SUKARI JA

Ihan kysyn miksi ette anna rahaa ihan oikeesti köyhille suomalaisille perheille. Niitäkin on.
Katsos kun nääs tidetään, että moni vaaliraha on mennyt jopa housupukuihin ym vaatetukseen. Ihan sivusta olen päässyt seuraamaan.
Moni poliitikko pääsisi muutenkin eduskuntaan ilman rahojanne. Niin ja hyvä kysymys. Eikö olisi parasta, että jokainen menee eduskuntaan omilla kyvyillään ja tiedoillaan, eikä toisten vaalirahoilla. Mitä suuremmat mainokset niin pääsee eduskuntaa, vaikka ei nyt ihan huippu politiikko olisikaan.
3341
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Menneessä leijonankita ohjelmassahan nähtiin kuinka myös tämä kaksikko ryösteli pikkurahoilla pienituloisten ideoita omakseen.

Äänestä

Näkeehän heistä sen jo päälle päin. Ensin ryöstetään tv- ohjelmassa toisten ideat manipuloimalla ihmiset lähtemään projekteihin mukaan heille lupaamilla osuuksilla. Seuraavaksi patistetaan sotaveteraanit kodeistaan ja rakennetaan Ideaparkkia heidän kotitalojensa paikoille Vihtiin. Avuksi saadaan isot pamput, kuten Matti Vanhanen (joka ei sitten tiennyt, että häntä oli tukemassa Sukari...niin kyllähän tämä selitys menee läpi) tukemaan näitä "työtä ja rahaa"- tuovia hankkeita (tyypillisen kylmän bisnesmiehen perustelu). Lopuksi selitetään kansalle (jota he pitävät tyhmänä ja lukemattomana), että eihän tässä ole tarkoitus harrastaa lahjontaa. Kansanedustajat vakuuttavat, että heillä olisi Ideaparkkien tuki takana ilman valtavia vaalirahojaankin. Huh, mitä kansan aliarvioimista. Tiedoksi Vanhaselle, Sukarille ja kumppaneille, että teidän luonteenne ja tarkoitusperiänne on kyllä kansalaisten tiedossa ja turha jauhaa tuota paskaa enää! vanhanen selittää paskaa minkä ehtii! Ja muutamat kansanedustajat siinä kyljessä. Mitä jengiä sinne pääseekään!

Äänestä
  • "selitetään kansalle (jota he pitävät tyhmänä ja lukemattomana), että"

    Yleisesti näistä selityksistä: Ei tarvitse pitää kansaa tyhmänä, mutta kokemus osoittaa, että on parempi antaa joku selitys vaikka huono ja vääräkin kuin sanoa, että mitä mä välitän mitä te ajattelette. Jälkimmäisestä nimittäin käytännössä nousee kauhea poru - edellinen taas menee useimmiten läpi vaikkei siihen kukaan uskoisikaan. Siitä nousee jotain mutinaa, mutta kukaan ei jaksa alkaa todenteolla vääntämään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


KAKKONEN kirjoitti:

Ihan kysyn miksi ette anna rahaa ihan oikeesti köyhille suomalaisille perheille. Niitäkin on.
Katsos kun nääs tidetään, että moni vaaliraha on mennyt jopa housupukuihin ym vaatetukseen. Ihan sivusta olen päässyt seuraamaan.
Moni poliitikko pääsisi muutenkin eduskuntaan ilman rahojanne. Niin ja hyvä kysymys. Eikö olisi parasta, että jokainen menee eduskuntaan omilla kyvyillään ja tiedoillaan, eikä toisten vaalirahoilla. Mitä suuremmat mainokset niin pääsee eduskuntaa, vaikka ei nyt ihan huippu politiikko olisikaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu