Mediassa uutisoitu 9 ällän suoritus ei ollutkaan paras suoritus, vaan espoolainen Anna Karrila kirjoitti 11 ällää:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200805187669522_uu.shtml
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200805187669522_uu.shtml
11 laudaturia
11 ällää
91426
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tuo se onkin kova suoritus! Onnea vaan 11 laudaturin johdosta!
Suomessa saa ihailla vain urheilijoita. Koulumenestys on sairasta, säälittävää tai muuten vaan outoa.
pidemmälle? Tyttö on kuulema ihan kohtuu kova urheilijakin. Tai ehkä susta toi lukutaitokin on yliarvostettua pelleilyä... :P
Itse kirjoitin vuonna 1994. Kirjoitin englannin, ruotsin, äidinkielen, matikan ja reaalin. Ja täytyy sanoa, ettei mulla olisi kyllä ollut aikaa lukea lukulomalla muita aineita. Muistaakseni paras oli 6-7 ällää. Miten ihmeessä joku pystyy lukemaan 11 eri kokeeseen lukulomalla?
Anna kirjotti neljässä vuodessa ja hajautti kirjotukset 3 tai 4 kijotuskertaan. Itse Anna on huippu-urheilija, eli hän ei vietä aikaansa pelkkään lukemiseen.
By the way, Anna suoritti ainakin 113 kurssia lukion aikana!! Huippu saavutus urheilijatytöltä.
-abi08
jos "haluan vain haastaa itseäni" koko ajan? ei oo tervettä tuokaan!
Sohvan pohjalta kiva huudella
To be honest, urheilemalla saa kasaan kursseja rutkasti tuosta noin vain, koska valmennuksista (koulun) saa tosiaan niitä kurssimerkintöjä. Ei siis 113 kurssista kaikki ole varmastikaan pelkkiä lukuainekursseja niin kuin voisi alunperin olettaa.
Jos tykkää todella "haastaa itseään" noin kovin niin siitä vain, jokainen tyylillään. Mietin vain, millaista tuonkin tytön muu elämä on ja miten mahtaa suhtautua jatkossa sellaisiin tilanteisiin, joissa kaikki ei menekään suunnitelmien mukaan eivätkä perfektionistin tavoitteet täydy. Sehän on suhteellisen selvä juttu, ettei yhdellätoista ällällä jatko-opiskelupaikkaa tavoitellessa saa irti parasta mahdollista, sillä arvosanoista yleensä vain neljällä haetaan, joskus viidellä.
Mutta kuten totesin, jokainen tyylillään. Oma elämäni koostuu kuitenkin aivan erilaisista arvoista (älkää ottako väärin, kirjoitin itsekin kyllä kaksi L:ää ja olen niistä hyvin iloinen) ja arvostan ihan ihmisiä itseään koulu- tai urheilumenestyksen sijasta. Jotenkin on todella vaikea löytää arvostusta henkilölle, joka on vienyt tosiaan "perfektionistisuuden" jo noin (sairaalloisen ?) pitkälle, eikö tuossa joudu jo puolustelemaan suorituksiaan ja todistelemaan sosiaalisuuttaan ja tyytyväisyyttään elämäänsä ? Se on kuitenkin vain minun mielipiteeni. :)
Olen vähän samaa miettinyt kuin edellä kirjoittaja.
11 laudaturin suoritus on kunnioitettava, mutta ei jotenkin tunnu inhimilliseltä. Vaikka kuinka välkky kaveri olisikin, tuollainen vaatii kovasti työtä, joka saattaa venyä kohtuuttomaksi.
Itsekin olisi kiva saada jostain aineesta ällä, mutta ällien tavoittelu ei saa olla elämän pääasia.
Yritän aina muistuttaa itselleni, ettei pelkkä koulumenestys mittaa ihmisarvoa. Koulu ja opiskelu ovat ihmisten luomia systeemejä, ja vain pieni osa elämää. Ihminen voi näyttää taitonsa ja kykynsä niin monilla muillakin elämän saroilla.
Ei siis kannata piiskata itseään liikaa muun elämän kustannuksella.