romahdus

minulla meni pitkään tavallista elämää,olin joskus aiemmin juonut ja minulla todettiin vuosia sitten kaksisuuntainen mielialahäiriö mihin kuuluivat tuurijuoppous mistä nimenomaan lekuri alkoi miettimään olisiko kyseessä hypomaaninen käyttäytyminen kun olin niin kovin touhukas ja meneväinen ihminen.,lopetin silloin juomisen.aloitin opiskelun tämän vuoden alussa,aloitin kuntoilun ja miehen kanssa välitkin korjaantuivat kunnes se tapahtui huhtikuun alussa aloin juomaan olin sitä ennen tuntenut olevani elämäni kunnossa jätin lääkkeetkin pois.ehkä asiaan vaikutti sekin että miehelläni oli jokin puhelinsuhde naiseen josta sain tietää puhelinerittelystä kun kolmekymmentäkertaa soitetaan samaan numeroon.viime lauantaina mieheni meni sitten tapaamaan tätä naista ja ilmoitti tullessaan että hän lähtee mittari on täynnä.se ei minulle tullut yllätyksenä koska meillä oli asiasta puhetta jo aiemminkin koska välimme oli muuttunut lähinnä sisko ja veli suhteeksi ja minä join välillä viikkoja ja hän läheisenä kärsi siitä helvetisti niinkuin jokainen tietää.tuntuu pahalta enkä oikein ole vielä asiaa hyväksynyt,ymmärrän että molempien kannalta asia on parempi,nyt olen ollut pari viikkoa juomatta ja eilen kävin A-klinikka ryhmässä,illalla tuli riita omaisuuden jaosta ja lähdin pyöräilemään ja pyörä suuntasi AA-ryhmään.oloni on epävarma ja jos tätä naisjuttua ei olisi ollut,miehen muutto ei tuntuisi niin pahalta.hän sanoo että yya sopimus toimii eronkin jälkeen mutta itse olen ajatellut että se on piste.alkoholin käytön suhteen minulla on ajatus että minu olisi helpompi olla juomatta kun ei tarvi miettiä mitä mies tekee eikä hänen tarvi päivystää työssään missä minä olen.ja loppujen lopuksi ei kai nuo tavarat sitä raittiutta tuo.kiitos kun sain purkaa tuntojani
3475
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

pikkuhiljaa iltakaljat muuttuivat yö ja aamukaljoiksi. joku sanoi jossain että on jo puolivoittoa kun tiedostaa asian. Kamalaa paskaa voi elämä olla, ja itse aiheutettua. Nyt pyrin vain yhteen asiaan elämässä ja se on raittius. Tulkoon vaikka ydinsota ja olkoon eukolla vaikka kuinka monta salasuhdetta ja vaikka kuinka työ vituttaa niin MINÄ EN JUO!

Äänestä
  • Hyvin sanoit tuon. Etta elama on pain helvettia. Ja samaan menoon totesit, etta se on ITSE AIHEUTETTUA.

    Voi kun jokainen alkoholisti ymmartaisi sen tosiasian, etta se ymparilla oleva kaaos on todella itse aiheutettua. Ja sen voi ainoastaan itse saattaa jalleen tasapainoon. Lopettamalla juominen.

    Mun sukulainen valittaa jatkuvasti, miten vaikeaa hanella on. Ja kuitenkin jatkaa juomistaan, koska on niin helkkarin vaikeaa. Joskus tekisi mieli 'ravistella' hanta, etta tajuaisi sen, etta muut eivat ole syyllisia.

    Äänestä

tietää ikäsi. Aivan vain sen takia, että minkäikäsillä ihmisillä näitä minulla itsellänikin olevia ongelmia on viinankäytössä.

Kun tätäkin palstaa selaa alaspäin, niin kukaan ei mainitse ikäänsä. Olisi paljon helpompaa hahmottaa asiakokonaisuus sekä vastakirjoitus.

Anskuliininkin iän arviointi on täysin mahdoton tehtävä veikkaisin 20-60 välille.

Olettaisin hänen kuitenkin olevan työkyvöttömyyseläkkeellä kuten olen itsekkin.
Aloin hajota pala palalta, vaiva seurasi toistaan.
Muuten menisi hyvin, mutta kun minä onneton ratkean ryyppääämään, niin siinä menee yleensä viikko-muutaman(3-4) kerran vuodessa. Lisäksi samanverran yhden illan kännejä.
Nyt kuitenkin on minullakin tullut itseäni kohtaan mittari sille mallille, että se on loputtava kokonaan tai ainakin nuo putket on saatava jäämään pois.
Minä kyllä tähän juomiseeni syyllisen tiedän, kun vilkaisen peiliin, mutta ainahan asiaan tarvitaan joku muukin syy mikä laukaisee tuon toiminnon käyntiin.
Minulla itselläni tuo johtuu siitä, että taidan olla tavallista seksuaalisempi kolli. Tai ainakin tarvitsisin useammin kuin mihin kumppanini on tyytyväinen. Sitä aukkoa purkaan sitten viinaan.
Tähän tulokseen minä itse olen päätelmissäni tullut.
En kuitenkaan mene niinsanotusti huoriin, vaan ikään kuin viinasta on tullut seksin korvike.
Luuhaan sitten tuolla kylillä juopottelemassa ja rahaa polttamassa.
Senhän arvaa mitä siitä seuraa kun on muutaman yön poissa. Ei hän olettakkaan minun vieraissa käyvän, vaan sitten kun on rapulakiima kovimmillaan, niin pidetään vielä viikko-pari ennenkuin tullaan edes samaan huoneeseen nukkumaan. Kyllähän se syö miestä muun morkkiksen lisäksi.
Erota en halua tuon asian takia, kun muuten on kaikki suhteellisen hyvin.

Kuinkahan monella muulla on asia samoin?
Toiselle riittää 2-4 kuukaudessa, mutta toinen haluaisi saman määrän viikossa. Jopa viikonlopussa.

Nyt kuitenkin olen taas muutaman kuukauden täysraittiina,ihan itsenikin kannalta.
En ole mikkään päivittäisen kaljankittaaja muutenkaan ollut. Mutta voisko sanoa että silloin täälöin täälöin illan kännin olen riipaissut, en ihan joka kuukausikaan, mutta nuo putken perkeleet riivaavvat pahiten elämän kokonaisuutta.

Täysraittius on jotenkin vielä tässävaiheessa liian kaukainen asia, vaikka sitä kohti pyrinkin.
Päivä kerrallaan jne.

Niin tuo ikäni on noin 55 tulkoon se nyt sanotuksi kun siitä kerran mainitsin aluksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


anskuliini kirjoitti:

minulla meni pitkään tavallista elämää,olin joskus aiemmin juonut ja minulla todettiin vuosia sitten kaksisuuntainen mielialahäiriö mihin kuuluivat tuurijuoppous mistä nimenomaan lekuri alkoi miettimään olisiko kyseessä hypomaaninen käyttäytyminen kun olin niin kovin touhukas ja meneväinen ihminen.,lopetin silloin juomisen.aloitin opiskelun tämän vuoden alussa,aloitin kuntoilun ja miehen kanssa välitkin korjaantuivat kunnes se tapahtui huhtikuun alussa aloin juomaan olin sitä ennen tuntenut olevani elämäni kunnossa jätin lääkkeetkin pois.ehkä asiaan vaikutti sekin että miehelläni oli jokin puhelinsuhde naiseen josta sain tietää puhelinerittelystä kun kolmekymmentäkertaa soitetaan samaan numeroon.viime lauantaina mieheni meni sitten tapaamaan tätä naista ja ilmoitti tullessaan että hän lähtee mittari on täynnä.se ei minulle tullut yllätyksenä koska meillä oli asiasta puhetta jo aiemminkin koska välimme oli muuttunut lähinnä sisko ja veli suhteeksi ja minä join välillä viikkoja ja hän läheisenä kärsi siitä helvetisti niinkuin jokainen tietää.tuntuu pahalta enkä oikein ole vielä asiaa hyväksynyt,ymmärrän että molempien kannalta asia on parempi,nyt olen ollut pari viikkoa juomatta ja eilen kävin A-klinikka ryhmässä,illalla tuli riita omaisuuden jaosta ja lähdin pyöräilemään ja pyörä suuntasi AA-ryhmään.oloni on epävarma ja jos tätä naisjuttua ei olisi ollut,miehen muutto ei tuntuisi niin pahalta.hän sanoo että yya sopimus toimii eronkin jälkeen mutta itse olen ajatellut että se on piste.alkoholin käytön suhteen minulla on ajatus että minu olisi helpompi olla juomatta kun ei tarvi miettiä mitä mies tekee eikä hänen tarvi päivystää työssään missä minä olen.ja loppujen lopuksi ei kai nuo tavarat sitä raittiutta tuo.kiitos kun sain purkaa tuntojani

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu