? Tai ehkä jos uskovat, että äänet menevät heille. Vaaliliitossa läpimenoon saattaa riittää alle 400 ääntä.

    Niin se taitaa kyllä olla, et eivät toiset heistä huoli. Minähän jo kyselin täällä palstalla asiaa Sukselta.

    Äänestä

  • Perus - kirjoitti:

    Niin se taitaa kyllä olla, et eivät toiset heistä huoli. Minähän jo kyselin täällä palstalla asiaa Sukselta.

    edellisvaalien perusteella Pro Vaasan vaaliliitossa riittäisi alle 200 ääntä, yksinään omassa vaaliliitossa tarvittaisiin 550 ääntä

    http://www1.vaasa.fi/vaasainfo/vaalit04/kt23k.txt

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Perus - kirjoitti:

Mietin tässä, että ei kait aivan persaukinen voi edes kunnallisvaaleihin asettua ehdolle?.

Siis jos on tavoitteena olla kaupunginvaltuutettu?

Nuo vanhat vaalitulokset myös osoittaa sen, ja nyt kun selviää eduskuntaan päässeiden rahoitukset, niin pienistä rahasummista ei ole kyse.

Tuollaisilla summilla pieneläkkeillä elävä joutuu tuleen toimeen Suomessa 4 - 8 vuotta. Siis kun saa noin 500€ kuussa.

Joutuu kait myymään sielun, tai kääntään takin vaalien jälkeen, kuten olen oppinut tuon asian tunnistamaan, niiinniiin monen ehdokkaan kohdalla!

Eihän sitä kannata koputella ja kolistella enää kun on sisällä jo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu