SINUN NIMESI.
Tämä on kaikkien Jumalan lasten ensimmäinen ja viimeinen toivotus; sen tähden se on Herran rukouksessakin alkuanomuksena
Mutta miten taivaallisen Isän nimi pyhitetään? Ei muuten mitenkään, kuin Hänen kauttaan, jopka sanoi Isälle: Minä olen kirkastanut sinut maan päällä. Olen ilmoittanut sinun nimesi ihmisille (Joh. 17:4,6)
Jeesuksessa Kristuksessa Isän nimi on maailmalle pyhitetty, ja yksin Hänessä se vieläkin pyhitetään. Sillä Hän on Isän kirkkauden säteily ja Hänen olemuksensa perikuva (Hebr. 1:3) joka Pojan tuntee eli näkee, on nähnyt Isän (Joh. 14:9), niin kuin taas toiselta puolen, ei Isää tunne kukaan muu kuin Poika ja se, kenelle Poika tahtoo hänet ilmaista (Matt. 11:27).
Rukoillessamme siis taivaallisen Isän nimen pyhittämistä meissä ja muissa lunastetuissa, tulee meidän sydämestämme toivotta, että Jumalan armon kirkkaus KRISTUKSEN kasvoissa yhä kirkkaimmin meille ja muille lunastetuille koittaisi pyhän evankeliumin sanan kautta.
Tähän sopii nyt lutherin Vähän Katkismuksen selitys, että Jumalan nimi pyhitetää , kun Jumalan sana opetetaan selvästi ja puhtaasti . Sillä kristus itse on sanassa, ja Kristuksen tuntemisen kautta Isän nimi pyhitetään ja kirkastetaan meissä.
Evankeliumin selvä ja puhdas saarnaaminen tuo esiin Kristuksen , jossa Jumalan , meidän taivaallisen Isämme , hyvyys ja ihmisrakkaus ilmaantui . Tämä Jumalan hyvyyden ja rakkauden koitto Kristuksessa saattoi taivaan sotajoukot Jouluyönä ylistämään Jumalaa, ja kun se evankeliumin sanasta Kristuksen kasvoissa koittaa meille, niin mekin pyhitämme Jumalan nimeä kiitoksella ja ylistyksellä, Kuuliaisuudella ja kunnioittamisella .
Lyhyesti: Pyhitettäköön sinun nimesi , on samaa kuin sanoisimme: Rakas Isä! Anna nimesi kunnia meille Kristuksessa koittaa selvän ja puhtaan evankeliumin saarnan kautta, niin että sinut sitten oikein tuntisimme armolliseksi Isäksemme, sinun nimesi kiittäisimme ja kunnioittaisimme sekä sydämellä ja suulla, että käytöksellä.

Vastaukset 5
Vanhimmat
>Mutta miten taivaallisen Isän nimi pyhitetään?<
Taivaallisen Isän nimi pyhitetään aina kun pidämme hänen käskynsä ja säädöksensä. Kun olemme esikuvana ympäröivälle maailmalle, niin silloin pidämme Jumalan nimen pyhänä.
Pyhä tarkoittaa erottautumista Jumalalle.
Käytännössä se tarkoittaa esim.täällä sitä, että vastaamme ja sanomme mielipiteemme toisille kaunisti toista kunnioittaen.
Toisia loukkaava tai halventava vastaaminen Jumalan nimissä on Jumalan nimen epäpyhänä pitämistä.
Ei kenenkään ole lupa sanoa pahasti toisesta , vielä Jumalan nimessä .
Tarkoitan sellaista älytöntä meuhkaamista, jota täälläkin palstalla olemme pitäneet aiemmin.
Pyydän kaikilta omia sanomisia anteeksi .
Nimesi suuri olkoon pyhitetty,
Kansoihin kaikkiin sanas levitetty.
Että se aina ohjais elämäämme ,
Sen turviin jäämme.
Tämä on Kristuksen Uudessa testamentissa vahvistama pyhitysoppi. Jumala on pyhittäjä. Ensimmäiseksi hän pyhitti Nimensä, Herran ja sen kautta poikansa Jeesuksen Kristuksen. Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa hän pyhittää meidät. Me saamme kunnioittaa hänen pyhyttään ja uskoa hänen pyhyytensä omaksi pelastukseksemme.
Aameen hallelujaa, kiitos Jeesus!!