musiikista

alalepakko

Albumi-levyllä kuulee selvästi äänen ja tilan herkän suhteen, ilmeisesti sitä on käytetty tietoisesti. On mielenkiintoista, miten äänitetyn musiikin avulla voi luoda tilan tuntua. Se jotenkin avaa uusia näkymiä ja tuo tunnelman lähemmäs ja ymmärrettävämmäksi, aistittavaksi ja käsin kosketeltavaksi. Kappale kappaleelta siirrytään uuteen kontekstiin, se antaa sanomalle syvyyttä. Kaikissa äänitteissä ei ole tuota ilmiötä havaittavissa ja minusta tuollaista taiteellista ilmaisua pitäisi kehittää edelleen, se antaa äänitteelle sellaista lisäarvoa, mitä konserteissa ei ole mahdollista saavuttaa. Konserttisalissa ulkoiset olosuhteet on vakioitu ja esitykset pitää mahduttaa aina siihen samaan tilaan. Kaikki asiat ja ilmiöt saavat merkityksensä kontekstissa. Lauluissakin sanoma on tärkein.

2

420

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tähän viestiin kukaan

      täällä osannut vastata. Hieno levyarvostelu, juuri tällaisia aloituksia täällä kaivataan. Kerrankin jopa ihan aiheesta. Onko nyt käynytkin niin että Jarin uusin levy vaatii kuulijoiltaan hieman enemmän sivistyneisyyttä, kun mitä sitä monille näille faneille on suotu...

      • Memo

        Täällä Jarin levyä haukkuvat ja Jaria mollaavat
        eivät suinkaan ole faneja, vaan kateellisia
        negatiivista energiaa purkavia ihmisiä.
        Todelliset fanit ovat aivan muualla.

        Tuo aloitusteksti oli oikein hyvä ja asiallinen.
        Kiitoksia siitä!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 155
      3911
    2. Putin lähti takki auki sotaan....

      Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,
      Maailman menoa
      91
      3306
    3. SDP ylivoimainen ykkönen

      En ole koskaan viitsinyt käydä äänestämässä, mutta nyt SDP:n etumatka on niin kutkuttava, että pakkohan se on vaivautua.
      Maailman menoa
      91
      2694
    4. Polttomoottoriauto on köyhän merkki

      Kun ei ole varaa ostaa sähköautoa, niin joutuu köyhän autoa käyttämään.
      Maailman menoa
      280
      2514
    5. Patteriauton ovia ei saatu auki - kuljettaja koki hirvittävän kuoleman!

      ”Oviongelma johti kuskin kuolemaan kolarissa – tämä ratkaisu saatetaan kieltää kokonaan Sivulliset pyrkivät tempomaan a
      Maailman menoa
      39
      2276
    6. Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista

      ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv
      Maailman menoa
      106
      1940
    7. Mies älä

      Odota enää vaan toimi. Pieni vinkkivitonen 🫰💥
      Ikävä
      42
      1029
    8. Harmittaa ettei paluuta entiseen enää ole

      Paluuta entiseen ei ole koska pilasit kaiken.
      Ikävä
      95
      1008
    9. Mä tiedän

      Että sä tiedät, että mä tiedän, että sä tiedät. Me molemmat tiedetään. Onko näin?
      Ikävä
      53
      889
    10. Haapaveille jotain uutta!

      Huoltoasema Haapavein keskustaan tulossa. Semmoista Jeppasissa jaappasevat.
      Haapavesi
      16
      830
    Aihe