Niin erilainen on joskus rakkaus.
Niin toinen.Niin yksinäinen
kivettynyt maa.Siemenetön pelto.
Kaikki,mistä voima on jo pois.
On vain hautakivi ja
lahonnut keho mullassa.
Silti se multa saa joka päivä
rakkauden kukat.
Tänä aamunakin ryppyinen
käsi ojentaa rakkaalleen
keltaiset kukat.Uurteisissa
kasvoissa näkyy rakkaus.
Minun on sinua ikävä, kuiskaa suu
ja vanhan miehen itku pursuaa esiin.
Ikävä tunkee ulos rinnasta.
Tuska ryöppyää niin että sen
kokee koko sisimmällä.
Enkelit,tulkaa ja viekää minut
rakkaani luo, hän huutaa sielussaan.
Saattakaa minut viimein,olen
niin väsynyt ja yksin.
Mutta vielä ei ole päässään
päivien jono.Pää painuu ja askelety
kuljettavat vanhan miehen illan
hämäryyteen ja keltaiset kukat ovat
poissa.Joku taivaassa pitää niitä
lämpöisessä sylissään.
Niin hiljentyy maisema ja
unohtuu askelet.Rakkautta
se kuitenkin on.Syrjään ja reunalle
työntyy tämäkin runo.Ei valoon,
aurinkoon.Rakkaudesta tämä
kuitenkin oli.
Niin toinen.Niin yksinäinen
kivettynyt maa.Siemenetön pelto.
Kaikki,mistä voima on jo pois.
On vain hautakivi ja
lahonnut keho mullassa.
Silti se multa saa joka päivä
rakkauden kukat.
Tänä aamunakin ryppyinen
käsi ojentaa rakkaalleen
keltaiset kukat.Uurteisissa
kasvoissa näkyy rakkaus.
Minun on sinua ikävä, kuiskaa suu
ja vanhan miehen itku pursuaa esiin.
Ikävä tunkee ulos rinnasta.
Tuska ryöppyää niin että sen
kokee koko sisimmällä.
Enkelit,tulkaa ja viekää minut
rakkaani luo, hän huutaa sielussaan.
Saattakaa minut viimein,olen
niin väsynyt ja yksin.
Mutta vielä ei ole päässään
päivien jono.Pää painuu ja askelety
kuljettavat vanhan miehen illan
hämäryyteen ja keltaiset kukat ovat
poissa.Joku taivaassa pitää niitä
lämpöisessä sylissään.
Niin hiljentyy maisema ja
unohtuu askelet.Rakkautta
se kuitenkin on.Syrjään ja reunalle
työntyy tämäkin runo.Ei valoon,
aurinkoon.Rakkaudesta tämä
kuitenkin oli.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Sinulla on runon kirjoittamisen lahja.
Vahvana kulkevat sanat ja tunteet.
Kiitos, pidin runostasi kovasti!
Mieheltä lopulta vaatii enemmän
riisua itsensä runoon ja rakkauteenkin.
Naiselle herkkyys on naiselle
kuuluvaa.
Ehkä rakkaus ja tunteet auttaa
riisumaan miehen haarniskan.
Pukemaan ylleen ihmisen tunikan.
En ole rakkausrunoista yhtään
haavaa saanut.Mutta jos piilottaisin
rakkauden,tunteet,tuntisin olevani
haavoittunut.
Niin kuin vanhus puolisonsa haudalla.
Hän uskaltaa rakstaa taivaaseen saakka.
Tuntea pohjaa myötä.
Ei suurempaa rohkeutta ole.
kirjoiti runon siitä, miten ennemmin tai myöhemmin on rakkasta luopuminen edessä ja miten tunteen voima elää vahvasti sisisimmässä ja tuo vanhan miehen haudalle kukkaset kädessä. Kyllä tässä tuskaisessa kauneudessa; aidossa ikävässä, minkä kuvasit niin elävästi on voimaa. Ei tästä itkemättä ohi pääse, todella koskettava runo. Kiitos.
Lopulta kehon ja sielun
elämän kokeminen on
rakkauden oivaltamista.
Kuolema on osa elämää.
Rakkaus on koko elämä.
Siinä se toivo ja
mahdollisuus.
Me menetämme rakkaitamme
kainalosta ja kädestämme.
Sydämessämme he elävät
ajattomasti.rajattomasti.
Vaikka musta multa on niellyt
rakkaamme kehon,sydämessämme
hellimjme heitä niin kuin
silloin alttarilla.
Hän vain ei kulje enää
vierellämme vaan sisällämme.
Ja sekin on rakkautta.
ja ihon kananlihalle sai tämä runo
Joskus p arhaat asiat elämässä
tulee esiin kyynelten läpi.
Suurin suvaitsaeminen tuskan poikki.
Vain rakkaus elää aina.
Vaikka vuoret sortuu.Meri valtaa
maan.Silloinkin rakkaus elää ja
täyttää maan.
Erämaan kuivuudessakin elää
rakkaus.Kuoleman ylikin ylettyy
rakkauden lämpö.
Miksi siis emme uskaltaisi
rakastaa.Hyväksyä jotain toista
rakkaaksemme.
Kun taivas ojentaa
käden ja antaa anteeksi.
Miksi emme me.
Emme voi olla toisillemme
enkeleitä.Mutta ihmisiksi ihan
hyviä toisillemme.
Niin suurta
Sydämesi näkee
hyvin paljon.
Kiitos kaunis
Muuan mies.
Kun silmä näkee.
Sielu lukee.
Sydän osaa kirjoittaa.
Silloin voi kertoa,
mitä rakkaus on ja miltä tuntuu.
Silloin voin lähestyä
toista,eikä etääntyä.
Rakastaa.
Ei odottaa rakkautta.
Hämmästyn aina uudestaan taituruuttasi.Mitä kaikkea tähän on tarvittu.
Luen tätä kuin vuosisadan rakkaustarinaa.
Ja kyllä tälle haudalle ainakin aurinko paistaa.
Ilonkukkia itsellesi,valtaisa kimppu ruusuja.
Kiitos elämän kukistasi.
Kumarrus hyvyydestäsi.
Ajatuksia sinulle ja lämpöä päivääsi.
Hymyä sinun hetkiisi.
Iloa pikkuisin pisaroin.
Naurua iltaasi.
Olet kaiken ansainnut.
Sinä kirjoitat kauniisti, sielussasi elää runoi-
lija vailla vertaa.
Jokainen säe runossasi herättää minussa jotain,
jotain sanoinkuvaamatonta.
Herkkää, kaunista, koskettavaa - kyynelin kostu-
tettuja muistoja ja kaipausta poismenneisiin.
Ja tämä runo ei työnny mihinkään reunalle, tämä
on kauneimpia ja satuttavampia runoja mitä olen
koskaan lukenut.
Jokainen palstan kirjoittaja
on rohkea ja runoilija.
Ansainnut sijan ja paikan.
Miksi jakaa kirjoittajia,
runoja.
Me suurin osa olemme
pimeässä.Valo hehkuu harvoille.
Se ei ole runon tarkoitus.
Ei rakkauden oivaltamista.
Tunteiden sisäistämistä.
Se on puolueellisuutta.
Karsinointia.Miksi?
Rakkaus on niin valtava
kokonaisuus.Monien värien
ja särmien summa.Tunteiden
tulkki.Sydämen ääni toiselle
sydämelle.
Miksi hiljentää joku sydän.
Joku nostaa aurinkoon.
Jonkun ihmisen
runosta voi tulla hänen kärsimys.
Runo rakkaudesta joka ei
muita kiinnosta.Hän on
yksin.Rakkautnsa haudalla.
Suhde runoihin ei siis
ole yhdentekevää.Kirjoittajansa
tunteet ei samantekevää.
Tekopyhyyttä
todellakin
Sinun runosi
ei ilmaise
rakkautta
vaan
pakkomiellettä unelmaan
haavemaailmaan
joka ei
kestä arkea
Minne katosi arjen rakkaus
Se joka
kantaa elämässä
Yksin olet
rakkautesi haudalla
Kun siitä irroitat
niin olet
taas vapaa
ja voit
rakastaa
ilman sitoumuksia
Tuleeko se päivä
että vapaudut menneestä
ja voit
aloittaa alusta
RAKASTAA niinkuin
rakastaa tulee
Ei se ole haave
vaan todellista
ja aitoa
Ymmärrät sen kun
koet sen
Nyt vain kirjoitat
unelmasta
joka toteutuisi
jos sen
sallit
yhtä pitkää
yhtä leveää
niin on rakkaus